Näytetään tekstit, joissa on tunniste novelli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste novelli. Näytä kaikki tekstit

perjantai 5. kesäkuuta 2020

Ei sen ollut tarkoitus tapahtua

            Ei sen ollut tarkoitus tapahtua, mutta niin siinä vain kävi. Hyvin nopeasti tajusimme, että emme voi olla ilman toistemme seuraa ja lopulta päätimme antaa periksi tunteillemme. Olihan se vaikeaa, sillä molemmat olimme tahoillamme vakiintuneita, minä kihloissa kolmatta vuotta ja Marcus naimisissa kymmenettä vuotta. Onneksi kummallakaan ei ollut lapsia, ehkä se olisi tehnyt ratkaisusta huomattavasti raskaampaa ja haastavampaa. Toki nyt särjimme kahden ihmisen sydämet, mutta palo toistemme luokse oli niin kyltymätön. Nyt voimme kulkea rehellisesti pää pystyssä, käsi kädessä ja onnellisina. Sehän elämässä on tärkeintä, olla onnellinen omassa elämässä.
        Kaikki sai alkunsa siitä kun pääsin unelmieni työpaikkaan töihin. Ostajaksi isoon kemianteollisuuden yritykseen ja näin tulin osaksi Marcuksen Pohjoismaiden tiimiä. Tämän yrityksen pääkonttori oli jaettu vastuualueisiin kartan mukaan kuten Pohjoismaat, Eurooppa, Aasia, Afrikka, Oseania ja Amerikat. Jokaisessa vastuualueessa oli pari myyntimiestä, ostajaa, logistiikka vastaavaa, asiakaspalvelijaa, tuotantovastaavaa sekä jokaisen tiimin vastuupäällikkö. 
            Työhaastattelussa näin Marcuksen ensimmäisen kerran, sillä hän oli HR-päällikön ja tehtaanjohtajan kanssa minua haastattelemassa. Olin huomannut, tai sanotaanko että kehoni huomasi, miehen heti kun olin astunut neuvotteluhuoneeseen ja voin sanoa suoraan, että miehestä huokuva karisma, komeus ja älykkyys säteilivät tuhannen tähden voimalla saaden minut valtaansa. Olin myyty saman tien. 
           Sen vajaan tunnin aikana jo katsoin Marcusta suurella mielenkiinnolla, sillä mies oli todella komea kauluspaidassa, tiukoissa farkuissa ja bootseissa. Hänen kädenpuristuksensa oli voimakas ja katseessa oli tiettyä lämpöä. Hänen äänensä oli ihanan karhea ja naurunsa miehekkään matala. Jostain syystä aina kun hän kysyi minulta kysymyksen, oli hänellä poikamainen virne kasvoilla ja siekailematta mies katsoi minua suoraan syvälle silmiini. Tämä sai poskeni punehtumaan, mutta onneksi sain vedettyä haastattelun kunnialla läpi. 
        Haastattelun jälkeen jouduin istumaan pitkän aikaa autossa vetämässä henkeä, sillä haastattelu oli vienyt minusta kaikki mehut. Tai tarkemmin sanottuna, Marcus sen oli tehnyt. En ollut koskaan aikaisemmin ollut samanlaisen ihmisen kanssa tekemisissä eikä kuka koskaan ollut vajaassa tunnissa uinut näin syvälle minun tunteisiini. Hänessä oli vain sitä jotain ja minulle tuli tunne, että halusin saada selville tästä miehestä aivan kaiken. 
        Minulla avautuikin siihen oiva tilaisuus sillä neljä päivää haastatteluni jälkeen yrityksen HR-päällikkö Tina soitti minulle ja kertoi ilouutisen. Minut oli valittu töihin ja työni alkaisivat seuraavana maanantaina. Olin elämäni kukkuloilla ja lähdin heti ostamaan kuohuviiniä juhlan kunniaksi. Kihlattuni ei ottanut uutista aivan niin kuin olin odottanut. Hänestä kun 75 kilometrin työmatka suuntaansa olisi liikaa, varsinkin kun kerroin että välillä työpäivät voisivat venyä 10-tuntisiksi tai jopa 12-tuntisiksi. Itse olin onnellinen enkä antanut mokoman asian mieltäni pahoittaa. Helppo se on huudella kun on ollut koko elämänsä töissä samassa paikassa vakituisella työsopimuksella ihan naapurikylässä. Olin päässyt unelmieni työhön ja saamassa vakkarisopimuksen. 
        Päivääkään en onneksi olisi työttömänä sillä edellisen työpaikan määräaikainen sopimus loppuisi päivää ennen kuin uusi työ alkaisi. Huomenna olisikin siis viimeinen työpäivä vanhassa työssäni. Viihdyin kyllä nykyisessä työssäni, mutta työsopimukseni olivat aina 3-4 kuukauden mittaisia jo reilun parin vuoden ajan ja aivan viimeisiin päiviin asti sai aina jännittää jatkuuko työt. Huomenna saisin käydä huikkaamassa tehtaanpäällikölle, että saisivat hommata uuden konttorirotan. Minä nostaisin kytkintä ja lähtisin kohti uusia seikkailuita. Enkä katsoisi kaiholla taaksepäin, sen olin päättänyt. 
        Perhoset mahanpohjassa ajelinkin seuraavana maanantaina uudelle työmaalle. Koko työmatkan ajattelin vain Marcusta, jonka kohtaisin taas. Kuinka selviäisin sen aiheuttamasta tunnemyrskystä hengissä, sillä viime aikoina mies oli ollut ajatuksissani yötä päivää. Varsinkin öisin sain nauttia miehen seurasta unissani alati. 
