Päätin pitkästä aikaa osallistua luovan kirjoittamisen kurssille ja onhan se kiva huomata, että oma mielikuvitus ja tajunnanvirta on edelleen olemassa. Välillä sitä aina kyseenalaistaa, että kirjoittaako sitä koko ajan samoista asioista... Mutta ehkä se on myös minun tyylini, kirjoittaa aiheista joista tietää/taitaa/osaa tai on kokemuksia.
Mutta viime kerralla tuli kotitehtäväksi kirjoittaa yhden sivun teksti, jostakin asiasta jossa tehdään jotakin väärää (valehdellaan, varastetaan auto yms). Kirjoituksessa pitää käyttää mahdollisimman paljon kerrontaa ja aistihavaintoja. Myöskään teon motiviia ei saa kertoa suoraan, vaan antaa vihjeitä... Tässä minun versioni.
Puristin
käteni nyrkkiin ja veri virtasi kuumana suonissani. Adrenaali kohisi aivoissani
huumaavasti saaden aistini ylivirittymään. Tunsin sillä hetkellä olevani
luomakunnan kuningas ja kaikkien on kumarrettava edessäni. Naurahdinkin
matalasti, olinko minä voittamaton. Sitten huomasin veren käsissäni ja mahaani
laskeutui pelko. Olin ollut niin silmittömän raivon, itsesuojeluvaiston ja
kiihkon vallassa. En ollut tuntenut kipua, katumusta tai väsymystä. Vietit
olivat ottaneet minusta otteen kuin räsynukesta.
Jalkani
pettivät alta saaden minut lysähtämään kasaan. Minulla ei ollut yhtään voimia
jäljellä nousta vaan jäin siihen makaamaan. Viileään, sateen kastelemaan maahan
jonka kylmyys tunkeutui syvälle sisimpääni. Yritin muodostaa muistikuvia, mutta
kaikki oli yhtä höttöä päässäni. Pelkkiä irrallisia ajatuksia, sanoja,
muistikuvia. Jouduin jopa tovin miettimään omaa nimeäni ennen kuin muistin sen.
Hoin sitä mielessäni kuin pelastavaa mantraa, joka estäisi minua hukkumasta kokonaan.
Suljin
silmäni ja tunsin saman tien kuuman, pahanhajuisen hengityksen niskassani.
Tunne oli niin todellinen, että vauhdilla vääntäydyin kontalleni oksentamaan.
Ulos tuli hyvän ystävän tarjoama kolmen ruokalajin illallinen ja puoli pulloa
viiniä. Kallista, ranskalaista valkoviiniä suoraan Loire-joen loivilta
rinteiltä. Nyt enää jälkiruokana olleen crème brûléen kermainen maku poltteli huulillani
happamana.
Huojuen
nousin seisomaan ja ihmettelin rikkinäisiä sukkahousujani, puuttuvaa
korkokenkää ja revittyä jakkuani. Nostin käteni lähemmäksi kasvojani ja
haistoin niistä huokuvan rautaisen veren tuoksun. Tuijotin eri suuntiin
sojottavia rystysiäni. Jostain kumman syystä en tuntenut kipua vaikka selkeästi
ne olivat murtuneet. Samassa kirkas valo välähti kasvoilleni poliisi-sanan
saattelemana ja kirkaisten nostin käteni silmien eteen. Tämä suojaava ele sai
minut lentämään muistoissani siihen kun joku tumma hahmo hyökkäsi kimppuuni
kaataen minut maahan. Tämä hahmo raateli ja repi, mutta minä pistin hanttiin.
Kaikin voimin, ja olin selvinnyt voittajana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti