Ei sen ollut tarkoitus tapahtua

            Ei sen ollut tarkoitus tapahtua, mutta niin siinä vain kävi. Hyvin nopeasti tajusimme, että emme voi olla ilman toistemme seuraa ja lopulta päätimme antaa periksi tunteillemme. Olihan se vaikeaa, sillä molemmat olimme tahoillamme vakiintuneita, minä kihloissa kolmatta vuotta ja Marcus naimisissa kymmenettä vuotta. Onneksi kummallakaan ei ollut lapsia, ehkä se olisi tehnyt ratkaisusta huomattavasti raskaampaa ja haastavampaa. Toki nyt särjimme kahden ihmisen sydämet, mutta palo toistemme luokse oli niin kyltymätön. Nyt voimme kulkea rehellisesti pää pystyssä, käsi kädessä ja onnellisina. Sehän elämässä on tärkeintä, olla onnellinen omassa elämässä.

        Kaikki sai alkunsa siitä kun pääsin unelmieni työpaikkaan töihin. Ostajaksi isoon kemianteollisuuden yritykseen ja näin tulin osaksi Marcuksen Pohjoismaiden tiimiä. Tämän yrityksen pääkonttori oli jaettu vastuualueisiin kartan mukaan kuten Pohjoismaat, Eurooppa, Aasia, Afrikka, Oseania ja Amerikat. Jokaisessa vastuualueessa oli pari myyntimiestä, ostajaa, logistiikka vastaavaa, asiakaspalvelijaa, tuotantovastaavaa sekä jokaisen tiimin vastuupäällikkö. 

            Työhaastattelussa näin Marcuksen ensimmäisen kerran, sillä hän oli HR-päällikön ja tehtaanjohtajan kanssa minua haastattelemassa. Olin huomannut, tai sanotaanko että kehoni huomasi, miehen heti kun olin astunut neuvotteluhuoneeseen ja voin sanoa suoraan, että miehestä huokuva karisma, komeus ja älykkyys säteilivät tuhannen tähden voimalla saaden minut valtaansa. Olin myyty saman tien. 

           Sen vajaan tunnin aikana jo katsoin Marcusta suurella mielenkiinnolla, sillä mies oli todella komea kauluspaidassa, tiukoissa farkuissa ja bootseissa. Hänen kädenpuristuksensa oli voimakas ja katseessa oli tiettyä lämpöä. Hänen äänensä oli ihanan karhea ja naurunsa miehekkään matala. Jostain syystä aina kun hän kysyi minulta kysymyksen, oli hänellä poikamainen virne kasvoilla ja siekailematta mies katsoi minua suoraan syvälle silmiini. Tämä sai poskeni punehtumaan, mutta onneksi sain vedettyä haastattelun kunnialla läpi. 

        Haastattelun jälkeen jouduin istumaan pitkän aikaa autossa vetämässä henkeä, sillä haastattelu oli vienyt minusta kaikki mehut. Tai tarkemmin sanottuna, Marcus sen oli tehnyt. En ollut koskaan aikaisemmin ollut samanlaisen ihmisen kanssa tekemisissä eikä kuka koskaan ollut vajaassa tunnissa uinut näin syvälle minun tunteisiini. Hänessä oli vain sitä jotain ja minulle tuli tunne, että halusin saada selville tästä miehestä aivan kaiken. 

        Minulla avautuikin siihen oiva tilaisuus sillä neljä päivää haastatteluni jälkeen yrityksen HR-päällikkö Tina soitti minulle ja kertoi ilouutisen. Minut oli valittu töihin ja työni alkaisivat seuraavana maanantaina. Olin elämäni kukkuloilla ja lähdin heti ostamaan kuohuviiniä juhlan kunniaksi. Kihlattuni ei ottanut uutista aivan niin kuin olin odottanut. Hänestä kun 75 kilometrin työmatka suuntaansa olisi liikaa, varsinkin kun kerroin että välillä työpäivät voisivat venyä 10-tuntisiksi tai jopa 12-tuntisiksi. Itse olin onnellinen enkä antanut mokoman asian mieltäni pahoittaa. Helppo se on huudella kun on ollut koko elämänsä töissä samassa paikassa vakituisella työsopimuksella ihan naapurikylässä. Olin päässyt unelmieni työhön ja saamassa vakkarisopimuksen. 

        Päivääkään en onneksi olisi työttömänä sillä edellisen työpaikan määräaikainen sopimus loppuisi päivää ennen kuin uusi työ alkaisi. Huomenna olisikin siis viimeinen työpäivä vanhassa työssäni. Viihdyin kyllä nykyisessä työssäni, mutta työsopimukseni olivat aina 3-4 kuukauden mittaisia jo reilun parin vuoden ajan ja aivan viimeisiin päiviin asti sai aina jännittää jatkuuko työt. Huomenna saisin käydä huikkaamassa tehtaanpäällikölle, että saisivat hommata uuden konttorirotan. Minä nostaisin kytkintä ja lähtisin kohti uusia seikkailuita. Enkä katsoisi kaiholla taaksepäin, sen olin päättänyt. 

        Perhoset mahanpohjassa ajelinkin seuraavana maanantaina uudelle työmaalle. Koko työmatkan ajattelin vain Marcusta, jonka kohtaisin taas. Kuinka selviäisin sen aiheuttamasta tunnemyrskystä hengissä, sillä viime aikoina mies oli ollut ajatuksissani yötä päivää. Varsinkin öisin sain nauttia miehen seurasta unissani alati. 

        Olin saanut käskyn käydä ensimmäisenä pääportilla, jossa saisin pysyvän kulkulupani konttorille ja pääsisin portista alueelle sisään. Nopeasti vartija otti minusta kuvan ja tulosti kulkulupani. Sain myös portilta uuden turvaliivin ja kypärän. Tämä varustus päällä leimasin itseni ensimmäistä kertaa sisälle portista ja lähdin kohti pääkonttoria. Olo oli kuin varsalla kesälaitumella, olisin vain halunnut hyppiä riemusta. 

      Ala-aulassa HR-päällikkö odottikin jo minua ja johdatti minut toimistoonsa, jossa allekirjoitin työsopimuksen vaitiolo- ja kilpailu-sopimusten kanssa. Sitten Tina lähti viemään minua kohti tulevaa työpöytääni Pohjoismaat-tiimin loossissa. Yhdessä kerroksessa kun oli aina kaksi tiimiä ja pohjoismaiden kanssa samassa kerroksessa toisessa päässä oli Euroopan tiimi. 

        Pääsin työpisteelleni heti kun Tina oli esitellyt minut muulle tiimille. Uudet työkaverit tuntuivat kaikki ystävällisiltä ja hymyileviltä sekä ilmapiiri oli mukavan rento. Istuin pöydän ääreen jossa uutuuttaan kiiltävä tietokone näyttöineen, älypuhelin ja läppäri odottivat minua. Tina kertoi Marcuksen tulevan kohta viikkokokouksesta ja opastavan minut työhöni juurta jaksaen. Onnea toivotellen nainen vetäytyi takaisin omiin töihinsä. 

        Koska Marcusta ei näkynyt eikä kuulunut, ajauduin juttuun viereisessä pöydässä istuvan Petterin kanssa, joka oli yksi tiimimme myyntimiehistä. Lauseeni jäi kesken kun näin Marcuksen astelevan kohti meidän osaa avokonttoristamme. Miehen katse oli tiukasti minussa ja hänen katseensa oli lämpimän tutkiva. Mahan pohjassani läikähti ja ensimmäisen kerran mietin, että mitähän työnteosta tulee tämän ihmisen alaisuudessa. Saisiko mies elämäni ihan sekaisin ja unohtaisin sen kuinka ammattitaitoinen ihminen oikeasti olin.                    

        Onneksi Petterin puhelin soi, ettei hän ehtinyt huomaamaan minun äkillistä jäätymistäni ja hänen oli keskityttävä omaan työntekoonsa. Minä puolestani pomppasin pystyyn, kun Marcus oli ihan kohdallani ja hieroin hikiset kämmenenpohjat hameeseeni, etten kastelisi miehen kättä läpimäräksi. 

        Leveä hymy kasvoilla Marcus toivotti minut tervetulleeksi ja tiukan kädenpuristuksen sijaan sain hellän halauksen. Vaikka se oli nopeasti ohi, ehdin rekisteröidä miehen käyttämän partaveden tumman, rikkaan tuoksun ja miehen kehon jäntevyyden minua vasten. – Tervetuloa Henna meidän tiimiin. Uskon, että Tina esitteli sinut jo muille? 

        En jostain syystä saanut sanaa suustani miehen ollessa lähellä, mutta nyökkäsin ujosti. Mies vetäisi viereisen työpisteen työtuolin itsellensä ja viisasi minut istumaan omalle paikalleni. Se työpäivä menikin järjestelmiin tutustuessa ja sen sata salasanaa opiskellessa. Työpuhelimessa oli kätevästi kaikkien tiimin jäsenien puhelinnumerot tallessa ja sainkin kutsun tiimin wa-ryhmään saman tien. 

        Koko päivän Marcus istui rinnallani ja opasti minua talon tavoille. Lounaalla kävimme yhdessä alakerran ravintolassa, jossa tutustuimme toisiimme paremmin niin kuin työkavereihin tutustutaan kyselemällä perheestä ja harrastuksista. Jouduin todella tekemään töitä etten tuijottaisi vähän väliä miestä ja kehoni oli todella tietoinen hänen läheisyydestä koko ajan. Olin aivan varma, että ilma rätisi ympärillämme ja tuntui siltä kuin Marcuskin sen huomasi. Sain kiinni miehen pariin otteeseen minun tuijottamisesta ja joka kerta mies alkoi nopeasti tutkia älypuhelintaan. Onnekseni työpäivä tuli loppuun, sillä olin aivan loppu kaikesta uudesta ja Marcuksen jatkuvasta läsnäolosta, joka pisti kehoni lujille. 

        Kävelimme iloisesti jutellen miehen kanssa parkkipaikalle ja katsoin kun mies kättään heilauttaen hyppäsi upean Jaguarin kyytiin. Itse istuin huokaisten oman ropposeni kyytiin, suljin toviksi silmäni Marcus mielessäni ja vihdoin lähdin kotia kohden. Siitä alkoi uusi elämä uudessa työpaikassa. 

        Työpäivät olivat hektisiä ja nopeatempoisia. Koko ajan tapahtui ja muutokset olivat jatkuvia, mutta minä rakastin sitä kaikkea. Ainoa joka välillä häiritsi työtäni, oli Marcuksen intensiivinen katse niskassani. Istuimme nimittäin isossa puoliympyrässä Marcuksen työpöydän ollessa vähän korkeammalla keskellä ympyrää. Näin hän sai pidettyä koko tiimiä silmällä ja yhteistyömme olisi saumatonta kaiken aikaa. 