        Olin saanut käskyn käydä ensimmäisenä pääportilla, jossa saisin pysyvän kulkulupani konttorille ja pääsisin portista alueelle sisään. Nopeasti vartija otti minusta kuvan ja tulosti kulkulupani. Sain myös portilta uuden turvaliivin ja kypärän. Tämä varustus päällä leimasin itseni ensimmäistä kertaa sisälle portista ja lähdin kohti pääkonttoria. Olo oli kuin varsalla kesälaitumella, olisin vain halunnut hyppiä riemusta. 
      Ala-aulassa HR-päällikkö odottikin jo minua ja johdatti minut toimistoonsa, jossa allekirjoitin työsopimuksen vaitiolo- ja kilpailu-sopimusten kanssa. Sitten Tina lähti viemään minua kohti tulevaa työpöytääni Pohjoismaat-tiimin loossissa. Yhdessä kerroksessa kun oli aina kaksi tiimiä ja pohjoismaiden kanssa samassa kerroksessa toisessa päässä oli Euroopan tiimi. 
        Pääsin työpisteelleni heti kun Tina oli esitellyt minut muulle tiimille. Uudet työkaverit tuntuivat kaikki ystävällisiltä ja hymyileviltä sekä ilmapiiri oli mukavan rento. Istuin pöydän ääreen jossa uutuuttaan kiiltävä tietokone näyttöineen, älypuhelin ja läppäri odottivat minua. Tina kertoi Marcuksen tulevan kohta viikkokokouksesta ja opastavan minut työhöni juurta jaksaen. Onnea toivotellen nainen vetäytyi takaisin omiin töihinsä. 
        Koska Marcusta ei näkynyt eikä kuulunut, ajauduin juttuun viereisessä pöydässä istuvan Petterin kanssa, joka oli yksi tiimimme myyntimiehistä. Lauseeni jäi kesken kun näin Marcuksen astelevan kohti meidän osaa avokonttoristamme. Miehen katse oli tiukasti minussa ja hänen katseensa oli lämpimän tutkiva. Mahan pohjassani läikähti ja ensimmäisen kerran mietin, että mitähän työnteosta tulee tämän ihmisen alaisuudessa. Saisiko mies elämäni ihan sekaisin ja unohtaisin sen kuinka ammattitaitoinen ihminen oikeasti olin.                    
        Onneksi Petterin puhelin soi, ettei hän ehtinyt huomaamaan minun äkillistä jäätymistäni ja hänen oli keskityttävä omaan työntekoonsa. Minä puolestani pomppasin pystyyn, kun Marcus oli ihan kohdallani ja hieroin hikiset kämmenenpohjat hameeseeni, etten kastelisi miehen kättä läpimäräksi. 
        Leveä hymy kasvoilla Marcus toivotti minut tervetulleeksi ja tiukan kädenpuristuksen sijaan sain hellän halauksen. Vaikka se oli nopeasti ohi, ehdin rekisteröidä miehen käyttämän partaveden tumman, rikkaan tuoksun ja miehen kehon jäntevyyden minua vasten. – Tervetuloa Henna meidän tiimiin. Uskon, että Tina esitteli sinut jo muille? 
        En jostain syystä saanut sanaa suustani miehen ollessa lähellä, mutta nyökkäsin ujosti. Mies vetäisi viereisen työpisteen työtuolin itsellensä ja viisasi minut istumaan omalle paikalleni. Se työpäivä menikin järjestelmiin tutustuessa ja sen sata salasanaa opiskellessa. Työpuhelimessa oli kätevästi kaikkien tiimin jäsenien puhelinnumerot tallessa ja sainkin kutsun tiimin wa-ryhmään saman tien. 
        Koko päivän Marcus istui rinnallani ja opasti minua talon tavoille. Lounaalla kävimme yhdessä alakerran ravintolassa, jossa tutustuimme toisiimme paremmin niin kuin työkavereihin tutustutaan kyselemällä perheestä ja harrastuksista. Jouduin todella tekemään töitä etten tuijottaisi vähän väliä miestä ja kehoni oli todella tietoinen hänen läheisyydestä koko ajan. Olin aivan varma, että ilma rätisi ympärillämme ja tuntui siltä kuin Marcuskin sen huomasi. Sain kiinni miehen pariin otteeseen minun tuijottamisesta ja joka kerta mies alkoi nopeasti tutkia älypuhelintaan. Onnekseni työpäivä tuli loppuun, sillä olin aivan loppu kaikesta uudesta ja Marcuksen jatkuvasta läsnäolosta, joka pisti kehoni lujille. 
        Kävelimme iloisesti jutellen miehen kanssa parkkipaikalle ja katsoin kun mies kättään heilauttaen hyppäsi upean Jaguarin kyytiin. Itse istuin huokaisten oman ropposeni kyytiin, suljin toviksi silmäni Marcus mielessäni ja vihdoin lähdin kotia kohden. Siitä alkoi uusi elämä uudessa työpaikassa. 
        Työpäivät olivat hektisiä ja nopeatempoisia. Koko ajan tapahtui ja muutokset olivat jatkuvia, mutta minä rakastin sitä kaikkea. Ainoa joka välillä häiritsi työtäni, oli Marcuksen intensiivinen katse niskassani. Istuimme nimittäin isossa puoliympyrässä Marcuksen työpöydän ollessa vähän korkeammalla keskellä ympyrää. Näin hän sai pidettyä koko tiimiä silmällä ja yhteistyömme olisi saumatonta kaiken aikaa. 
