Työnimi kirjalle: Oikeutta minulle

Taas yksi kirja, jota olen alkanut kirjoittamaan. Aiheena maatalous, Maajussille morsian- ohjelma ja ns. eläinaktivistit sekä kaiken sekoittava rakkaus. En enää tarkkaan muista mistä idea tähän kirjaan lähti, mutta on ollut todella ilo kirjoittaa tätä kirjaa eteenpäin. Saa nähdä mihin se kehittyy tässä kirjoitusprosessin aikana...

- Joonatan! Ideasi on ihan absurdi. En suostu, en helvetissä suostu! Minä en ala lemmestä lurittelemaan kenellekään maajussille sen takia että pääsisimme hänen navettaansa. On olemassa taatusti muita keinoja. Huudahdin Joonatanille järjestömme Eläimet ensin- kuukausikokouksessa ainejärjestö Muusan toimitiloissa Mimesiksessä.

- Minusta Joonatanin idea on hyvä. Karoliina, minun paras ystäväni, komppasi kihlattuni ajatusta, silmät tiukasti Joonatanissa. Totta kai se on hyvä ajatus, kun se tulee Joonatanin suusta. Kaikki mikä tulee tuon miehen suusta, vaikka se olisi täyttä paskaa, on hyvää sinun mielestä. Ajattelin kyynisesti. Tiesin tasan tarkkaan kuinka rakastunut Karoliina oli edelleen Joonataniin vaikka olikin onnellisesti kihloissa Anssin kanssa ja vakuutti tunteidensa kuolleen sinä hetkenä, kun Joonatan oli valinnut minut.

- Siri, mitä muita keinoja? Kerro minulle, oi rakas avovaimoni mun? Vihreät ovat istuneet hallituksessa viime hallituskausina, meikäläisiä on ollut niin Animalian kuin Oikeutta Eläimille instanssien hallituksissa niin silti parsinavettoja ei ole edelleenkään kielletty. Tälläkin hetkellä maassamme on satoja tuhansia lehmiä päästään kiinni ja ne eivät pääse omasta tahdostaan luontaisesti liikkumaan, ja sinä itket sen perään kun joudut jollekin peltopellelle vähän valehtelemaan rakkaudesta, lurittelemaan lemmestä. Byhyyy! Et sinä menneinä vuosina potenut huonoa omaatuntoa, kun lähdit treffeille sen rikkaan turkistarhaajan kanssa hänen bemarilla, jotta me pääsemme iskemään hänen tarhalleen. Joonatan sivalsi kiihko silmissään muun porukan hymistellessä hänen selkänsä takana.

Suljin silmäni sillä tunsin päänsäryn nousevan niiden takana. Samassa nousi mieleeni suloisten lehmien kärsivät silmät. Niiden anovat ilmeet, päästä meidät vapaaksi maidontuottamisen kahleista. – Hyvä on, minä suostun. Mutisin viimein.

- Loistavaa, kyllä minä arvasin, että sinä olet eläinten puolella. Joonatan iloitsi ja suuteli minua kovin huulin. Huitaisin hänet kauemmaksi että saisin kirjoitettua kokouksen pöytäkirjan loppuun.

Tätä se eilisiltainen älämölö olohuoneen television ääressä oli tarkoittanut. Olin joogannut makuuhuoneessa ja jostain syystä maikkarin maajussille morsian ohjelman teaser oli nostattanut Joonatanissa hillittömän sadetanssin huutojen kera aikaan. Mies oli silloin siis keksinyt tämän kuningasideansa jonka nyt esitteli ryhmällemme.

Sain pöytäkirjamme valmiiksi ja olin niin valmis lähtemään kotiin, mutta yllättäen Joonatan ei ollut vielä valmis. Mies oli syventynyt väittelemään Karoliinan, Miikan ja Justiinan kanssa pakuriteekuppien ääressä kananmunien tarpeellisuudesta ihmiselle. Just joo, emme olisikaan lähdössä ihan heti kotiin, ähkäisin mielessäni ja olin läppäämässä läppärin kantta kiinni, kun minulla välähti. Kerta tässä olin riiaamaan rupeamassa, niin kai minunkin pitäisi tietää minkä näköistä herraa vokottelisin.

Klikkasin itseni maikkarin sivuille ja sieltä maajussille morsian osioon. Pian löysinkin Markuksen Piikkiöstä ja hätkähdin. Mieshän olin komea, raamikas, perisuomalainen miehinen mies. Olin henkisesti varautunut siihen, että minua odotti joku 150-kiloinen valmetin lippis päässä oleva sikaniska. Esittelyssä Markus kertoi olevansa 27-vuotias ja asuvansa kotitilallansa jota hänen sukunsa oli viljellyt ja asuttanut jo 300 vuotta. Oho, se on pitkä aika se.

Navetassa hänellä oli 60 lypsävää, siihen päälle nuorkarja. Usch, eläintenriistäjä. Kylmät väreet kulkivat selkääni pitkin, mutta silti kun katsoin miehen kuvaa tietokoneen näytöltä, niin hänen silmänsä eivät kertoneet samaa. Maita hänellä oli viljeltävänä lähemmäs kaksi sataa hehtaaria ja metsääkin oli kolmatta sataa hehtaaria. Muita eläimiä talosta löytyi parin lampaan, kanan, kissan, koiran ja suomenhevosen muodossa.