        Huomasin päivä päivältä Marcuksen hymyjen lämpenevän ja sain miehen monesti kiinni minun tuijottamisesta. Myönnän itsekin luovani pitkiä katseita Marcukseen ja viihdyimme todella hyvin toistemme seurassa niin lounas- kuin kahvitauoillakin. Jokin tässä miehessä veti puoleensa kuin hunaja mehiläistä. Huomasimme hakeutuvan toistemme seuraan joka tilanteessa ja se oli minusta huolestuttavaa. 

        Olin ollut töissä reilu kolme viikkoa, kun kohdalleni osui ensimmäinen ylityöilta. Koko tiimi painoi töitä pitkälle iltaan, että saimme sen päivän tavoitteen täytettyä ja kaiken järjestymään niin kuin kuuluukin. Jossain kohtaa huomasin, että olin Marcuksen kanssa ainoana jäljellä konttorissa. Euroopan puoli kerroksesta oli pimeänä ja muut meidän tiimistä olivat yksitellen lähteneet kotiin. 

        Huokaisten laskin headsetin päästäni latautumaan ja sammutin tietokoneen. Viimeinen kontaktihenkilö oli saatu kiinni, joten päivä oli vihdoinkin pulkassa. Pyöritin hartioitani ja venyttelin niskojani. Pitkä päivä tuntui kropassa, varsinkin kun olin suurimman osan päivästä seisonut pöytäni ääressä eilisen karatetunnin tuoma kipeys lihaksissani. 

        - Maistuisiko iltatee? Kuulin yllättäen selkäni takaa Marcuksen kysyvän äänen. Käännyin tuolillani ympäri ja kohtasin miehen lempeän katseen. 

        - Voisihan sitä jotakin juoda ennen kotimatkaa. Tuumasin pilke silmäkulmassa. Mies johdatti meidät tiimien yhteiseen taukotilaan, jossa taikoi nenämme eteen kaksi kamomillalta tuoksuvaa teekuppia ja pari keksiä. 

        Istahdin Marcusta vastapäätä ja otin miehen ojentaman teemukin vastaan. Sormemme hipaisivat toisiaan ja miehelle ei tuntunut olevan mikään kiire päästää irti mukista. Vilkaisin miestä ja jokin hänen katseessaan oli muuttunut. Se oli muuttunut tummemmaksi ja päättäväisemmäksi. 

        - No, kuinka olet viihtynyt nämä viikot firman palveluksessa? Onko ikävä entistä työpaikkaa? Marcus kysyi minulta teemukinsa takaa. 

        - Tämä on niin paras työpaikka! Huokaisin nauraen. Onhan minulla ikävä vanhoja työkavereita, mutta kyllä me vain täällä olemme kuin yhtä perhettä. Hästäg ikuisesti kiitollinen tästä työstä. 

        - Olen todella onnellinen, että sinut valittiin. Olin varautunut puhumaan Tinalle ja Jonakselle, että kukaan muu ei paikkaa ansaitse, mutta olit onneksi vakuuttanut myös heidät. Hästäg ikuisesti kiitollinen tästä yksimielisestä päätöksestä. Marcus väläytti minulle ison hymyn. 

        Punastuin miehen sanoista ja kiitin häntä minuun uskomisesta. Vilkaisin kelloa ja kauhukseni huomasin sen olevan jo vaikka mitä. Ponkaisin ylös tuumaten, että nyt on pakko lähteä että ehtisi kotiin ennen seuraavaa työpäivää. Kiitin miestä teestä. 

        Hain tavarani työpisteeltäni ja kiiruhdin aulaan tilaamaan hissin. Nyt olin niin väsynyt, etten jaksaisi mennä rappusia kuutta kerrosta alaspäin. Astuin hissiin ja painoin alimman kerroksen nappia. Säpsähdin kun ovien väliin ilmestyikin käsi, joka sai ovet aukeamaan. Tulija oli onneksi Marcus. 

        - Ehdinpäs samaan hissiin. Mies sanoi hymyillen ja tuli ihan viereeni seisomaan. Tämä hämmästytti minua, sillä tyhjässä hississä oli kyllä tilaa. Toisaalta miehen läheisyys ei haitannut minua ollenkaan ja olinkin tottunut siihen viime aikoina. Vaarallisen tottunut. 

        Samassa mies kääntyi puoleeni ja tuli ihan lähelle. Tuijotin hiljaisuuden vallitessa miehen huulia ja minulle tuli suunnaton tarve suudella häntä. Nostin katseeni huulista miehen silmiin, joissa paistoi halu. – Henna. Mies kuiskasi hiljaa nojautuen lähemmäksi minua. Painoin käteni miehen rinnalle ja värähdin hänestä huokuvaa lämpöä. Huulemme ehtivät hipaista toisiaan kun hissi pysähtyi äkisti kolmanteen kerrokseen ja ovet aukenivat. 

        Vetäydyin kauemmaksi Marcuksesta ja posket punaisena painoin katseeni maahan. Marcus tervehti tulijaa reippaasti. Itse pidin kuitenkin visusti katseeni maassa sydän rinnassani kiivaasti hakaten. Oli ollut niin lähellä, että olisin suudellut pomoani. Tunsin kuinka miehen lämmin käsi haki käteni ja puristi sitä hiljaa. Varovaisesti nostin katseeni Marcuksen suuntaan ja sain palkaksi sydämellisen hymyn. Ennen alimmaiseen kerrokseen saapumista, mies päästi käteni. Onneksi tämä toinen mies, joka oli hississä kanssamme, lyöttäytyi Marcuksen kanssa juttusille ala-aulassa, niin sain rauhassa kiiruhtaa autolleni. 

        Koko kotimatkan tunsin huulissani miehestä huokuvan lämmön ja käteni tuoksui ihan Marcukselta. Yllättäen näin koko yön unta Marcuksesta, jossa rakastelimme tulisesti työpaikkamme vessassa peläten koko ajan että paljastusimme. Tämä lisäsi kuitenkin vain kiihkoamme ja herättyäni meni tovi ennen kuin sain ajatukseni kasaan. Aamulla oli kyllä tosi lähellä, etten soittanut töihin ja sanonut olevani kipeä sillä en tiedä oliko minusta naista kohtaamaan Marcusta, mutta tunnollisena pakkasin tavarani ja lähdin töihin. 

        Aamupäivän oloni oli todella tukala, sillä tunsin Marcuksen katseen porautuvan takaraivooni koko ajan. Minun onnekseni minulle tuli kiireinen puhelu lounastauon aikaan ja jouduin jäämään töihin muiden mennessä syömään. Löysin jääkaapista itselleni salaatin niin saisin käydä rauhassa syömässä lounaani, sitten kun ehtisin. 

        Saatuani pitkän ja haastavan puhelun loppuun, poistuin itsekin syömään. Taukotila oli täysin tyhjä, sillä suurin osa ihmisistä kävi aina alakerran ravintolassa syömässä ja lounastaukokin oli jo suurelta osalta ohi. Istahdin ikkunapöytään, levitin päivän lehden eteeni ja aloin syömään. Ai että oli ihana olla hetki yksin hiljaisuudessa, avokonttorin kiroja olivat minusta liika meteli ja muut iholla olevat ihmiset. 

        Olin tiskialtaalla tiskaamassa lautastani ja aterimia takaisin kaappiin. Oli tilassa tietty tiskikonekin, mutta se oli jo täynnä enkä halunnut täyttää allasta tiskeillä. Äkisti tunsin jonkun seisomassa selkäni takana ja käännyin ympäri ihmeissäni. Näin Marcuksen tuijottavan minua odottavan näköisenä ja hän otti meitä erottavan askeleen tullen ihan kiinni minua. 

        Sydämeni kiihdytti heti laukalle ja minun tuli kuuma. – Henna, meidän pitää jutella. Mies sanoi hiljaa. 

        - Mistä? Piipitin hiljaa vastaan vaikka tiesin tasan tarkkaan mistä. Meidän eilisestä melkein suudelmasta ja pelkkä ajatus Marcuksen suutelemisesta sai varpaani kipristymään odotuksesta. 

        - Sinä olet fiksu nainen. Tiedät kyllä. Mies henkäisi koskettaen poskeani. Minusta tuntui kuin sulaisin hänen kosketuksensa alla ja huomaamatta nojauduin miehen kosketusta kohti. 

        - Minä en tiedä pystynkö. Huokaisin ja käytävästä kuuluva kolahdus säikäytti meidät molemmat. Marcus vetäytyi kauemmaksi ja onneksi teki niin sillä toinen logistikkomme Peter tuli taukotilasta hakemaan kahvia. 

        Luikahdin korvat punaisena Marcuksen selän takaa ja painuin takaisin töihin. Onneksi työpäivä jatkui hektisenä ja ehdin unohtaa Marcuksen koko loppupäiväksi. Pääsin jopa lähtemään töistä niin ettei Marcus ehtinyt perääni, mutta parkkipaikalla kuulin miehen huutavan minua. En ihan ehtinyt autoon asti kun mies oli vierelläni. 

        - Henna, tule autooni istumaan. Haluan puhua sinun kanssa. Mies kehotti tiukasti mutta lämpö äänessään. Päätin totella, sillä en halunnut vetää mitään ylimääräistä huomiota puoleemme enkä aiheuttaa mitään naurettavaa kohtausta. 

        Marcus asteli edelläni autoaan kohti ja minulla oli äärimmäisen hyvä hetki tsekata miehen hyvin täytetyt farkut. Miehen lihaksikkaat jalat kielivät tunneista kuntosalilla ja Marcuksen takapuoli, se sai sieluni laulamaan enkelten kielellä. Niin upea taideteos se oli. Mieleni teki ottaa meitä erottavat metrit ja puristaa miehen tiukkoja pakaroita. Sormeni oikein syyhysivät päästä tekemään niin. 

        Ehdin saada harhailevat ajatukseni kuriin ennen kuin istuin Marcuksen auton etupenkille. Auto tuoksui uudelta ja nahkainen sporttipenkki tuntui taivaalliselta selkääni vasten. Sanaakaan sanomatta mies käynnisti auton ja peruutti parkkiruudusta pois. Vilkaisin miestä selvästi epäilevänä, mutta sain onneksi rauhoittavan hymyn. – Minusta on kivempi jos juttelemme jossain muualla kuin tehtaan parkkipaikalla. 

        Suostuin vain nyökkäämään sillä suunnaton jännitys laskeutui mahaani. Olimme Marcuksen kanssa ihan kahdestaan eikä ollut pelkoa, että kukaan meitä yllättäisi. Pelotti, että mihin tämä johtaisi. Pelotti, että pystyisinkö hillitsemään itseäni jos tulisi vaikka tilaisuus suudella miestä. 

        Ajoimme hiljaisuudessa reilun vartin ja tämä oli minusta hyvä asia. Sain rauhassa jäsennellä ajatuksiani ja sivusilmällä vilkuilla miestä. Muutaman kerran katseemme kohtasivat ja tämä sai sydämeni holtittomalle laukalle. Lopulta saavuimme merenrantaan purjeveneiden talvisäilytyspaikalle. Muita autoja tai ihmisiä ei näkynyt missään, joten saimme olla ihan rauhassa. 

        Marcus jätti auton käyntiin, mutta aukaisi turvavyönsä ja kääntyi minua kohti. – Minä en todellakaan tiedä mitä sinä olet minulle tehnyt, mutta voin sanoa että olet mielessäni joka ikinen sekunti joka ikinen päivä. 

        Hätkähdin miehen sanoja, mutta tajuttuani mitä hän sanoi, sai se oloni onnelliseksi. Hämmennyksen vallassa nostin katseeni miestä kohti ja näin Marcuksen silmät vakavan tummina. Ehdin vain kuiskata Marcuksen nimen kun miehen kuumaat huulet omivat omani. Suudelma on uskomattoman voimakas, täynnä tunnetta ja minä hukuin siihen kokonaan. Suutelimme pitkään kuin imien toisistamme voimaa ja hengästyneinä irtaannuimme toisistamme. 

        Minua ujostutti ihan suunnattomasti, sillä tajusin tietysti heti, minä olin tehnyt. Olin suudellut naimisissa olevaa pomoani. Mutta mitä teki pomoni? Silitti poskeani ja veti minut uuteen suudelmaan. Suudelma suudelmalta nälkämme kasvoi kasvamistaan ja olin jo valmis harrastamaan autoseksiä hänen autossaan. Mutta onneksi Marcus oli meistä se fiksumpi ja vetäytyi hymy huulillaan irti minusta. 

        - Henna, minä tahdon sinut. Mutta en tässä ja nyt. Mies sanoi suudellen vasemman käteni rystysiäni hellästi. Jatkoimme juttelua käsi kädessä, sillä olimme oikeasti tilanteessa jossa kumpikaan ei koskaan olisi uskonut olevansa. 

        Sain kuulla, että Marcus oli kokenut ihan samoja tunteita kuin minä ihan ensikohtaamisesta saakka. Tietysti minua pelotti, että Marcus oli joku yleinen naistenmies, jonka harrastuksiin kuului naisten iskeminen. Mutta jostain syystä luotin mieheen ja uskoin hänen sanojaan. 

        - Mutta kuinka me etenemme tästä? Sinä olet naimisissa ja minä olen kihloissa. Me molemmat olemme varattuja eikä minua kiinnosta mikään työpaikkaromanssi. 

        Marcus punnitsi pitkään sanojansa: - Meillä on jo avioero vireillä. Jätin paperit Louisan allekirjoitettavaksi seuraavana päivänä siitä kun sinä tulit meille töihin. Louisa toimitti ne vajaa pari viikkoa sitten käräjäoikeuteen. Sattuneista syistä asumme vielä samassa talossa, mutta Louisa on saanut työpaikan Etelä-Suomesta, joten uskoisin hänen muuttavan sinne seuraavan kuukauden aikana. 

        Tuijotin miestä typertyneenä enkä saanut sanaakaan suustani ulos. Sanojensa todisteeksi mies esitti puhelimesta minulle kuvan käräjäoikeuden pareista ja vastaanottokuittauksesta. 

            - Siis sinä olet jo eronnut??? Miksi? Miten ihmeessä? 

        - Koska se oli oikea asia tehdä. En halunnut johtaa Louisaa harhaan missään kohtaa, se ei ole oikein häntä kohtaan. Arvostan häntä suuresti, onhan hän minun vaimoni. Tai siis tuleva entinen vaimoni. Marcus sanoi painokkaasti. 

        - Mutta entä jos minä en istuisikaan tässä vaan olisin kertonut sinulle, että painu helvettiin? Pyörittelin silmiäni. 

        - Olin valmis ottamaan sen riskin. En vaan voi olla naimisissa ihmisen kanssa, jos tunnen jotakuta muuta kohtaan näin voimakkaasti kuin nyt tunnen. Se ei olisi todellakaan reilua ketään kohtaan. Nyt se on ihan sinun itse päätettävä kuinka etenet. Minä olen tässä. 

        Katsoin miestä arvioiden tovin ja huomasin hänen olevan enemmän kuin tosissaan. Tämä sai oloni lämpimäksi ja kumarruin suutelemaan miestä hellästi. Tunsin hänen hymynsä huulieni alla ennen kuin sain sanottua. - Ja minä olen tässä. 

        Siitä alkoi meidän tarina. Päästyäni illalla kotiin, kerroin kihlatulleni että halusin erota. Jotenkin mieheni ei ollut yllättänyt asiasta. Oli hän suruissaan tietysti, mutta hän tunsi minut niin hyvin ja kertoi nähneensä että olin muuttunut viimeisen kuukauden aikana. 

Töissä päätimme, että kertoisimme asiasta työkavereille vasta kun Louisa olisi muuttanut pois Marcuksen luota ja minä olisin saanut asunnon samalta paikkakunnalta. Marcus oli kyllä pyytänyt minua muuttamaan hänen luokse, mutta sanoin haluavani asua hetken yksin. Halusin meidän seurustelevan alkuun ilman mitään kiinnikkeitä kuten yhteinen talous. 

        Yritimme olla töissä niin kuin ennenkin, mutta välillä päädyimme suutelemaan arkiston hyllyjen välissä tai hississä. Samojen lakanoiden väliin päädyimme vasta sinä iltana kun olin saanut muuttokuormani uuteen asuntooni. Isoon, viihtyisään kaksioon joka oli aivan lähelle Marcuksen omakotitaloa. 

        Marcus oli kasannut parisänkyni ja olin petaamassa siihen puhtaita, uusia lakanoita kun mies yksinkertaisesti taklasi minut sänkyyn. Vihdoin uskalsimme antaa viettien viedä ja pääsimme näyttämään toisillemme kuinka paljon halusimme toisiamme. 

        Kuuman ja äärimmäisen tyydyttävän aktin jälkeen makasin miehen kainalossa. Olin niin onnellinen, että tuntui kuin räjähtäisin. Kuinka nopeasti jostakin ihmisestä onkaan voinut tulla näin tärkeä. Tiesin että ratkaisumme ei taatusti kaikki ihmisiä miellytä, mutta olimme päättäneet olla sen latistamatta tunnelmaa. Itse tiesimme miksi olimme valinneet tämän tien ja olimme sillä yhdessä.

https://www.flickr.com/photos/nattu/4085398562

Teaser yhdestä kirjastani

Olen tässä pikkuhiljaa kirjoitellut yhtä kirjaani eteenpäin. Olen tänne laittanutkin kyseisen kirjan prologin aikoinaan. Löydät sen täältä: 

https://jennintarinatupa.blogspot.com/2017/05/kirjan-viemaa.html 

Tässä olisi yksi pätkä lisää kirjasta, ole hyvä.          

             Viittasin Samille talon suuntaan ja mies lähti hakemaan kahvia. Siinä samassa Antero hölkötteli takaisin kotiin ja puhumatta minulle mitään painui sisälle. Hän ei edes vilkaissut minua. Ei perkele, tätäkö se nyt on. Mykkäkoulua, puhumattomuutta ja tummia mulkaisuja. Hiljaisuutta ja sanatonta syyllisyyttä. Kiitti mutta ei kiitti, Tämä ei ole minua varten.

Marssin sisälle, vein kahvikupin keittiöön ja menin pukeutumaan. Makuuhuoneessa katseeni kiinnittyi vaatekaapin sisällä olevaan asekaappiin. Ajattelematta syötin koodin ja aukaisin oven. Otin kaapista Clockini ja siihen yhden lippaallisen luoteja. Jostain syystä jätin oven auki, aivan kuin merkiksi siitä mitä tuleman pitää. Näin olen sen jälkikäteen järkeillyt.

                 Miesten jutellessa olohuoneessa kaikessa rauhassa omia asioitaan, puin päälleni ajokamat. Aseeni survoin selkäpanssarini alle ja lippaan laitoin taskuun avainten kanssa. Toiseen taskuun survoin lompakon. Nappasin kypäräni ylähyllyltä sekä prätkän avaimet peilipöydän kulhosta. Tein sen taas missä olin paras, eli pakenin. Minua ei ollut luotu keskelle tällaista ihmissuhdedraamaa. En edes katsonut teeveestäkään mitään saippuaoopperoita joten miksi suostuisin elämään sellaista.

               Loksautin oven kiinni perässäni ja jolkotin moottoripyörän luo. Hyppäsin pyörän selkään, vedin kypärän päähäni ja starttasin pyörän. Moottorin rouhea ääni rauhoitti mieltäni, mutta se ei siltikään laannuttanut sisälläni kiehuvia ristiriitaisia tunteita. Olin jo kääntymässä kadulle ennen kun Sami ja Antero ilmestyivät oviaukkoon. En vilkuillut sivulleni kun kiihdytin pyörän matkaan. Sisälläni takoi vain ajatus päästä pois, kauas pois. Mikään muu ei mielessäni takonut.

                Ohjasin prätkän pohjoista kohti ja annoin pyörän niellä kilometrejä. Jossain kohtaa huomasin kun joku väläytteli pitkiä valoja takanani. Vilkaisin sivupeiliin, Antero ja Sami olivat perässäni Skodalla. Mutta tänään en ollut sillä tuulella, että antaisin periksi. Väänsin kahvasta ja moottoripyörä tottelisi mukisematta käskyäni. Pian minulla oli vauhtia päälle kaksi sataa ja Skoda jäi kauas taakse. Oloni oli sellainen että sillä hetkellä en välittänyt pätkääkään vaikka minulta lähtisi ajokortit tai jopa henki. Linnatuomiokin ei tuntuisi missään, saisipahan rauhassa olla erossa maailmasta ja treenata paskaa oloansa pihalle.

                 Kuivaniemessä minua tuli vastaan poliisiauto. Sen ehdin nähdä peilistäni vauhdin keskellä että maijan jarruvalot syttyivät. Jaahas, kääntyivät perään joten minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin painua karkuun entistä lujempaa. Onneksi minulla oli vauhtia niin paljon että eivät taatusti tunnistaneet pyörää tai ehtineet tunnistamaan kypäräni tekstiä. Nostin nopeutta entisestään, pian olinkin Simon toisella puolen ja huomasin kyltin vasemmalle Karsikon kalasatama. Päätin kääntyä sinne, tie oli huonokuntoinen mutta siinäkin pidin vauhtini pitkälti yli sadan. Jossain vaiheessa käännyin Paanuniementielle. Paanuniementieltä käännyin vielä kerran vasemmalle ja ajoin aivan merenrantaan.

             Päästyäni tien loppuun, sammutin pyörän ja työnsin sen metsään yhden ison kuusen alle piiloon. Nakkasin sinne myös kypäräni ja prätkätakkini. Minulla oli tullut kuuma ajaessani poliisia karkuun. Nappasin aseeni ja lippaan matkaani. Kävelin aivan meren rantaan ja istuin rantakiville. Kaikkialla oli hiljaista, missään ei ollut ristinsieluakaan. Ainoastaan lokit huusivat merellä, aallot löivät raskaasti rantaan ja tuuli suhisi puissa.

                  Tiputin itseni polvilleen hiekkaan ja huusin tuskaani ulos. Ulvoin ja sähisin, kiljuin niin kauan, ettei kurkustani tullut enää ääntäkään. Lysähdin hiekalla ja makoilin siinä kauan. Onneksi oli lämmin päivä ja hiekka oli ihanan lämmintä allani. Se lohdutti surkeaa oloani.

                  - Sean, puhu minulle! Auta minua. Kerro mulle mitä mun pitää tehdä. Mä en yhtään tiedä mitä mun pitäisi tehdä, mä oon ihan yksin. Puhelin taivasta kohti. Mutta ei Seankaan osannut kertoa minulle mitä tehdä. Nousin ylös hiekalta ja otin aseen käteeni. Työnsin lippaan sisään ja pyörittelin asetta käsissäni. Kuinka helppoa olisi lopettaa tämä kaikki? Se vaatisi vain yhden painalluksen, yhden ainoan itsekkään teon. – Ei! Kuului pääni sisällä. Purskahdin itkuun, Sean vastasi minulle vihdoinkin. Annoin aseen tippua kädestäni hiekalle ja itkin.

                  Päässäni alkoi soida Gone Away- kappale ja lauloin hiljaisella äänellä kyynelten virratessa poskilleni. ”Leaving flowers on your grave. Show that I still care. Black roses and Hail Mary's. I can't bring back what's taken from me. I reach to the sky. And call out your name. Oh please let me trade. I would.” Viimeisten sanojen kuollessa huulilleni, suunnaton ikävä Seania puristi rinnassani niin että en saanut hengitettyä.

                  Hämärä alkoi pikkuhiljaa hiipiä metsän keskeltä kohti rantaa ja minulle tuli vilu. Päivä teki tilaa illalle ja ymmärsin, että minun tuli lähteä. Mutta minne? Kaivelin takkini taskuja ja löysinkin sinne laittamani avaimet. Päätin palauttaa pyörän Anterolle, en minä mikään varas ollut, ja painua omalle asunnolleni. Irrotin lippaan aseesta ja laitoin sen taskuun, aseen työnsin taas selkäpanssarini alle.

              Puskin moottoripyörän takaisin tielle ja lähdin. Tällä kertaa ajoin maltillisesti Anteron kotia kohti, mutta siitä huolimatta sain poliisit perääni ennen Muhonperää. Eero ja Okko tulivat minua vastaan ja kääntyivätkin perääni välittömästi. Pyörittelin mielessäni ajatusta ampaista heiltäkin karkuun, mutta minulla ei ollut enää voimia moiseen rytistykseen. Toisekseen, he olivat tunnistaneet minut joten ei mitään järkeä. En halunnut saattaa Anteroa tämän enempää vaikeuksiin kuin mitä jo olin saanut.

Kohta he olivatkin perässäni vilkut päällä. Muhonperän jälkeen tien oikealla puolen oli tyhjä tontti, käänsin pyörän sinne. Kävin tontin perällä kääntymässä, kun miehet ajoivat maijansa liittymään niin, etten pääsisi karkuun. Ajelin vähän lähemmäksi mutta jäin silti tontin takaosaan. Sammutin pyörän ja kiskaisin kypärän päästäni. Miehet tulivat autosta ulos ja lähestyivät minua.

                  - Moro, jätkät. Mulla on sitten ase mukana, oma luvallinen 9 millin Clock. Ilmoitin heille heti. Eero ja Okko pysähtyivät niille sijoilleen. Molempien käsi hakeutui välittömästi virka-aseen luo.

                  - Ei, helvetti Lilja. Onko se ladattu? Pudistin päätäni. - Ase on selkäpanssari alla ja lipas on oikeassa takintaskussa. Miehet hieman rentoutuivat ja tulivat hitusen lähemmäksi.

                 - Ole hyvä ja nouse pyörän päältä. Laitoin kypäräni sarveen roikkumaan ja tottelin miehiä pitäen käsiäni koko ajan ilmassa.

                  - Nyt polvilleen, jalat ristiin. Pidä koko ajan kätesi ylhäällä. Okko käskytti minua. Tein niin kuin he käskivät ja olin polvillaan maassa. Nopeasti miehet tulivat luokseni, Eero työnsi minut maahan mahalleni ja väänsi käteni selän taakse pitäen polvea lapojeni välissä. Mies nojasi kunnolla polvellaan minua vasten ja minulla ei ollut mitään mielihaluja alkaa painimaan hänen kanssaan, joten makasin kiltisti maassa.

                  - Onko sulla oikeassa taskussa jotain muuta mistä minun pitäisi tietää? Okko kysyi. Kerroin siellä olevan avaimet lippaan lisäksi, mutta ei muuta. Eero työnsi kätensä varovaisesti taskuun ja veti lippaan ulos. Nopeasti hän laski, että lipas oli edelleen täynnä.

                  - Onko sulla lisää ammuksia jossain? Kerroin että ei ollut. Rivakasti miehet nostivat minut ylös, Eeron pitäen edelleen käteni selkäni takana.

                  - Mä aukaisen nyt sun takin, että saan sen sun aseen tuolta selästä. Okko kertoi minulle. Nyökkäsin ja Okko aukaisi takkia sen verta että sai kätensä takin sisälle vetäen aseen esiin.

                  Nyt kun Okolla oli minun ase ja lipas, Eero päästi minusta irti. Molemmat miehet katsoivat minua vihaisesti.

                  - Minkä ihmeen takia sä ajelet täällä ase mukanasi? Kohautin olkia enkä osannut vastata moiseen. Miehet taluttivat minut autoon, onneksi en joutunut asiakaspuolelle vaan pääsin välitilaan istumaan. Eero nappasi jaloistani kypärän ja ilmoitti minulle ajavansa pyörän Anteron luokse. Nyökkäsin vain vaisusti, sillä tajusin että nyt joutuisin kohtaamaan Anteron. Suunnitelmani oli viedä pyörä vaivihkaa pihalle ja häipyä sen jälkeen savuna ilmaan.

                 Okko tuli autoon ja käänsi sen takaisin tielle. Eero seurasi meitä perässä Anteron pyörällä. Siinä istuessani Okon vihaisen katseen alla, minuun iski suunnaton katumus. Ei helvetti, tämä oli ihan järjetöntä! Löin nyrkillä sivuovea vihaisesti. Käteeni sattui ihan saatanasti, mutta se ei haitannut.

                - Hei, Lilja. Nyt rauhoitut! Jooko? Mä en halua viedä sua raudoissa Anteron eteen, sovittu?

             - Sori, mulla on vaan niin sekava olo nyt. Pahoittelin Okolle itku kurkussa. Kerrankin tajusin, että olin ihan itse sotkenut asian ja tällä kertaa syy oli todellakin minun. Minun vikani, ihan kokonaan minun. Nojasin päätäni ovea vasten ja istuin hiljaa sen reilun 50 kilometrin matkan. Okko yritti jututtaa minua, mutta en vain jaksanut vastata. Lopulta mies luovutti ja kuulin hänen soittavan Anterolle. Puhui kadonneesta lampaasta ja perillä vartin päästä.

                Okko ajoi auton talon luiskaan Anteron Skodan perään, Antero seisoessa vihaisen näköisenä jo pihalla odottamassa meitä. Eero luovi pyörän Skodan eteen. Antero marssi vihaisesti maijan luo. – Odota sä siellä, älä jumalauta aukaise sitä ovea itse. Okko käskytti minua viimeisen kerran. Päätin totella kerrankin kiltisti.

            Okko nousi autosta ja meni Anteron luo. Myös Eero tuli siihen saatuaan pyörän parkkiin ja sammuksiin. Pitkän tovin miehet keskustelivat keskenään, sitten Antero tuli aukaisemaan apukuskin oven. Penkillä edessä oli minun aseeni ja lipas. Antero survoi ne hupparinsa taskuun. Edelleenkään mies ei vilkaissutkaan minua. Etuovi läimähti kiinni ja ääni tuntui jäävän kaikumaan sydämeeni. Pian Eero aukaisi sivuoven ja astuin ulos. Antero seisoi edessäni kädet kiukun puuskassa.

Kuva: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:YAMAHA
_YZF-R1_2008_right_side.jpg

Uusin novelli/minikirja, työnimi Timanttinen vasikka

- Iltapäivää. Olen rikoskonstaapeli Mirko Reunaluoma ja hän tässä on rikoskomisario Samuel Härmänmaa Helsingin rikospoliisista. Voimmeko tulla sisään? Näillä sanoin alkoi uuden elämäni ensimmäinen päivä. Tosin ei sellaisen elämän kuin olin kuvitellut itselleni. Olin nimittäin äärimmäisen tyytyväinen oman elämääni sillä hetkellä enkä kokenut tarpeelliseksi muuttaa sitä mitenkään. Mutta aina kun sekaantuu rikollismaailmaan, on riskinä joutua vastuulle teoistaan.

Olin koko ikäni ollut levoton oman tiensä kulkija. Jo ala-asteikäisenä lettipäänä minulla oli omat jutut ja kuviot, en kaivannut muita tyttöjä kanssani ruutua hyppimään tai kikattelemaan poikien typerille tempuille. Peruskoulun suoritin nippa nappa ollen se vaikea nuori. Minulle tuli tutuksi jälki-istunnot ja saarnat rehtorin kansliassa. Se verran minulla oli kuitenkin järkeä päässä että hain kokkikouluun peruskoulun jälkeen, johon ihme kyllä pääsin ensimmäisellä yrittämällä. Joku ammatti sitä piti ihmisellä olla, vaikka maailma vetikin puoleensa seireenin lailla.

Saatuani kokkikoulusta ravintolakokin paperit kouraan, häivyin Suomesta. Ensin menin Ruotsiin töihin, sitten Tanskaan ja sieltä Hollannin kautta Espanjaan. Tein kaikkea mahdollista työtä mitä ravintolassa vain pystyi. Kolme vuotta ennen paluuta takaisin Suomeen, olin Madridissa ison ja suositun ravintolan apulaiskeittiömestari. Vuodet maailmalla takasivat minulle kokemusta, jonka avulla pääsin ravintola Oloon keittiöpäälliköksi.

Elin unelmaani parin vuoden ajan, kunnes jouduin ryöstön kohteeksi kotimatkallani työillan jälkeen. Minulta murtui leukaluu sekä nenä. Makasinkin sairaalassa monta viikkoa ja minulle tehtiin neljä eri leikkausta. Vuosien saatossa luut paranivat, mutta minulle kehittyi kolmoishermosärky sekä basilaarinen migreeni. Kipuni olivat niin kovia, että jäin pitkälle sairaslomalle. Ihme ja kyllä, reilun vuoden taistelun jälkeen pääsin eläkkeelle. Mutta eihän se kipujani poistanut. Eikä myöskään koululääketiede. Sen sata eri nappia tuli vedettyä naamaan, mutta mikään ei auttanut kipuun. Olin jo itsemurhan partaalla, kun migreeni jylläsi ja leukani oli tulessa.

Sitten luin lääkekannabiksesta hermokivun sekä neurologisten sairauksien hoidossa. Yritin ensin laillista tietä, mutta seinä nousi joka puolella vastaan. Minun vaivoihini ei kirjoiteta lääkekannabista ja piste. Tämän kuulin monen lääkärin suusta. Joten ei ollut muuta keinoa kuin tarttua katukaupan tuotteisiin.

Onnekseni tiesin oikeita ihmisiä ja heidän kautta sain käsiini lääkekannabista. Kuinka upea aine olikaan kyseessä, se vei kipuni ja antoi minulle elämäni takaisin. Kipuni ja migreenikohtaukseni pysyivät poissa kun joka toinen ilta poltin sätkän. Tätä kautta tutustuin Jasuun. Pääkaupunkiseudun huumemaailman kiistattomaan kuninkaaseen ja valtiaaseen, joka yllättäen kiinnostui minusta. Jasun takia uin liian syvälle hänen maailmaansa ja minulla ei ollut enää ulospääsyä.

Tosin ei se minua haitannut. Tarvitsimme toisiamme tässä tilanteessa ja Jasu piti huolen, että olin turvassa, kivuton ja sain kaiken mitä halusin. Rahaa, ulkomaanmatkoja sekä hänet. Emme me suinkaan seurustelleet, se oli vain puhdasta himoa ja vetovoimaa. Jasu oli komea, raavas mies. Voiman ja seksin ilmentymä, joten mikä minun oli ollessa.

Koska minulla ei ollut rikosrekisteriä ja olin niin sanotusti puhdas, käytti Jasu minua lähettinä sekä sanansaattajana. Mielelläni tein niitä hommia, sillä sen avulla ylläpidin elämäntyylini. Sairaseläkkeeni oli niin pieni, ettei sillä osteltu lääkekannabista, juhlittu yökerhoissa tai vietetty lomaviikkoja auringon alla.

Mutta se kaikki oli muuttumassa kun poliisit Mirko ja Samuel seivoivat oveni takana. Minua alkoi huimata tajuttuani keitä he olivat, joten otin tukea ovenkarmista. Nopeasti toinnuin tästä ja kysyin, että mitä asia koskee.

- Tulisimme mieluusti sisälle, on mukavampi jutella asiat halki rauhassa. Sanoi nuorempi poliiseista, Mirko, rauhallisesti. Vilkaisin nopeasti tätä vaaleahiuksista miestä, josta tuli skandinaavinen viikinki mieleen. Siinä missä Jasusta huokui raakaa voima ja tahto, Mirkosta paistoi ystävällisyys ja turvallisuus. Miehen jäntevä keho kyllä kieli siitä, että kyllä tämäkin mies tässä olisi tarvittaessa dynamiittia.

Huokaisten päästin poliisit sisemmälle ja mietin kuumeisesti mistä oli kyse. Onneksi lääkkeeni ja sen käyttöön tarvitsemat välineet olivat visusti turvassa makuuhuoneeni lipaston alalaatikossa lukitussa lippaassa. Fiksuina miehinä poliisit riisuivat kenkänsä ja takkinsa eteiseeni, mutta pitivät huolen että minä menin edeltä olohuoneeseen istumaan. Miehet istuivat ympärilleni siten, etten pääsisi karkuun terassin enkä oven kautta.

Näennäisen rauhallisesti tuijotin miehiä, mutta suonissani virtasi veri kuumana. Miksi poliisit olivat luonani? Pian se selvisi kun Samuel laittoi olohuoneen lasipöydälle Jasun kuvan. Minun teki mieli sulkea silmäni, mutta tahdonvoiman rippeillä tuijotin kuvaa välinpitämättömästi.

- Tunnetko tätä miestä? Samuel kysyi varmalla äänellä.

- Pitäisikö? Vastasin hymähtäen virne kasvoillani.

Kuva: https://pixabay.com/fi/photos/ravintola-keitti%C3%B6
-ravitsemus-kokki-4541294/

Kun ei voi unohtaa, osa XV (The End)

Cris säpsähti kosketustani ja tunsin kuinka hänen selkänsä lihakset jännittyivät, mutta pian ne pehmenivät kun huuleni liikkuivat kohti seuraavaa arpea keskiselässä. Tovi siihen meni, että sain kaikki hänen selkänsä arvet suudeltua. Hellästi, mutta varmasti tartuin hänen lanteisiin ja käänsin miehen ympäri.

Aloitin hänen alavatsan arvesta tutkimusretkeni kohti Crisin kasvoja. Päästyäni kurottelin suutelemaan miestä. Suudelmamme oli täynnä tunteita. Jätetyksi tulemisen pelkoa, sydänsuruja, pettymyksiä, kaipuuta, mutta ennen kaikkea se oli täynnä lämpöä. Huohottaen irrottauduin suudelmasta. Hellästi mies aukaisi pyyhkeeni ja antoi sen tippua maahan. Nopealla liikkeellä mies vaihtoi meidän paikkamme ja nosti toisen jalkani pesuallasta vasten.

Tiesin heti mitä oli tulossa ja odotus sekä halu vihlaisivat mahassani. Kuulin kuinka kondomin kääre repäistiin selkäni takana. Pian mies sovitti kaluansa aukolleni ja yllättävän hellävaroin teki tilaa sille. Nakkasin kärsimättömänä hiukset taakseni ja ne märkänä läsähtivät selkääni vasten, joka tuntui oudolla tavalla hyvältä. Mies kouraisi tukun hiuksiani käteensä ja pakotti kasvoni kiinni peiliin.

Samassa voimakkaalla lanteen liikkeellä hän oli minun sisässäni. Tämä jo sai minut orgasmin partaalle, en voinut ymmärtää kuinka mies sen teki. Toisella kädellä mies piti minua allasta vasten ja aloitti työntönsä. Ne olivat aggressiivisia, nopeita ja tekivät minut hulluksi. Olisin nakkonut hiuksiani ellei ne olisivat olleet Crisin tiukasti kiinni olevassa nyrkissä.

Ennen kuin tajusin, olin saamassa orgasmia. Se tuli syvältä ja se tuli voimalla. Puristin kädelläni pesualtaan reunaa ja huusin kiihkoni pihalle. Cris päästi hiukseni ja otti molemmilla käsin lanteistani kiinni. Orgasmistani huolimatta mies jatkoi säälimättömiä työntöjään ajaen minut saman tien toiseen orgasmiin. Tämä oli tuttua Crisiä, ajaa minut hulluuden partaalle seksin avulla.

Monen päätäni hämärtävän orgasmin jälkeen, Cris kiristi entisestään tahtia. – Jeg elsker dig. Cris karjaisi työnnettyään viimeisen työnnön ja puristi sormensa vielä syvemmälle lantioni lihaan.

Tutisevin jaloin laitoin istumaan kylpyhuoneen lattialle, mutta mies vain otti ja lähti. Itse kävin uudestaan suihkussa ennen kuin menen makuuhuoneeseen. Matkalaukkuni oli auki lattialla ja otin sieltä rasvatuubin. Cris oli jo sängyssä lukemassa joitain papereita. Rasvasin itseni ja vedin päälleni t-paidan sekä pikkuhousut. Ryömin peiton alle ja tuijotin kattoon. Tajusin että tämä olisi viimein yöni täällä, tässä talossa ja ajatus tuntui jotenkin haikealta.

Hivutin itseni Crisin viereen. – Saanko nukkua kainalossasi tämän yön? Mies vilkaisi minua papereidensa lomasta ja nosti toista kättänsä. Pujahdin sinne ja laskin pääni miehen rinnalle. Nukahdin nopeasti sillä päivä oli ollut raskas. Cris jatkoi papereidensa lukua, mutta ei siitä meinannut tulla mitään kun minä tuhisin hänen kainalossaan. Mies hymyili kun näki että hänen antamansa kaulakoru oli minulla. En ollut nakannut sitä menemään niin kuin olin kihlasormukselle tehnyt.

Loppujen lopuksi väsymys vei voiton miehestäkin ja hän laittoi paperit sivuun sammuttaen lukuvalon. Cris kääntyi kyljelleen vetäen minut syvemmin syliinsä. – Toivotan sinulle hyvää kotimatkaa ja toivottavasti löydät onnen kotimaastasi. Muista, että olet minulle aina tärkein. Mies supisi hiuksiani vasten ja antoi minulle suukon päälaelleni.

Ihan liian aikaisin herätyskello herätti meidät ja meillä molemmilla oli vaikeuksia nousta sängystä. Siellä oli lämmin ja hyvä olla, mutta lento lähtee ajallaan ja siihen on kerittävä. Pujahdin lokoisiin matkavaatteisiin ja suljin matkalaukun. Ovelta vielä vilkaisin makuuhuonetta jossa olin nukkunut viime kuukaudet. Vilkaisin myös kuvaa minusta, jonka olin edellisviikkona teetättänyt ja kehystänyt Crisille. Olin laittanut sen miehen yöpöydälle. Kuvan takana oli teksti tanskaksi: Aikamme on katoavaa, mutta muistot. Ne pysyvät.

Keittiössä sain teekupin käteen. – Anteeksi kun ei ole sämpylöitä. Toivottavasti saat viimeisen sämpylän kentällä ennen koneeseen menoa. Cris pahoitteli.