        Huomasin päivä päivältä Marcuksen hymyjen lämpenevän ja sain miehen monesti kiinni minun tuijottamisesta. Myönnän itsekin luovani pitkiä katseita Marcukseen ja viihdyimme todella hyvin toistemme seurassa niin lounas- kuin kahvitauoillakin. Jokin tässä miehessä veti puoleensa kuin hunaja mehiläistä. Huomasimme hakeutuvan toistemme seuraan joka tilanteessa ja se oli minusta huolestuttavaa. 
        Olin ollut töissä reilu kolme viikkoa, kun kohdalleni osui ensimmäinen ylityöilta. Koko tiimi painoi töitä pitkälle iltaan, että saimme sen päivän tavoitteen täytettyä ja kaiken järjestymään niin kuin kuuluukin. Jossain kohtaa huomasin, että olin Marcuksen kanssa ainoana jäljellä konttorissa. Euroopan puoli kerroksesta oli pimeänä ja muut meidän tiimistä olivat yksitellen lähteneet kotiin. 
        Huokaisten laskin headsetin päästäni latautumaan ja sammutin tietokoneen. Viimeinen kontaktihenkilö oli saatu kiinni, joten päivä oli vihdoinkin pulkassa. Pyöritin hartioitani ja venyttelin niskojani. Pitkä päivä tuntui kropassa, varsinkin kun olin suurimman osan päivästä seisonut pöytäni ääressä eilisen karatetunnin tuoma kipeys lihaksissani. 
        - Maistuisiko iltatee? Kuulin yllättäen selkäni takaa Marcuksen kysyvän äänen. Käännyin tuolillani ympäri ja kohtasin miehen lempeän katseen. 
        - Voisihan sitä jotakin juoda ennen kotimatkaa. Tuumasin pilke silmäkulmassa. Mies johdatti meidät tiimien yhteiseen taukotilaan, jossa taikoi nenämme eteen kaksi kamomillalta tuoksuvaa teekuppia ja pari keksiä. 
        Istahdin Marcusta vastapäätä ja otin miehen ojentaman teemukin vastaan. Sormemme hipaisivat toisiaan ja miehelle ei tuntunut olevan mikään kiire päästää irti mukista. Vilkaisin miestä ja jokin hänen katseessaan oli muuttunut. Se oli muuttunut tummemmaksi ja päättäväisemmäksi. 
        - No, kuinka olet viihtynyt nämä viikot firman palveluksessa? Onko ikävä entistä työpaikkaa? Marcus kysyi minulta teemukinsa takaa. 
        - Tämä on niin paras työpaikka! Huokaisin nauraen. Onhan minulla ikävä vanhoja työkavereita, mutta kyllä me vain täällä olemme kuin yhtä perhettä. Hästäg ikuisesti kiitollinen tästä työstä. 
        - Olen todella onnellinen, että sinut valittiin. Olin varautunut puhumaan Tinalle ja Jonakselle, että kukaan muu ei paikkaa ansaitse, mutta olit onneksi vakuuttanut myös heidät. Hästäg ikuisesti kiitollinen tästä yksimielisestä päätöksestä. Marcus väläytti minulle ison hymyn. 
        Punastuin miehen sanoista ja kiitin häntä minuun uskomisesta. Vilkaisin kelloa ja kauhukseni huomasin sen olevan jo vaikka mitä. Ponkaisin ylös tuumaten, että nyt on pakko lähteä että ehtisi kotiin ennen seuraavaa työpäivää. Kiitin miestä teestä. 
        Hain tavarani työpisteeltäni ja kiiruhdin aulaan tilaamaan hissin. Nyt olin niin väsynyt, etten jaksaisi mennä rappusia kuutta kerrosta alaspäin. Astuin hissiin ja painoin alimman kerroksen nappia. Säpsähdin kun ovien väliin ilmestyikin käsi, joka sai ovet aukeamaan. Tulija oli onneksi Marcus. 
        - Ehdinpäs samaan hissiin. Mies sanoi hymyillen ja tuli ihan viereeni seisomaan. Tämä hämmästytti minua, sillä tyhjässä hississä oli kyllä tilaa. Toisaalta miehen läheisyys ei haitannut minua ollenkaan ja olinkin tottunut siihen viime aikoina. Vaarallisen tottunut. 
        Samassa mies kääntyi puoleeni ja tuli ihan lähelle. Tuijotin hiljaisuuden vallitessa miehen huulia ja minulle tuli suunnaton tarve suudella häntä. Nostin katseeni huulista miehen silmiin, joissa paistoi halu. – Henna. Mies kuiskasi hiljaa nojautuen lähemmäksi minua. Painoin käteni miehen rinnalle ja värähdin hänestä huokuvaa lämpöä. Huulemme ehtivät hipaista toisiaan kun hissi pysähtyi äkisti kolmanteen kerrokseen ja ovet aukenivat. 
        Vetäydyin kauemmaksi Marcuksesta ja posket punaisena painoin katseeni maahan. Marcus tervehti tulijaa reippaasti. Itse pidin kuitenkin visusti katseeni maassa sydän rinnassani kiivaasti hakaten. Oli ollut niin lähellä, että olisin suudellut pomoani. Tunsin kuinka miehen lämmin käsi haki käteni ja puristi sitä hiljaa. Varovaisesti nostin katseeni Marcuksen suuntaan ja sain palkaksi sydämellisen hymyn. Ennen alimmaiseen kerrokseen saapumista, mies päästi käteni. Onneksi tämä toinen mies, joka oli hississä kanssamme, lyöttäytyi Marcuksen kanssa juttusille ala-aulassa, niin sain rauhassa kiiruhtaa autolleni. 
