Isäni hevonen

Käänsin auton tutulle pihatielle. Oli juhannus ja joka paikassa tuoksui kesä, vehreys ja lämpö. Aukaisin auton ikkunan ja vedin keuhkot täyteen raikasta maalaisilmaa. Hiljensin autoradion, sillä kovana soivan rokin sijaan halusin kuunnella lintujen laulua, laiskan kesätuulen kuiskintaa koivunlatvoissa ja puhdasta rauhaa. Pysäytin auton korkeana tuulessa huojuvan heinäpellon laitaan. Kaivoin kassistani punaposkisen omenan ja astuin ulos aurinkoon. 

Heinän keskellä seisoi liinakkoharjainen vanha hevonen karva kiiltäen. Hevosen suu jauhoi tasaiseen tahtiin tuoretta heinää. Pitkä häntä huiski ötököitä kauemmaksi. Auton oven pamahdus sai läsipään nousemaan heinikosta. Hetken hevonen arpoi tulijaa kunnes tunnisti pellon laidalla seisovan hahmon. Pian hevonen oli korskeassa ravissa ja häntä kaarella höristen juoksi aidan viereen.

Pujahdin lankojen välistä pellolle ja suljin lempeän, vanhan hevosen pään syliini. Nuuhkin tuttua hevosen tuoksua itseeni kuin keräten voimia. Ojensin hevoselle omenan ja kohta oli omenasta vain vaalea vaahto jäljellä hevosen suupielissä.

Hetken mielijohteesta nappasin aimo tukun vaaleita jouhia käteen ja heilautin itseni hevosen selkään. Tovin hevonen haisteli jalkojani, mutta kääntyi pyynnöstäni ympäri nostaen keinuvan laukan. Puristin hevosen paksua harjaa käsissäni ja pysyin kuin pysyinkin selässä laitumen rintille saakka.

Kiitin hevosta rapsuttamalla tätä korvan takaa ja loikkasin alas. Pienen hetken vielä nojailin hevosen lämmintä kuvetta vasten ja imin itseeni pehmeää hevosen tuoksua. Tuoksu vei mennessään vuosien taakse, niin tukkimetsälle kuin rekiajeluille ja uittoreissuille isän kanssa. Oloni oli aina turvallinen isän kyydissä, hevosen askeltaessa varmana edellä minne tahansa isäni pyysi sitä menemäänkin.

Aukaisin rintin ja astuin tutulle pihamaalle. Näin hyvin hoidetun pihan istutuksineen, hedelmäpuineen ja marjapensaineen. Tallin vieressä oli perunamaa jossa perunapenkit oli säntillisesti rivissä. Pihan perällä koivukujan päässä, puiden suojassa oli punainen talo. Pieni talo, jossa oli vain tupa ja keittiö sekä yläkerran vinttikamarit. 

Talon takana kimmelsi sinisenä kesän auringossa järvi, jonka rannalla oli vanha, hiukan vinossa oleva harmaantunut saunarakennus. Kuinka hyvät löylyt sen yli satavuotiaasta kiukaasta tulikaan ja kuinka nautinnollista oli laiturilta loikata viileään veteen kuumien löylyjen jälkeen. Terassilla nautittu saunaolut kuunnellen isäni hevosjuttuja kruunasi kokonaisvaltaisen nautinnon.

Puistelin päätäni, nyt ei ollut aika vaipua muisteloihin saati alkaa lämmittää saunaa. Päättäväisesti suuntasin askeleeni tallia kohti. Tallin ovi oli yhtä raskas kuin ennenkin joten jouduin ponnistelemaan voimani äärimmilleen ennen kuin ovi narahtaen suostui aukenemaan, ja tuttu, turvallinen tallintuoksu lehahti sieraimiini. 

Astuin viileään talliin. Sivelin tallihuoneessa hyvin öljyttyjä ja hoidettuja hevosen varusteita. Suitset olivat uudet, mutta satula oli sama armeijansatula mikä hevosella oli aina ollutkin. Valjaatkin olivat vanhat, mutta silti hyvässä kunnossa ja täysin toimivat. Huokaisten päästin längistä irti.

Kurkkasin tallin puolelle, jossa hyvä järjestys ja siisteys jatkuivat. Käytävällä ei ollut heinänkorttakaan, vesiämpärit olivat omassa nurkassa ja rehut puulaatikoissa omassa paikassaan. Karsinan ovessa roikkuivat siniset päitset ja riimunaru. Korissa olivat harjat putsattuina tarkasti omassa järjestyksessään.

Silitin karsinan ovessa olevaa puisen nimikyltin koholla olevia kirjaimia. Muistan kun isä teki nimikylttiä tuvan pitkän pöydän ääressä. Ori Roope-poika oli silloin vasta tullut taloon ja nuorella herralla oli ikää tuolloin 1,5 vuotta. Talli oli Ropun koti ja orin hyvästä hoidosta vastasi hevosen isäntä vuoden jokaisena päivänä.

Tunsin kuinka kyyneleet pyrkivät silmäkulmiini mutta sain taisteltua ne takaisin. Minulla oli vielä paljon tehtävää, nyt ei ollut itkun aika vaan nappasin tallin seinässä roikkuvasta naulasta ison, ruskean avaimen. Avain painoi paljon kädessäni kuin myös sydämessäni astuessani takaisin pihan lämpöön tallin viileydestä.

Potkaisin kenkäni jalasta ja pyrähdin avojaloin nopein askelin talon rappusille. Nousin huojuvat puurappuset ja siirsin oven edessä merkkinä olevan luudan sivuun. Työnnän avaimen lukkoon ja yllättävän keveästi avain pyörähtää lukkopesässä. Hymähdän kun huomaan aseöljypullon verannan ikkunalla. Olisihan se pitänyt tajuta.

Kastelin verannalla olevat kukat ja hyvin nopeasti ne nostavat nuokkuvat päänsä kurkotellen kohti kesän aurinkoa. Tartun tuvan oven ripaan ja ovi päästää narahduksen kun kiskaisen sen auki. Sisällä on lämmin ja hivenen ummehtunut ilma. Aukaisen pirttipöydän päässä olevan ikkunan päästäen tupaan raikasta kesäilmaa.

Silmäys ympärilleni kertoo kaiken olevan niin kuin ennenkin. Tavarat siististi omilla paikoillaan, äitini nypläämä pitsiliina keskellä tuvan pöytää ja kunniapaikalla suurten hirvensarvien alla valokuva isästäni Ropun kanssa kantakirjanäyttelyssä jossa ori palkittiin ensimmäisellä palkinnolla.

Jokin kuitenkin sotkee tämän täydellisen idyllin. Vanhat ja kuluneet työhanskat ovat unohtuneet penkin päähän. Varovasti otan ne käteeni kuin peläten niiden katoavan ilmaan. Hanskojen nahka on ohueksi kulunutta ja kylmää. Työnsin käteni sisälle suuriin hanskoihin ja saatoin tuntea lämmön. Karheat, paljon työtä tehneet kädet sulkevat minun käteni sisäänsä.

- Voi isä. Meillä on Ropun kanssa sinua niin ikävä ja annoin itkun tulla.

Kuva: https://www.flickr.com/photos/smerikal/7482428208