Sukupolvenvaihdos tilalla oli tehty pari vuotta sitten ja nyt olisi kiva löytää joku jakamaan arkea. Kuulemma aamupuuron keitto on kahdestaan mukavampaa kuin yksin, myös rauhalliset maastolenkit hevosen kanssa kahdestaan on nautinnollisempi kokemus jaettuna kuin yksin. Traktoria ei tarvitse osata ajaa, mies lupasi nauraen opettaa sen homman kyllä.

Unelmanaisesta kysyttäessä Markus hämmentyy, punastuu ehkä jopa hiukan. Pitkät hiukset pitää olla, huumorintajua pitää löytyä roppakaupalla sekä pilke silmäkulmassa. Kaikki muu on kuulemma plussaa. Videon loputtua jäin tuijottamaan Markuksen stillkuvaa pitkäksi aikaa ja mietin, että miten noin kiltinoloinen ihminen voi olla ilman elämänkumppania? Mikä oli miehessä vikana? Tunsin vihlaisun jossain sydämeni tienoilla, mutta työnsin tunteen syvemmälle, kun havaitsin Joonatanin nousevan pöydästä ylös. Oli tullut aika lähteä kotiin tältä iltaa.

Omistan tämän kuvan ja sen oikeudet

Kirjan viemää

On se upeaa kun omistaa niin mahtavan mielikuvituksen ja taidon nähdä yllättävän loogisia unia. Joten sain seuraavan kirjani idean taas yhdestä unestani ja siitä se on lähtenyt kypsymään... Olen sitä jo parikymmentä sivua kirjoittanut. Tässä teille vähän maistiaista kyseisestä kirjasta:

                   PROLOGI

Ilmavirta iski vasten kasvojani kun oli minun vuoroni hypätä ulos koneesta. Juuri ennen ponnistustani tyhjään, minuun iski paha aavistus. Tunne siitä, että nyt ei ole kaikki niin kuin pitäisi. Siinä kohtaa oli enää vaikea perääntyä, sillä joukkueemme viimeinenkin mies, joukkueemme johtaja Sean joka oli myös minun mentorini, paras ystäväni ja sielunkumppanini, oli loikannut myös pimeyteen minun jälkeen. Valitettavasti pimeys vaihtui äkisti yksittäisiin valokeloihin ja ympärillä räjähtäviin ammuksiin.

Helvetti, hyppäsimme keskelle vihollista, oli ensimmäinen ajatukseni ja manasin tiedustelumme alimpaan helvettiin. Mutta laskuvarjon varassa ja painovoiman armoilla oli hyvin vähän mitä pystyi tekemään. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin odottaa pääsyä alas, joko elävänä tai kuolleena. Varmistin että aseeni oli hyvin kiinni rintaani vasten, radiopuhelin omassa kotelossaan ja lisäammukset tallessa.

Vasemmalta puolen kuulin ähkäisyn kun Jason otti itseensä osuman. Saman tien hänen varjonsa lähti kaartamaan jyrkästi vasempaan ja pian kadotin hänet näkyvistä kokonaan. Ei saatana, tää keikka menee ihan vituiksi.

Vilkuilin ympärille, muu joukkue oli pysynyt hyvin kasassa ja maahankaan ei ollut enää pitkästi. Ajatukseni olivat jo siinä mitä olisi tehtävä heti kun pääsisin maahan kunnes kaiken tämän katkaisi valtava jysähdys minun vasemmassa kyljessäni joka sai ilmat pakenemaan koko kehostani. Hetken haukoin happea kuin kala kuivalla maalla. En onneksi tuntenut kipua, mutta jokin painava laskeutui selkääni ja pian takkini oli läpimärkä verestä.

Paiskauduin maahantulossa selälleni sillä jostain syystä jalkani eivät ottaneen alle laskeutumisessa. Joka puolella viuhui luodit, aseet rätisivät. Kaiken tämän kaaoksen keskellä oli minun joukkueeni. Näin sivusilmästä kuinka Sean mätkähti maahan ja jäi paikalleen makaamaan yhdeksi mytyksi.

Irrotin oman varjoni ja ryömin hänen luokseen. – Sean! Oletko kunnossa? Kysyin mieheltä ravistaen häntä. Ei vastausta, joten tartuin häntä vauhdilla olkapäistä ja lähdin raahaamaan kivien taakse suojaan. Max tuli auttamaan minua. Aaron oli jo kivien luona ampumassa meille suojatulta. Jasonia ja Timiä en nähnyt missään.

Huusin Aaronille että ottaa yhteyden komentopaikkaan, nyt tarvitaan ilmatukea ja medical evacuation välittömästi. Itse keskityin katsastamaan Seanin tilanteen. Mies oli yltä päältä veressä ja tajuton. Älysin hyvinkin nopeasti, että hänen tilanteessa ei ollut hyvä. Yhtäkkiä mies tuli tajuihinsa. – Sean, me hypättiin keskelle vihollista. Jason ja Tim ovat kadoksissa. Pyysin…

Sean nappasi minua rinnuksista kiinni ja kiskaisi lähemmäksi keskeyttäen raporttini. – Lilja, elä elämääsi. Nyt! Sean sai vaikeroitua minulle veren pulputessa hänen suustaan. Sitten hänen silmänsä pyörähtivät ympäri ja hän kuoli käsiini. Jättäen minut yksin tähän paskaan maailmaan, selviytymään ihan yksin.

Tuijotin omia käsiäni, ne olivat ihan veriset. Niissä oli Seanin verta.

Sellaista, mitä tuumaat?