        Koko kotimatkan tunsin huulissani miehestä huokuvan lämmön ja käteni tuoksui ihan Marcukselta. Yllättäen näin koko yön unta Marcuksesta, jossa rakastelimme tulisesti työpaikkamme vessassa peläten koko ajan että paljastusimme. Tämä lisäsi kuitenkin vain kiihkoamme ja herättyäni meni tovi ennen kuin sain ajatukseni kasaan. Aamulla oli kyllä tosi lähellä, etten soittanut töihin ja sanonut olevani kipeä sillä en tiedä oliko minusta naista kohtaamaan Marcusta, mutta tunnollisena pakkasin tavarani ja lähdin töihin. 
        Aamupäivän oloni oli todella tukala, sillä tunsin Marcuksen katseen porautuvan takaraivooni koko ajan. Minun onnekseni minulle tuli kiireinen puhelu lounastauon aikaan ja jouduin jäämään töihin muiden mennessä syömään. Löysin jääkaapista itselleni salaatin niin saisin käydä rauhassa syömässä lounaani, sitten kun ehtisin. 
        Saatuani pitkän ja haastavan puhelun loppuun, poistuin itsekin syömään. Taukotila oli täysin tyhjä, sillä suurin osa ihmisistä kävi aina alakerran ravintolassa syömässä ja lounastaukokin oli jo suurelta osalta ohi. Istahdin ikkunapöytään, levitin päivän lehden eteeni ja aloin syömään. Ai että oli ihana olla hetki yksin hiljaisuudessa, avokonttorin kiroja olivat minusta liika meteli ja muut iholla olevat ihmiset. 
        Olin tiskialtaalla tiskaamassa lautastani ja aterimia takaisin kaappiin. Oli tilassa tietty tiskikonekin, mutta se oli jo täynnä enkä halunnut täyttää allasta tiskeillä. Äkisti tunsin jonkun seisomassa selkäni takana ja käännyin ympäri ihmeissäni. Näin Marcuksen tuijottavan minua odottavan näköisenä ja hän otti meitä erottavan askeleen tullen ihan kiinni minua. 
        Sydämeni kiihdytti heti laukalle ja minun tuli kuuma. – Henna, meidän pitää jutella. Mies sanoi hiljaa. 
        - Mistä? Piipitin hiljaa vastaan vaikka tiesin tasan tarkkaan mistä. Meidän eilisestä melkein suudelmasta ja pelkkä ajatus Marcuksen suutelemisesta sai varpaani kipristymään odotuksesta. 
        - Sinä olet fiksu nainen. Tiedät kyllä. Mies henkäisi koskettaen poskeani. Minusta tuntui kuin sulaisin hänen kosketuksensa alla ja huomaamatta nojauduin miehen kosketusta kohti. 
        - Minä en tiedä pystynkö. Huokaisin ja käytävästä kuuluva kolahdus säikäytti meidät molemmat. Marcus vetäytyi kauemmaksi ja onneksi teki niin sillä toinen logistikkomme Peter tuli taukotilasta hakemaan kahvia. 
        Luikahdin korvat punaisena Marcuksen selän takaa ja painuin takaisin töihin. Onneksi työpäivä jatkui hektisenä ja ehdin unohtaa Marcuksen koko loppupäiväksi. Pääsin jopa lähtemään töistä niin ettei Marcus ehtinyt perääni, mutta parkkipaikalla kuulin miehen huutavan minua. En ihan ehtinyt autoon asti kun mies oli vierelläni. 
        - Henna, tule autooni istumaan. Haluan puhua sinun kanssa. Mies kehotti tiukasti mutta lämpö äänessään. Päätin totella, sillä en halunnut vetää mitään ylimääräistä huomiota puoleemme enkä aiheuttaa mitään naurettavaa kohtausta. 
        Marcus asteli edelläni autoaan kohti ja minulla oli äärimmäisen hyvä hetki tsekata miehen hyvin täytetyt farkut. Miehen lihaksikkaat jalat kielivät tunneista kuntosalilla ja Marcuksen takapuoli, se sai sieluni laulamaan enkelten kielellä. Niin upea taideteos se oli. Mieleni teki ottaa meitä erottavat metrit ja puristaa miehen tiukkoja pakaroita. Sormeni oikein syyhysivät päästä tekemään niin. 
        Ehdin saada harhailevat ajatukseni kuriin ennen kuin istuin Marcuksen auton etupenkille. Auto tuoksui uudelta ja nahkainen sporttipenkki tuntui taivaalliselta selkääni vasten. Sanaakaan sanomatta mies käynnisti auton ja peruutti parkkiruudusta pois. Vilkaisin miestä selvästi epäilevänä, mutta sain onneksi rauhoittavan hymyn. – Minusta on kivempi jos juttelemme jossain muualla kuin tehtaan parkkipaikalla. 
        Suostuin vain nyökkäämään sillä suunnaton jännitys laskeutui mahaani. Olimme Marcuksen kanssa ihan kahdestaan eikä ollut pelkoa, että kukaan meitä yllättäisi. Pelotti, että mihin tämä johtaisi. Pelotti, että pystyisinkö hillitsemään itseäni jos tulisi vaikka tilaisuus suudella miestä. 
        Ajoimme hiljaisuudessa reilun vartin ja tämä oli minusta hyvä asia. Sain rauhassa jäsennellä ajatuksiani ja sivusilmällä vilkuilla miestä. Muutaman kerran katseemme kohtasivat ja tämä sai sydämeni holtittomalle laukalle. Lopulta saavuimme merenrantaan purjeveneiden talvisäilytyspaikalle. Muita autoja tai ihmisiä ei näkynyt missään, joten saimme olla ihan rauhassa. 
        Marcus jätti auton käyntiin, mutta aukaisi turvavyönsä ja kääntyi minua kohti. – Minä en todellakaan tiedä mitä sinä olet minulle tehnyt, mutta voin sanoa että olet mielessäni joka ikinen sekunti joka ikinen päivä. 
        Hätkähdin miehen sanoja, mutta tajuttuani mitä hän sanoi, sai se oloni onnelliseksi. Hämmennyksen vallassa nostin katseeni miestä kohti ja näin Marcuksen silmät vakavan tummina. Ehdin vain kuiskata Marcuksen nimen kun miehen kuumaat huulet omivat omani. Suudelma on uskomattoman voimakas, täynnä tunnetta ja minä hukuin siihen kokonaan. Suutelimme pitkään kuin imien toisistamme voimaa ja hengästyneinä irtaannuimme toisistamme. 
        Minua ujostutti ihan suunnattomasti, sillä tajusin tietysti heti, minä olin tehnyt. Olin suudellut naimisissa olevaa pomoani. Mutta mitä teki pomoni? Silitti poskeani ja veti minut uuteen suudelmaan. Suudelma suudelmalta nälkämme kasvoi kasvamistaan ja olin jo valmis harrastamaan autoseksiä hänen autossaan. Mutta onneksi Marcus oli meistä se fiksumpi ja vetäytyi hymy huulillaan irti minusta. 
        - Henna, minä tahdon sinut. Mutta en tässä ja nyt. Mies sanoi suudellen vasemman käteni rystysiäni hellästi. Jatkoimme juttelua käsi kädessä, sillä olimme oikeasti tilanteessa jossa kumpikaan ei koskaan olisi uskonut olevansa. 
        Sain kuulla, että Marcus oli kokenut ihan samoja tunteita kuin minä ihan ensikohtaamisesta saakka. Tietysti minua pelotti, että Marcus oli joku yleinen naistenmies, jonka harrastuksiin kuului naisten iskeminen. Mutta jostain syystä luotin mieheen ja uskoin hänen sanojaan. 
        - Mutta kuinka me etenemme tästä? Sinä olet naimisissa ja minä olen kihloissa. Me molemmat olemme varattuja eikä minua kiinnosta mikään työpaikkaromanssi. 
        Marcus punnitsi pitkään sanojansa: - Meillä on jo avioero vireillä. Jätin paperit Louisan allekirjoitettavaksi seuraavana päivänä siitä kun sinä tulit meille töihin. Louisa toimitti ne vajaa pari viikkoa sitten käräjäoikeuteen. Sattuneista syistä asumme vielä samassa talossa, mutta Louisa on saanut työpaikan Etelä-Suomesta, joten uskoisin hänen muuttavan sinne seuraavan kuukauden aikana. 
        Tuijotin miestä typertyneenä enkä saanut sanaakaan suustani ulos. Sanojensa todisteeksi mies esitti puhelimesta minulle kuvan käräjäoikeuden pareista ja vastaanottokuittauksesta. 
            - Siis sinä olet jo eronnut??? Miksi? Miten ihmeessä? 
        - Koska se oli oikea asia tehdä. En halunnut johtaa Louisaa harhaan missään kohtaa, se ei ole oikein häntä kohtaan. Arvostan häntä suuresti, onhan hän minun vaimoni. Tai siis tuleva entinen vaimoni. Marcus sanoi painokkaasti. 
        - Mutta entä jos minä en istuisikaan tässä vaan olisin kertonut sinulle, että painu helvettiin? Pyörittelin silmiäni. 
        - Olin valmis ottamaan sen riskin. En vaan voi olla naimisissa ihmisen kanssa, jos tunnen jotakuta muuta kohtaan näin voimakkaasti kuin nyt tunnen. Se ei olisi todellakaan reilua ketään kohtaan. Nyt se on ihan sinun itse päätettävä kuinka etenet. Minä olen tässä. 
        Katsoin miestä arvioiden tovin ja huomasin hänen olevan enemmän kuin tosissaan. Tämä sai oloni lämpimäksi ja kumarruin suutelemaan miestä hellästi. Tunsin hänen hymynsä huulieni alla ennen kuin sain sanottua. - Ja minä olen tässä. 
        Siitä alkoi meidän tarina. Päästyäni illalla kotiin, kerroin kihlatulleni että halusin erota. Jotenkin mieheni ei ollut yllättänyt asiasta. Oli hän suruissaan tietysti, mutta hän tunsi minut niin hyvin ja kertoi nähneensä että olin muuttunut viimeisen kuukauden aikana. 
Töissä päätimme, että kertoisimme asiasta työkavereille vasta kun Louisa olisi muuttanut pois Marcuksen luota ja minä olisin saanut asunnon samalta paikkakunnalta. Marcus oli kyllä pyytänyt minua muuttamaan hänen luokse, mutta sanoin haluavani asua hetken yksin. Halusin meidän seurustelevan alkuun ilman mitään kiinnikkeitä kuten yhteinen talous. 
        Yritimme olla töissä niin kuin ennenkin, mutta välillä päädyimme suutelemaan arkiston hyllyjen välissä tai hississä. Samojen lakanoiden väliin päädyimme vasta sinä iltana kun olin saanut muuttokuormani uuteen asuntooni. Isoon, viihtyisään kaksioon joka oli aivan lähelle Marcuksen omakotitaloa. 