- Ei se mitään, aika opetella taas syömään ruisleipää muutenkin. Kuittasin ottaen jääkaapista itselleni jukurtin. Sitten olikin aika hyvästellä koirat. Suurimman halauksen ja itkuiset lähtöterveiset sai Nemo. Koirasta olo tullut kuin minun varjo ja se olikin ainoa koira, joka sai nukkua makuuhuoneen lattialla.

Cris nosti matkalaukkuni Audin tavaratilaan minun loikatessa apukuskin penkille. Ajo lentokentälle kestäisi reilu pari tuntia ja tiesin, että siitä tulisi pitkä matka. Minä kun olin innoissani kotiin paluusta, kun taas Crisistä näki selvästi, ettei hän halunnut päästää minua luotaan.

Vähän ennen lentokenttää Cris antoi minulle minun oman lompakkoni ja passini. Samoin kuin oman puhelimeni, joka oli kuitenkin sammutettu. Aukaisin lompakkoni ja siellä oli kaikki tallessa. Vilkaisin miestä ihmeissään. – Onko sinulla ollut nämä koko ajan? Miksi?

- Minähän sanoin ettet sinä ole täällä vankina, joten ne oli minulla hyvässä tallessa. Tallessa juuri tätä päivää varten. Minä kun tunnen sinut, rakkaani. Cris selitti alakuloisesti.

Hypistelin tavaroitani ihmeissään pyörittelen miehen sanoja mielessäni sen ajan kun mies ajoi auton parkkiin. Laitoin saadut tavarat kassiin ja käteni osui Crisin minulle antamaan kalliiseen älypuhelimeen. Ojensin sitä takaisin Crisille, joka kuitenkin puisti päätänsä. – Se on sinun. Siitä on nyt poistettu kaikki estot joten nyt se toimii niin kuin älypuhelimen kuuluukin. Vaihdat vain Suomessa siihen suomalaisen sim-kortin.

Häkeltyneenä tästäkin lahjasta pomppasin autosta ulos ja menin ottamaan matkalaukkuani takatilasta. Herrasmiehenä Cris veti laukkuni perässään lähtöterminaaliin. Tsekkasin itseni lennoille itsepalvelu-koneelta. Saatuani liput käteen, käännyin Crisiä kohti joka ojensi minulle matkalaukkuani.

Mies veti minut halaukseen, tiukkaan sellaiseen. – Hyvää kotimatkaa ja pidä itsesi naisena, Aino.

- Kiitos, Cris. Mutta vastaa minulle, miksi päästät minut kotiin jos kerta rakastat minua niin? Kysyin mieheltä ja imaisin itseeni viimeisen kerran miehen tutun turvallista tuoksua.

- Siksi koska suurinta rakkautta on osata päästää irti. Mies kuiskasi hiljaa ja suuteli minua poskelle. Sitten hän oli poissa. Tuijotin hänen peräänsä kauan ennen kuin otin matkalaukkuni, vein sen drop-in tiskille ja suunnistin kohti turvatarkastusta.

Nakkasin käsilaukkuni ja takkini läpivalaisulinjalle kävellen itse metallinpaljastimesta läpi. Kaikki sujui moitteettomasti ja nakkasin takin takaisin päälleni. Sillä jokin minua vilutti nyt, olinkohan tulossa sairaaksi.  Vaistomaisesti käteni menivät taskuihin aivan niin kuin olisin ulkona. Toisessa taskussa tunsin jotakin metallista. Vedin esineen taskusta ja hyvä etteivät jalkani pettäneet alta. Kävelin lähimmälle tuolille istumaan.

Kihlasormus. Se oli Crisin minulle antama kihlasormus. Katsoin tätä valkokultaista sormusta tarkemmin. Siinä oli vain yksi timantti keskellä, se oli yksinkertaisen tyylikäs. Huomasin sen olevan samaa sarjaa kuin kaulakoruni. Varmasti sarjaan olisi vielä rannekoru ja korvakorut olemassa. Löytyisiköhän sarja myös Suomesta?

Mutta se, että Cris oli salaa laittanut sen takkini taskuun. Miksi? Sitten muistin Crisin sanat: suurinta rakkautta on päästää irti. Hän ei halua muistaa minua enää, hän ei halua mitään mikä muistuttaisi minusta. Hän hävittää minut elämästään. Sillä tämän sormuksenhan piti olla meidän tulevan yhteisen elämämme pohja.

Vapisevin sormin asetan sormuksen sormeeni ja se istuu siihen täydellisesti. Nyt kun tarkemmin muistelin, niin Crisillä oli samantyylinen sormus omassa sormessaan. Hän halusi olla kihloissa kanssani, mutta minä en. En ollut päivääkään pitänyt sormusta sormessani. Sen oli täytynyt tuntua miehestä pahalta, mutta olinko välittänyt siitä. En tietenkään. Olin ollut niin täynnä pyhää vihaa.

Samassa minulle välähti mitä minun piti tehdä. Juoksin omalle lähtöportille ja löysin sieltä onneksi työntekijän. Vauhdilla selitin tanskaksi kuinka siskoni oli joutunut onnettomuuteen ja tästä syystä vauva on syntymässä ennen aikaisesti. En missään nimessä voi lähteä nyt, joten saisinko ruumaan menevän matkalaukun pois?

Nainen kuunteli minua otsa rypyssä ja soitti yhden puhelun. – Laukkusi on nyt poimittu pois lennolta ja se toimitetaan löytötavara-tiskille. Oletettavaa on, ettet myöskään tule lennolle?

Nyökyttelin ja kehotin antamaan paikkani jollekin muulle. Lisäohjeiksi sain mennä matkatavaroiden noutoaulaan numero kaksi, josta kyseinen tiski löytyisi. Kiitin naista ja kiisin kohti alakertaa väistellen ihmisiä. Lopulta löysin oikean tiskin ja siellähän matkalaukkuni oli. Minun piti kirjoittaa joku lappu ennen kuin saisin laukkuni. Vauhdilla sutaisin nimikirjoitukseni lappuun ja sain laukkuni kouraani.

Seuraavaksi syöksyin lentoaseman rautateitä kohti. Toivoin mielessäni että seuraava juna lähtisi pian. Ihan sama vaikka pitäisi vaihtaa junaa, kunhan pääsisin lähtemään. Onnekseni seuraava suora juna Koldingiin lähtisi puolen tunnin päästä. Ostin automaatista lipun ja huokaisin helpotuksesta. Olin onnekas kun minulla oli kruunuja lompakossani. Perillä saisin vielä taksin kotiin. Kyllä, kotiin.

Kolmen tunnin junamatka oli elämäni pisin ja mieleni kävi ylikierroksilla, etten saanut nukutuksi, vaikka taatusti olisin unen tarpeessa. Olin ihmeissäni että mitä helvettiä mä täällä teen. Munhan pitäisi olla koneessa matkalla kotiin, omaan kotiin, Suomeen. Mutta nyt istuinkin pää ajatuksia täynnä junassa kohti Koldingia. Ei helvetti, tämä on ihan järjetöntä, mutta silti samalla hyvin selkeää. Jotenkin vain tiesin, että tämä on se mun tie ja ainoa oikea ratkaisu. Jokin sisälläni kertoi, että ei ole muuta tietä.

Asemalta nappasin taksin ja annoin kuskille Crisin osoitteen. Matkan varrella huomasin tutun kukkakaupan ja pyysin kuskia pysähtymään sen kohdalla. Tarvitsisin kukkia. Nopeasti silmäilin kukkakimppuja lasikaapeissa ja valitsin upean, kaksivärisen kimpun. En halunnut sitä käärittäväksi, sille olisi käyttöä ihan kohta.

Pysäytin taksin tallin taakse, en halunnut sen ajavan pihaan asti. Maksoin kuskille viimeisillä rahoillani. Hyppäsin tavaroideni kanssa autosta ulos ja odotin, että taksi lähti takaisin. Jätin matkalaukkuni portin viereen ja jännittynein askelin kävelin pihalle. Helpotuksekseni huomasin molempien autojen olevan pihalla sekä talossa olevan valot monessakin huoneessa. Lähemmäksi päästyäni kuulin olohuoneesta basson matalan sykkeen, Cris kuunteli rokkia vähän isommalla volyymilla tänä iltana.

Pääsin yllättävän lähelle ovea ennen kuin koirat nostivat metelin. Nemon ääni kaikui ylimpänä. Oven takana tarkistin, että minulla oli kaikki tarvittava ja koputin oveen voimalla. Koirat haukkuivat kahta lujemmin, mutta sihautin niille napakan komennon lopettaa ja onnekseni haukkuminen lakkasi.

Näin kuinka ovenkahva alkoi kääntyä ja mahassani painoi jännitys. Varsin masentuneen sekä itkeneen oloinen Cris avasi oven viskilasi kädessään ja häkeltyi nähdessään minut hänen ovella. – Saanko tulla vaimoksesi? Kysyin ääni väristen Crisiltä. Toisessa kädessä minulla oli sormukseni ja toisessa kukkakimppu.

Crisin kasvoilla kulki sen sata eri tunnetta ennen kuin miehen kasvoille nousi hymy. Hän kiskaisi minut syliinsä ja suuteli minua rajusti. – Naturligvis, min elskede. Sitten hän pujotti sormuksen sormeeni. Sormeen johon se kuuluukin. Suudelma jonka vaihdoimme ovella, oli paras mitä olimme koskaan kokeneet yhdessä. Se kertoi meille molemmille sen, että rakkaus voittaa aina. Kikatin kun mies nappasi minut kantoon ja kantoi sisälle taloon. Meidän yhteiseen kotiin.

Kuva: https://pixabay.com/fi/photos/rengas-timanttisormus-
wedding-ring-4279990/

Kun ei voi unohtaa, osa XIV

Elämämme valui takaisin omaan uomaansa Crisin kännien jälkeen, mutta silti jokin tumma häilyi yllämme koko ajan. Jokin sanaton asia, asia josta välttelimme puhumasta. Se oli minun lähtöni takaisin Suomeen, joka oli vain kolmen asian takana. Minun tikkien poisto, jälkitarkastus ja kielikurssin loppukoe.

Tikkien poisto meni hyvin ja sain vihdoin ruveta rasvaamaan haavaa. Tämän ansiosta kutina ja kiristely hävisi täysin. Välillä alavatsaa vihlaisi varsinkin jos tein liian innolla tallitöitä. Harmikseni olin ratsastuskiellossa jälkitarkastukseen saakka, mutta onneksi siihen ei ollut enää kauaa. Ehtisin ratsastaa Kallella parin viikon verran kunnes lähtisin Suomeen.

Vihdoin koitti jälkitarkastuksen aika. Cris ajoi meidät sairaalaan ja jäi kanssani odottamaan poliklinikalla. Olin hermona jolloin mies otti käteni omaansa ja antoi suukon rystysilleni. Tämä rauhoitti mieltäni, mutta silti jalkani tuntuivat veteliltä kun nimeni huudettiin. Tutkimus oli kattava sisältäen ultran ja sisätutkimuksen. Onneksi lääkärini sanoi, että kaikki on kunnossa ja paraneminen on ollut täydellinen. Sain terveen paperit ja näin ollen kaikki rajoitukset purettiin.

Olin niin onnellinen että halasin Crisiä odotusaulassa. Painoin pääni hänen rintaansa vasten ja miehen tasainen sydämen lyönti tuntui mukavalta. Lääkäri käveli ohitsemme ja näki halauksemme. – Nyt vain uutta vauvaa tekemään. Hän sanoi iskien silmää. Tunsin kuinka Cris tiukensi halausta ja minulle levisi nolouden puna poskilleni. Sanoiko juuri herra tohtori, että harrastakaa seksiä?

Autossa tapamme mukaan välttelimme puhumasta mitään kotiinlähdöstäni. Tosin emme me myöskään vauvapuuhista puhuneet, mutta onneksi Cris keksi että voisimme mennä juhlan kunniaksi syömään Jensen’s Bøffhusin. En vastustanut ajatusta yhtään, sillä sen paikan pihvit olivat taivaallisia. Jälkiruuaksi ahdoin itseeni vielä suklaakakun. Mielessäni jo kuvittelin huomista ratsastuskertaa Kallen kanssa, siitä tulisi haastavaa, mutta kuinka upeaa on päästä hevosen selkään. Mikäli pääsisin edes koko hevosen selkään, tuumin mielessäni astellessamme takaisin autoa kohti. Tai no, minä taisin vaappua menemään ruokamahani kanssa.

- Mä pääsin läpi, mä pääsin läpi! Huusin Crisille tanskaksi juostessani hänen luo olohuoneeseen. Olin juuri tehnyt kielikurssini loppukokeen kiitettävin pistein. Myös aikaisemmin lähettämäni etätehtävät oli hyväksytty, joten tämä tarkoitti että kurssi suoritettu.

- Oikeasti? Cris hypähti pystyyn ja otti minut vastaan kun syöksyin kädet levällään häntä halaamaan.

- Kyllä, mä osaan nyt tanskaa. Et usko kuinka hyvältä se näyttää CV:ssä. Tosin kieltä täytyy pitää yllä jotenkin. Löytyyköhän omasta kirjastosta tanskankielisiä kirjoja? Puhua pälpätin enkä huomannut kuinka Cris ilme synkkeni.

- Tätä täytyy juhlia. Huudahdin ja juoksin hakemaan viinakaapista kuohuviiniä. Vein sen toviksi pakkaseen viilenemään ja nostin kaapista kaksi viinilasia. Minun touhutessa keittiössä, Cris tuli sinne paperin kanssa. Sanaakaan sanomatta mies ojensi lapun minulle ja huomasin sen lentolipuksi.

- Cris, mikä tämä on? Kysyin vaikka tiesin tasan tarkkaa.

- Minä tiesin, että pääset läpi kurssista joten varasin sinulle huomiselle lennot kotiin.

- Huomiselle?!? Rääkäisin ja olin onnellinen ettei minun aikaisemmin nostamat viinilasit olleet enää kädessä. Ne olisivat taatusti tippuneen maahan hajoten tuhansiksi palasiksi. Mutta miksi minusta tuntui, että sama oli tapahtumassa sydämelleni. Taas.

- Haluat varmaan jo kotiin. Lähden hakemaan mansikoita ja suklaakakkua kuohuviinin kaveriksi. Mene sinä pakkaamaan, siellä on sinulle uusi, iso matkalaukku. Cris totesi ykskantaan, otti autonavaimet ja lähti ovesta ulos. Jäin keittiöön suu auki miehen perään katsomaan.

Makuuhuoneessa minua odotti kuin odottikin uusi matkalaukku, ihan niin kuin Cris oli sanonut. Vähin äänin aloin keräämään siihen tavaroitani vaatekaapista, kirjahyllystä ja yöpöydältäni. Emmin hetken meidän yhteiskuvan kanssa, mutta laitoin sen vaatteiden alle. Hain vielä kielikurssin paperit työpöydältäni ja sitten olin valmis. Tunsin kuinka jännitys levisi kehooni. Huomenna illasta olisin Oulussa.

Olin aukaisemassa kuohuviinipulloa kun Cris tuli takaisin. Hän antoi tuomisensa minulle ja asetin ne tarjolle, jotka kokosin isolle tarjottimelle. Kannoin tarjottimen varovaisesti olohuoneeseen etten kaataisi avattua kuoharia. Sain laskettua sen lasipöydälle ilman vahinkoja. Kaadoin molemmille kuohuviiniä, lastasin lautaselle ison palan suklaakakkua sekä kasan mansikoita.

- Aino, minulla on sinulle jotakin. Vähän niin kuin lahja kaikesta, ajasta täällä. Kuulin miehen äänen selän takaa. Olin kääntymässä, mutta Cris kielsi. Tunsin kuinka hän pujotti kaulalleni korun. Vaistomaisesti käteni hakeutui korulle ja muodosta tunsin sen olevan sydän.

Miehen saatua kiinnitettyä korun, käännyin ympäri. – Kiitos Christian, ei sinun olisi tarvinnut ostaa mitään. Hymyilin miehelle ennen kuin menin ihailemaan koruani eteisen peilistä. Se oli upea, uskomaton oikeastaan. Valkokultainen sydän jonka keskellä oli timantti. Ihailin korua sillä minulla ei ole ikinä ollut mitään niin upeaa.

Melkein hiljaisuudessa söimme herkut ja joimme pullollisen kuohuviiniä. Minua jännitti kotiin lähtö ja Crisillä oli taas toisenlaiset asiat ja tunteet mielessä. Hän tunsi ensimmäistä kertaa elämässä sen tunteen, kun sydän särkyy ja hän ei pitänyt siitä tunteesta yhtään. Kaikista pahinta asiassa oli se, että se olin minä joka sen tekisin. Miestä kauhistutti nyt jo lähtöni jälkeiset päivät kun minun tuoksuni leijailee talossa, mutta minä en olisi siellä enää.

Nousin keräämään astiat ja vein ne keittiöön. Katsoin kelloa ja huomasin, että se oli iltatallin aika. Siitä tulisi pitkä sillä joutuisin jättämään jäähyväiset Kallelle ja Cikolle. Me kun lähtisimme aamusta niin aikaisin kohti Kastrupia, etten olisi enää aamutallia tekemässä. Huokaisten vedin tallitakkini niskaan ja lähdin koirien kanssa ulos. Itsekin olin oppinut hakemaan hevoset yhdessä laitumelta, niin ei tarvinnut tehdä kahta reissua. Tallin ovella aukaisin pariovet ja sitten vain otin hevosilta riimut päästä. Molemmat osasivat kävellä omiin karsinoihinsa iltaruualle.

Suljin molempien ovet ja laitoin niiden riimut omille paikoilleen. Menin valjashuoneeseen, jossa sivelin viimeisen kerran Kallen upeita varusteita. Olin googlettanut että Kallen koulusatula oli maksanut toista tuhatta euroa eikä kankikuolaimet tai perussuitsetkaan olleet halpoja. Myös kaikki loimet mitä hevosilla oli, olivat merkkiloimia ja todella kalliita. Jos totta puhutaan, en ollut koskaan nähnyt näin laadukkaasti varustettuja hevosia.

Palasin tallin puolelle ja huomasin, että ahmatti Ciko oli jo ruokansa syönyt. Pieni pää tuli oven reunalle ja kumarruin hellimään ponia. Annoin yhden Cikon lempinamin eli kuivatun omenan. Poni kiitti minua tästä sotkemalla kasvoni omenamössöön. Kuulin että Kallekin oli saanut ruokansa syötyä ja tiesin, että tästä tulisi vaikeaa. Taputin vielä kerran ponia ja siirryin Kallen karsinan eteen.

Ihailin hevosta ensin kauempaa ja nyt jo silmäni kostuivat. Astuin lähemmäksi Kallen lempinami eli sokerinpala kädessäni. Herkun syötyään Kalle vetäisi minut päällään oveen kiinni ja sain painaa pääni hevosen kaulaa vasten. En enää edes muista mitä kaikkea sopotin hevoselle kyynelteni lomasta. Vielä viimeinen silitys ja minun oli lähdettävä. Maailman vaikeinta oli painaa tallinovi perässäni kiinni. Unelmahevoseni jäisi Tanskaan minun lentäessä kotiin.

Sisällä riisuin tallivaatteet eteiseen ja mietin, mitähän Cris tekisi niille. Menin keittiöön pesemään käteni ja juomaan lasillisen vettä. Yhtäkkiä sain päähän, että minun on mentävä suihkuun vaikka aamulla olin jo käynyt. Halusin pestä itseni puhtaaksi tallin hajuista ja hevosista. En halunnut viedä niitä kotiin muuta kuin muistoina.

Painuin suihkuun ja lämpimän veden alla itkin loput itkuni. Halusin olla Crisin edessä vakaa, oma itseni. Tulin suihkusta ulos ja löysin Crisin nojaamasta toiseen pesualtaaseen pelkästään collegehousut jalassa. Ihailin miehen upeasti muodostunut selkää jota koristivat tatuoinnit ja arvet rinta rinnan.

Mies oli niin syvissä mietteissä, ettei hän huomannut kun hiivin hänen selkänsä taakse. Halusin suudella jokaista arpea joka miehen selässä on. Näin jättäisin jäähyväiset tälle miehelle, käymällä hänet läpi kokonaan. Aloitin tämän matkani painamalla huuleni hänen vasemmassa olkapäässä olevalle arvelle. Käteni lähti hakemaan minulle seuraavaa kohdetta jota voisin suudella.

Kuva: https://www.flickr.com/photos/73569497@N00/4659815616

Kun ei voi unohtaa, osa XIII

Kurvailin takaisin Crisin talolle ja tyrmistyksekseni näin ettei bemari ollut vieläkään omalla paikallaan. Tässä kohtaa yritin soittaa miehelle uudestaan, mutta ei edelleenkään vastausta. Mitä helvettiä täällä tapahtuu, Cris? Manasin mielessäni kun marssin sisälle ja päästin koirat ulos asioilleen. Nälkäkin kurni suonissani joten suunnistin keittiöön ja tein ison tonnikalasalaatin, josta riittäisi miehellekin, kunhan hän suostuisi kotiutumaan. Päivä oli pitkä odottaa miestä. Olin soittoyritys numero neljän jälkeen luovuttanut, mies ei vastaisi eikä soittaisi takaisin.

