Taas yksi kirja, jota olen alkanut kirjoittamaan. Aiheena maatalous, Maajussille morsian- ohjelma ja ns. eläinaktivistit sekä kaiken sekoittava rakkaus. En enää tarkkaan muista mistä idea tähän kirjaan lähti, mutta on ollut todella ilo kirjoittaa tätä kirjaa eteenpäin. Saa nähdä mihin se kehittyy tässä kirjoitusprosessin aikana...
- Joonatan! Ideasi on ihan absurdi. En suostu, en helvetissä suostu!
Minä en ala lemmestä lurittelemaan kenellekään maajussille sen takia että
pääsisimme hänen navettaansa. On olemassa taatusti muita keinoja. Huudahdin
Joonatanille järjestömme Eläimet ensin- kuukausikokouksessa ainejärjestö Muusan
toimitiloissa Mimesiksessä.
- Minusta Joonatanin idea on hyvä. Karoliina, minun paras ystäväni,
komppasi kihlattuni ajatusta, silmät tiukasti Joonatanissa. Totta kai se on
hyvä ajatus, kun se tulee Joonatanin suusta. Kaikki mikä tulee tuon miehen
suusta, vaikka se olisi täyttä paskaa, on hyvää sinun mielestä. Ajattelin
kyynisesti. Tiesin tasan tarkkaan kuinka rakastunut Karoliina oli edelleen
Joonataniin vaikka olikin onnellisesti kihloissa Anssin kanssa ja vakuutti
tunteidensa kuolleen sinä hetkenä, kun Joonatan oli valinnut minut.
- Siri, mitä muita keinoja? Kerro minulle, oi rakas avovaimoni mun?
Vihreät ovat istuneet hallituksessa viime hallituskausina, meikäläisiä on ollut
niin Animalian kuin Oikeutta Eläimille instanssien hallituksissa niin silti
parsinavettoja ei ole edelleenkään kielletty. Tälläkin hetkellä maassamme on
satoja tuhansia lehmiä päästään kiinni ja ne eivät pääse omasta tahdostaan
luontaisesti liikkumaan, ja sinä itket sen perään kun joudut jollekin
peltopellelle vähän valehtelemaan rakkaudesta, lurittelemaan lemmestä. Byhyyy!
Et sinä menneinä vuosina potenut huonoa omaatuntoa, kun lähdit treffeille sen
rikkaan turkistarhaajan kanssa hänen bemarilla, jotta me pääsemme iskemään
hänen tarhalleen. Joonatan sivalsi kiihko silmissään muun porukan hymistellessä
hänen selkänsä takana.
Suljin silmäni sillä tunsin päänsäryn nousevan niiden takana. Samassa
nousi mieleeni suloisten lehmien kärsivät silmät. Niiden anovat ilmeet, päästä
meidät vapaaksi maidontuottamisen kahleista. – Hyvä on, minä suostun. Mutisin
viimein.
- Loistavaa, kyllä minä arvasin, että sinä olet eläinten puolella.
Joonatan iloitsi ja suuteli minua kovin huulin. Huitaisin hänet kauemmaksi että
saisin kirjoitettua kokouksen pöytäkirjan loppuun.
Tätä se eilisiltainen älämölö olohuoneen television ääressä oli
tarkoittanut. Olin joogannut makuuhuoneessa ja jostain syystä maikkarin
maajussille morsian ohjelman teaser oli nostattanut Joonatanissa hillittömän
sadetanssin huutojen kera aikaan. Mies oli silloin siis keksinyt tämän
kuningasideansa jonka nyt esitteli ryhmällemme.
Sain pöytäkirjamme valmiiksi ja olin niin valmis lähtemään kotiin, mutta
yllättäen Joonatan ei ollut vielä valmis. Mies oli syventynyt väittelemään
Karoliinan, Miikan ja Justiinan kanssa pakuriteekuppien ääressä kananmunien
tarpeellisuudesta ihmiselle. Just joo, emme olisikaan lähdössä ihan heti
kotiin, ähkäisin mielessäni ja olin läppäämässä läppärin kantta kiinni, kun
minulla välähti. Kerta tässä olin riiaamaan rupeamassa, niin kai minunkin
pitäisi tietää minkä näköistä herraa vokottelisin.
Klikkasin itseni maikkarin sivuille ja sieltä maajussille morsian
osioon. Pian löysinkin Markuksen Piikkiöstä ja hätkähdin. Mieshän olin komea,
raamikas, perisuomalainen miehinen mies. Olin henkisesti varautunut siihen,
että minua odotti joku 150-kiloinen valmetin lippis päässä oleva sikaniska.
Esittelyssä Markus kertoi olevansa 27-vuotias ja asuvansa kotitilallansa jota
hänen sukunsa oli viljellyt ja asuttanut jo 300 vuotta. Oho, se on pitkä aika
se.
Navetassa hänellä oli 60 lypsävää, siihen päälle nuorkarja. Usch,
eläintenriistäjä. Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin, mutta silti kun
katsoin miehen kuvaa tietokoneen näytöltä, niin hänen silmänsä eivät kertoneet
samaa. Maita hänellä oli viljeltävänä lähemmäs kaksi sataa hehtaaria ja
metsääkin oli kolmatta sataa hehtaaria. Muita eläimiä talosta löytyi parin
lampaan, kanan, kissan, koiran ja suomenhevosen muodossa.
Sukupolvenvaihdos tilalla oli tehty pari vuotta sitten ja nyt olisi kiva
löytää joku jakamaan arkea. Kuulemma aamupuuron keitto on kahdestaan mukavampaa
kuin yksin, myös rauhalliset maastolenkit hevosen kanssa kahdestaan on
nautinnollisempi kokemus jaettuna kuin yksin. Traktoria ei tarvitse osata ajaa,
mies lupasi nauraen opettaa sen homman kyllä.
Unelmanaisesta kysyttäessä Markus hämmentyy, punastuu ehkä jopa hiukan.
Pitkät hiukset pitää olla, huumorintajua pitää löytyä roppakaupalla sekä pilke
silmäkulmassa. Kaikki muu on kuulemma plussaa. Videon loputtua jäin
tuijottamaan Markuksen stillkuvaa pitkäksi aikaa ja mietin, että miten noin kiltinoloinen
ihminen voi olla ilman elämänkumppania? Mikä oli miehessä vikana? Tunsin
vihlaisun jossain sydämeni tienoilla, mutta työnsin tunteen syvemmälle, kun
havaitsin Joonatanin nousevan pöydästä ylös. Oli tullut aika lähteä kotiin
tältä iltaa.
 |
| Omistan tämän kuvan ja sen oikeudet |