        Marcus oli kasannut parisänkyni ja olin petaamassa siihen puhtaita, uusia lakanoita kun mies yksinkertaisesti taklasi minut sänkyyn. Vihdoin uskalsimme antaa viettien viedä ja pääsimme näyttämään toisillemme kuinka paljon halusimme toisiamme. 
        Kuuman ja äärimmäisen tyydyttävän aktin jälkeen makasin miehen kainalossa. Olin niin onnellinen, että tuntui kuin räjähtäisin. Kuinka nopeasti jostakin ihmisestä onkaan voinut tulla näin tärkeä. Tiesin että ratkaisumme ei taatusti kaikki ihmisiä miellytä, mutta olimme päättäneet olla sen latistamatta tunnelmaa. Itse tiesimme miksi olimme valinneet tämän tien ja olimme sillä yhdessä.



tiistai 14. huhtikuuta 2020

Se vain on niin väärin

Tämän novellin olen kirjoittanut reilu kymmenen, viisitoista vuotta sitten asuessani vielä opiskelupaikkakunnallani. Omasta mielestäni kirjoitustyylini ei ole hirveämmin muuttunut vuosien saatossa, ehkä kiinnitän enemmän huomioita henkilöiden väliseen tunnelmaan, sekä tunnelman kerrontaan. Se onko se hyvä vai huono asia, on aina lukijan päätettävissä.
---------------------------------------------------------------------------------
Heräsin puhelimen vaativaan pirinään, mutta päätin vain kääntää kylkeäni. Haparoin puhelimen sammuksiin ja annoin sen pudota lattialle. Nyt on minun vapaapäiväni, joten haluan nukkua puoleen päivään vaikka taivas putoaisi niskaani. Näihin ajatuksiinkin nukahdin uudestaan. Lopulta heräsin puoli yhden maissa siihen kun hikinen peitto oli liimautunut ihooni. Raahustin keittiöön keittämään teetä. Muistin minut herättäneen soiton ja teemuki kourassa aukaisin luurin. Säikähdin kun puhelin rupesi saman tien pärisemään ja Marika luki näytössä.
- Haloota vaan. Ähkäisin luuriin kun kuuma muki poltti sormiani.
- Joko sinä olet kuullut sen uutisen? Marikan järkyttynyt ääni kysyi minulta.
- Minkä uutisen? Kysyin hiljaa ja puristin kapulaani tiukemmin. Nyt vasta heräsin toden teolla tähän päivään. – Juuri vasta nousin sängystä ja en ole mitään uutissivustoja lukea tälle päivää.
Marika veti syvään henkeä toisessa päässä. – Sen, että Niko on kuollut!
Huomasin puristavani luuria rystysen valkoisena ja suljin silmäni. En voinut uskoa Marikan sanoja. Haukoin henkeä ja tunsin kuinka maailma pyörähti ympärilläni. Lysähdin lattialle ja teemuki kirposi otteestani. Mustikkatee levisi valkoiselle karvamatolle, mutta en edes huomannut sitä.
- Essi soitti minulle aamulla. Oli yrittänyt soittaa sinullekin useaan eri otteeseen, mut sun numeroon ei saanut yhteyttä. Niko on kuulemma ajanut hirvikolarin kasitiellä aamulla ja mitään ei ole ollut tehtävissä. Ajattele mikä suru Essillä on. Kolme kuukautta ne kyyhkyläiset ehtivät olemaan naimisissa. Kuka sitä olisi osannut arvata silloin heinäkuussa, kun heidän häitä tanssittiin.
Sen tilaisuuden minäkin muistin vallan hyvin. Olinhan minä yksi Essin kaasoista. Niissä häissä minäkin itkin, mutta onneksi kaikki luulivat minun olevan onnellinen Essin ja Nikon puolesta. Ajatukseni keskeyttivät Marikan huutelu, että olinko vielä linjoilla kun ei kuulu mitään.
- Ei nyt, en pysty. Vastasin ohuesti ja suljin puhelimen. Makasin makuuhuoneen lattialla ja purskahdin katkeraan itkuun. Kyyneleet valuivat vuolaana virtana pitkin poskiani ja tuntui kuin joku raastaisi sydäntäni irti rinnastani.
Nousin ylös ja otin käteeni Essin ja Nikon hääkuvan hyllyköstä. Essi hymyili kuvassa aurinkoisesti ja katsoi miestään rakastuneesti. Niko seisoi vaimonsa takana kädet hänen lanteilla ja miehen huulilla oli pieni hymynkare. Mutta miehen silmät kertoivat muuta, ne olivat syvän tummat ja huolestuneet.
Niko oli pienen asianajotoimiston kolmas asianajaja minun ja Esiin lisäksi. Toimiston pienissä juhannusjuhlissa minä sitten vihdoin ja viimein tohdin kertoa tunteistani Nikoa kohtaan. Olinkin odottanut sitä oikeaa tilaisuutta yli puoli vuotta, siitä päivästä asti kun olin tajunnut olevani korviani myöten rakastunut työkollegaani. Sinä juhannuksena Niko näki minut naisena eikä työkaverina. Siitä juhannuksesta on yli kolme vuotta aikaa. Olimme onnellinen, rakastunut pari melkein vuoden. Puhuimme jopa kihloihin menosta.
Mutta kohtalo puuttui julmasti peliin, sillä Niko ja Essi rakastuivat. Pum, ja minut jätettiin kuin nalli kalliolle. Minä joka rakastin Nikoa eniten maailmassa, sain jäädä uuden onnen edessä. Ei siinä paljon Nikolta kysytty mielipidettä kun povipommi, superblondi ja upean vartalon omaava Essi pisti tuulemaan. Totta kai Niko miehenä otti ja lankesi tämän kohtalokkaan naisen pauloihin ja Essi sai uuden ruksin allakkaansa, aivan uudesta valloituksesta.