Saatuani tehtyä iltatallin ja hevoset yöpuulle, ajoi pihaan taksi ja näin äärimmäisen juopuneen miehen istumassa etupenkillä. Ei helvetti, tämä se tästä päivästä vielä puuttuikin. Olin menossa jo sisälle kun taksikuski aukaisi ikkunansa ja puhutteli minua. Kuulemma mieheni oli ihan liian tuiterissa maksaakseen itse taksinsa. Ei kai siinä muuta auttanut kuin aukaista etuovi, jolloin mies lähti kaatumaan ovesta. Tikeissäni vihlaisi kun tuin miestä ja kaivoin hänen taskustaan lompakkoa. Annoin taksikuskille hänen vaatimansa summan ja sata kruunua tippiä kärsivällisyydestä.

Jalka kerrallaan sain miehen ulos autosta ja minuun rankasti nojaten roudasin isännän sisälle taloon. Rojautin Crisin takkahuoneen nojatuoliin ja itse haukoin henkeä kuin kala kuivalla maalla. Ison, puolitajuttoman miehen raahaaminen oli vienyt kaikki voimani. Sitten oli vuorossa kenkien ja takin riisuminen, joka ei sekään ollut ongelmatonta. Huokaisten onnistuin lopulta tehtävässäni.

Olin ripustamassa miehen takkia naulakkoon, kun povitaskusta tipahti miehen lompakko. Ilmeisesti en ollut työntänyt sitä tarpeeksi syvälle. Nostin lompakon laittaakseni sen takaisin, kun huomioni kiinnittyi kuvaan. Se oli minun kuva. Röyhkeästi selasin lompakon läpi enkä löytänyt muita kuvia kuin minun. Se oli sellainen kuva, mitä en ollut edes nähnyt. Siinä istuin Crisin talon takaterassilla aurinkoa ottamassa. Näytin kuvassa yllättävän rauhalliselta ja onnelliselta. Sitten muistin sen illan.

Olimme syöneet hyvin alkuillasta ja olin koko päivän ollut ulkona tekemässä puutarhatöitä. Vihdoin illan päätteeksi sain istua juomaan jääteetä kaikessa rauhassa. Olin kääntänyt kasvoni kohti ilta-aurinkoa ja imenyt sen lämpöä. Olin näköjään niin uppoutunut hetkeen, etten ollut huomannut heti Crisin paikalle tuloa, koska hän oli minusta ehtinyt kuvan nappaamaan. Jos olisin tiennyt, olisin pakottanut miehen poistamaan sen. Olin vain pari kertaa antanut miehelle luvan tulla kuvaamaan minun ja Kallen valmennustuntia.

Työnsin lompakon taskuun ja nojasin seinään. Voi miksi, Cris? Miksi nyt, miksei aiemmin? Miksei aiemmin… Kuulin jonkinlaista örinää takkahuoneesta joten suunnistin sinne. Armas mieheni oli valpastunut ja ilahtui kovin kun tulin paikalle.

- Aino-rakkaani, tule tänne. Sinua minä olen tänään koko päivän ajatellut. Mies solkotti viittoen minua luokseen. Huokaisin ja menin lähemmäksi, mutta jääden kuitenkin turvallisen etäisyyden päähän miehen ilmaa harovista käsistä.

- Olisit voinut soittaa, että olet jäänyt kylille vetämään päiväkännejä. Motkotin miehelle, jonka kasvoille nousi lämmin hymy.

- Ihanaa kun välität. Noh, minulla oli syyni nauttia muutama snapsi. Usko pois! Cris ilahtui ja yritti kaapata minua lähemmäksi.

- En välitä, ärsyttää vaan kun ei tiedä missä toinen on. Räjähdin takaisin väistellen miehen käsiä. Miksi olit jättänyt minulle avoimen lentolipun, mikä juttu tämä oikein on?

Miehen kädet tipahtivat häneen syliin ja hänen ilmeensä muuttui heti vakavaksi miltei synkäksi. – Olet halunnut kotiin joten nyt sinä pääset kotiin.

- En mä voi nyt lähteä. Tikkien poisto, jälkitarkastus ja mulla on kielikurssi vielä kesken. Se loppuu vasta kuukauden päästä. Tiuskaisin miehelle, ja itsekin ihmettelin miksi olin vihainen. Minunhan pitäisi juhlia, poksautella skumppapullo auki, koska pääsisin vihdoin kotiin.

- Siksi se onkin avoin lippu, rakas. Mutta voitko auttaa minut sänkyyn? Väsyttää niin. Cris pyysi minulta anovasti.

Melodramaattisesti heilautin käsiäni ilmassa ja menin miehen avuksi. Väellä ja voimalla sain miehen raahattua sängyn reunalle, josta kippasin Crisin selälleen sänkyyn. Mies nukahti saman tien joten minulle jäi vaatteiden riisuminen. On muuten äärimmäisen haastavaa riisua kauluspaita ja farkut täysin veltolta mieheltä. Onneksi olin älynnyt pukata miehen peiton syrjään ennen kuin kaadoin Crisin sänkyyn. Pienellä retuuttamisella sain miehen ylemmäksi sängyssä jotta saatoin nostaa hänen jalkansa edes osittain sänkyyn. Nykäisin tyynyn miehen pään alle ja peittelin hänet peittoihin.

Komensin Nemon jäämään makkariin isännän vahdiksi kun itse hain keittiöstä iltapalaksi vielä salaattia ja menin syömään sitä television eteen. Jokusen tunnin katselin oikeasti katsomatta televisiota ja mietin mikä sai Crisin ryyppäämään. Mies kyllä käyttää alkoholia, muttei todellakaan tuollaisia määriä mitä tänään ilmeisesti. Hän otti ruualla pari lasia viiniä, illalla takan edessä pari viskinaukkua. Siinä se mitä olin Crisin nähneen käyttävän alkoholia ikinä.

Huokaisten sammutin television sillä en ollut katsonut sitä pitkään aikaan muutenkaan. Vein astiat keittiöön ja komensin Crisin metsästyskoirat jäämään takkahuoneeseen. Pesin nopeasti hampaat kuunnellen miehen rauhallista hengitystä makuuhuoneesta. Kömmin peiton alle ja nukahdin pian siihen turvalliseen tunteen että joku nukkuu vieressäni.

Aamulla olin jo syömässä aamupalaani ruokahuoneessa aamutallin jälkeen ennen kuin mies tukkaansa haroen meni keittiöön hakemaan kahvia. Kahvikuppinsa kanssa hän tuli seuraani jossa hetken sämpylää pyöriteltyään tiputti sen takaisin koriin.

- Huono olo kun ei ruoka maistu. En malttanut olla kiusaamatta Crisiä, joka loi minuun murhaavan katseen.

- Aino, turpa kiinni ja hae mulle toinen kuppi kahvia. Pliis.

Olin menossa hakemaan itselleni lisää teetä, joten nappasin tyhjän kupin miehen kädestä. Laskin höyryävän kupin miehen eteen ja pääsin uudestaan sämpylöiden kimppuun. Jälleen kerran huvittuneena mies katsoi kun söin monta sämpylää.

- Sinä ja sinun sämpyläsi. Uskomatonta, mutta totta. Tässä tovin kuluttua voitaisiin lähteä hakemaan bemari, se kun jäi kylille.

- Kyllä se sopii. Saa jotain muuta tekemistä kuin tuijottaa talon seiniä. Tylsiä tällaiset sairaslomat. Jupisin miehelle silmiäni pyöritellen.

Ajoimme hiljaisuudessa kohti miehen tuntematonta päiväkänni-paikkaa ja päädyimme Generalin eteen Fredericiassa. Tämä baari oli se paikka jossa olimme ensimmäisen kerran tavanneet. – Niin että tänne sitten tulit murheesi hukuttamaan.

- Haen avaimet sisältä, mutta odota tässä jos sattuukin et niitä ei löydy. Cris ohitti kommenttini loikaten autosta ulos.

Lyhyen hetken jälkeen mies tuli takaisin ja ojensi bemarin avaimet minulle. – Minä saan ajaa bemarin takaisin? Hihkuin miehelle.

- Lupasin että saat jossain kohtaa ajaa sillä luvallisesti. Joten ole hyvä, sinähän et ole enää montaa viikkoa täällä. Mies yritti hymyillä minulle, mutta minä en tätä yritystä edes huomannut sillä nappasin vain avaimet häneltä innosta kiljuen.

Loikkasin bemariin ja sivelin nahkaista rattia hymy huulillani. Beibe, se on taas sinä ja minä. Samassa puhelin soi taskussa ja Cris soitti minulle tien toiselta puolen. – Ajan sun perässä ja aja jumalauta rajoitusten mukaan. Hymistelin jotain luuriin ennen kuin tiputin sen apukuskin penkille. Starttasin auton jolloin äänien sinfonia täytti pääni. Huokaisin onnesta ja ihailin alla olevaa kulkupeliäni liiketilan ikkunoista. Vaihde silmään ja menoksi.

Pääsin motarille Audi heti peräpeilissä roikkuen. Vapaan baanan auetessa edessäni oli minun pakko painaa kaasu pohjaan. Moottori totteli ärjäisten käskyäni ja hyvin nopeaan olin reippaasti yli nopeusrajoituksen. Nautin ajamisesta, mutta pitkin hampain tiputin nopeuttani. Audia ei näkynyt missään ja tämä sai minut nauramaan ääneen. Tiesin tasan tarkkaa kuinka vihainen Cris on kun pääsisi talolle.

Kurvasin pihalle ja painoin vielä yhden kerran kaasua, että kuulin moottorin äänen. Kyllä v-moottori vain osaa olla upea. Haikein mielin sammutin auton, kun tajusin, etten ikinä enää ajaisi tällaisella autolla. Ehdin tovin odotella Crisiä bemariin nojaten. Miehen kurvatessa parkkiin viereeni näin jo hänen naamastaan, että saisin satikutia.

- Mitä helvettiä Aino? Sä häivyit kuin pieru Saharaan edestäni. Onko se noin vaikeaa noudattaa yhtä pyyntöä?

- On ja sitä paitsi ei vauhtia ollut kuin 180 km/h. Kuiskasin miehen korvaan ja annoin hänelle auton avaimien lisäksi suukon poskelle.

          - Aino!!! Mies huusi perääni kun tajusi kuinka lujaa olin ajanut äsken.

Omistan kuvan ja sen oikeudet