Minun ja Essin välit tulehtuivat, tai sanotaanko paloivat poroiksi, pitkäksi aikaa. Mutta sinnikäs Essi halusi olla kumminkin ystäväni mieheni viennin jälkeenkin. ”Me olemme luodut toisillemme, sillä olemme toistemme sielunkumppanit!” sillä Essi aina puolusti tekoansa. Eipä aikaakaan, kun nuoripari oli jo kihloissa. Kesällä tosiaan vietettiin sitten oikein kunnon kesähäitä.
                 Kaivan lipaston laatikon pohjalta minun tekemän kuvakirjan ja varaan nipun nenäliinoja viereeni. Selaan kirjaa ja lämpimät muistot valtaavat mieleni. Etenkin eräs yhteinen ulkomaanmatkamme sai kyyneleet kihoamaan silmiin katkeran kirvelevinä. Niko oli ostanut meille viikon matkan Kreikkaan toisen kuukautispäivämme kunniaksi. Sen viikon aikana rakastelimme taukoamatta ja nauroimme itsemme kipeiksi. Loma oli todella ihana.
            Suljin paksun kuvakirjan ja tuijotan murtuneena kattoa. Oloni oli todella surkea. Makasin koko päivän sängyssäni ja en kyennyt tekemään yhtään mitään. Olin laittanut puhelimen kiinni, sillä en todellakaan halunnut puhua kenenkään kanssa. Varsinkaan Essin. Jossain vaiheessa iltaa nukahdin kuvakirja kainalossa.
Viikot vierivät ja suru valtasi alaa koko ajan enenevässä määrin. Nikon hautajaiset tulivat ja menivät. Menin väkipakolla kirkkoon vaikken olisi halunnut ja laskin pienen kukkakimpun arkun päälle. Muistotilaisuuteen en kuitenkaan mennyt, sillä siellä päätähtenä oli Essi. Vaimo, jonka pitäisi olla onnensa kukkuloilla, mutta nyt hän onkin leski.
             Marika yritti lohduttaa minua parhaan taitonsa mukaan, mutta suru ei vaan hellittänyt. Edelleen joka ilta itkin itseni uneen. En myöskään ollut missään tekemisissä Essin kanssa, sillä hänen näkemisensä teki vain liian kipeää. Tuon henkilön kanssa elämäni mies oli viettänyt elämänsä viimeiset elinpäivät.
                 Palasin usein ajatuksissani erääseen lämpimään iltaan heinäkuussa. Sen illan muisteleminen sai mieleni täyttymään lämmöllä ja suru hellittikin hetkeksi. Se ilta tulisi aina olemaan elämäni tärkein ja ihanin.
              - Lähdetään! Naisporukka kailotti ja iloinen kymmenen hengen polttarijoukko suuntasi kohti kaupungin kuumimpia menopaikkoja. Matkalla Essi myi tusinan verran pieniä kukkakimppuja miehille ja antoi kaupan päälle pusun poskelle.
           Kolusimme illan aikana kaikki mahdolliset ja mahdottomat baarit ja juottolat läpi. – Nyt riittää! Essi huudahti viimein ja osa porukasta lähti saattamaan Essiä takaisin kotiin. Minulla ja Marikalla oli vielä menojalassa virtaa, joten me suunnistimme vielä yhteen kuumaan kesäpaikkaan.
        Sisällä oli paljon iloisia ihmisiä ja alkoholi virtasi kuumana kesäyönä. Eräs polttarisakki herätti suurta huomiota omilla jutuilla ja tempauksillaan. Pian tajusimme, että kyseessä oli Niko kavereineen.
             Niko huomasi meidät istumassa kulmapöydässä ja lähti tulemaan kohti.
- No moi Jasmin ja Marika. Niko sanoi selvästi ilahtuneena ja istui muitta mutkitta viereeni. Niko oli korkeintaan vähän huppelissa, mutta humalassa hän ei ollut. Marika ja Niko juttelivat niitä näitä, minä istuin hiljaa ja join siideriäni. Pian Marikan piti lähteä käymään vessassa ja me jäimme kahden pöytään.
           - Miksi olen noin hiljainen ja jotenkin jäykkä? Et edes yritä jutella tai hymyillä. Niko kysyi yllättäen.
         - Mitä vittua? Sähähdin saman tien takaisin. Odottaako herra, että minä hymyilen ja keikistelen sinulle kaiken sen jälkeen mitä sinä olet minulle tehnyt? On miehellä ainakin isot luulot itsestänsä. Huusin naama punaisena ja paiskasin siiderin Nikon naamalle.
        Juoksin mahdollisimman nopeasti ulos, en kestänyt enää Nikon läsnäoloa. Portsari vähän ihmetteli vauhdikasta menoani. Työnsin ukon kouraan viisi euroa ja toivotin hyviä öitä.
           Lopetin juoksuni läheisessä puistossa. Itku kurkussa istahdin läheiselle penkille. – Voi Niko! Parahdin ja kyyneleet lähtivät valumaan pitkin poskiani.
         Yllättäen tunsin käden olkapäälläni. Säikähdin tätä valtavasti ja vilkaisin taakseni. Näin Nikon seisomassa takanani kasvoillaan hyvin huolestunut ilme. Huomasin tuijottavani silmiin joita vieläkin rakastin niin valtavasti. Ratkesin rajuun, katkeraan itkuun. Niko yllättyi reaktiostani, mutta nopeasti sulki minut syliinsä. Itkin isoja, suolaisia kyyneleitä Nikon rintaa vasten. Mies silitti hiuksiani ja puheli minulle hiljaa. Hänen äänensä oli täynnä lämpöä ja samettia. Nostin kasvojani, jotta näkisin Nikon kasvot. Minut täytti suunnaton haku suudella Nikoa ja varovasti, tunnustellen suutelin Nikon lämpimiä huulia. Niko pelästyi ensin, mutta lopulta vastasi suudelmaan syventäen sitä entisestään. Voi, kuinka hyvältä se tuntui niin pitkän ajan jälkeen.
          - Anteeksi! Minun ei olisi pitänyt. Parahdin ja ampaisin penkiltä ylös.
          - Jasmin, älä nyt karkaa. Niko pyysi minulta ja sulki minut uudestaan syleilyynsä penkille.
       Kuin sanattoman sopimuksen sanelemana nousimme penkiltä uuden suudelman jälkeen. Tartuimme toisiamme kädestä ja kävelimme minun, meidän entiseen, kotiin. Eteisessä hyökkäsimme toistemme kimppuun heti kun ovi sulkeutui takanamme. Se oli hätäinen, mutta nautinnollinen pano peiliä vasten.
      Niko nappasi minut syliinsä ja kantoi minut makuuhuoneeseen. Rakastelimme hitaasti ja nautinnollisesti. Nautimme toistemme ihosta ja sen kosketuksesta. Rakastelun lomassa Niko kuiskasi korvaani. – Rakastan sinua vieläkin.
        Nielaisin kyyneleet ja kuiskasin takaisin. – Niin minäkin sinua. Rakastelun jälkeen makasimme sängyssä vierekkäin mitään sanomatta. Niko suuteli minua viimeisen kerran poskelle ja nousi ylös vuoteesta. Käperryin peiton alle ja tovin päästä kuulin kuinka ovi kävi. Nyyhkyttäen nukahdin rauhattomaan uneen.
     Seuraavana aamuna vaihdoin sänkyni lakanat ja löysin patjan välistä Nikon kaulakorun. Kultaisen jalkapallon, jonka olin ostanut Nikolle syntymäpäivälahjaksi silloin kun me vielä seurustelimme. Voimattomana lysähdin lattialle ja huomasin itkeväni jo viidennen kerran sinä päivänä.
       Viikon päästä siitä Meidän yöstä oli häät. Ennen häitä ja häissä välttelin Nikoa sekä hänen katsettansa. Aina kun Niko yritti lähestyä minua, minä pakenin paikalta jonkun tekosyyn lomassa. Vihdoin hääjuhlassa Niko tajusi, että minä välttelin häntä ja jätti minut vihdoin ja viimein rauhaan. Onneksi minun kesälomani alkoi seuraavalla viikolla häistä, joten minun ei tarvinnut edes nähdä Nikoa töissä.
        Kolme viikkoa häiden jälkeen ihmettelin kun kuukautisiani ei ollut kuulunut eikä näkynyt. Söin pillereitä, joten kuukautiseni olivat olleet aina säännölliset kuin kello. Eräällä kauppareissulla ostoskoriin lensi raskaustesti ja tein sen kotiin päästyäni. Tyrmistyneenä huomasin olevani raskaana. Aloin miettimään ja huomasin, että Niko oli ainut henkilö, jonka kanssa olin rakastellut viimeisen kahden kuukauden aikana.
          Lääkäri vahvisti epäilyni ja toivotti minulle onnea. Odotin lasta Nikolle, joka oli Essin kanssa naimisissa. Itkin monta yötä ja mietin mitä oikein tekisin. Pari viikkoa ennen Nikon kuolemaa sain tehtyä päätökseni. Päätin pitää meidän lapsen. Salaisin raskauteni mahdollisimman pitkään ja onneksi mahani ei ollut vielä edes näkyvillä. Kiitin luojaani ettei minulla ollut aamupahoinvointia, joka taatusti olisi herättänyt Essissä ja Nikossa ihmetystä töissä.
     Seuraavaksi mietin, että kertoisinko Nikolle lapsesta. Lopulta päätin olla kertomatta, sillä en halunnut rikkoa Essin ja Nikon avioliittoa. Niko itse oli päättänyt mennä Essin kanssa naimisiin, vaikka viikko ennen häitä oli pettänyt häntä. Tämä osoitti selkeästi sen mikä oli marssijärjestys tällä miehellä. Sitten Niko ajoi sen kohtalokkaan kolarin.
           Eräänä päivänä Nikon hautajaisten jälkeen astelin hautausmaalle. Löysin Nikon haudan helposti, vaikka hautajaispäivästä minulla ei olekaan mitään muistikuvia. Polvistuin haudalle ja asetin pienen, tulipunaisen ruusun hautakiven päälle.
        - Me molemmat tulemme rakastamaan sinua aina. Minä ja meidän lapsemme. Lausuin hiljaa ja painoin käden vatsalleni. 


perjantai 10. tammikuuta 2020

Isäni hevonen

Käänsin auton tutulle pihatielle. Oli juhannus ja joka paikassa tuoksui kesä, vehreys ja lämpö. Aukaisin auton ikkunan ja vedin keuhkot täyteen raikasta maalaisilmaa. Hiljensin autoradion, sillä kovana soivan rokin sijaan halusin kuunnella lintujen laulua, laiskan kesätuulen kuiskintaa koivunlatvoissa ja puhdasta rauhaa. Pysäytin auton korkeana tuulessa huojuvan heinäpellon laitaan. Kaivoin kassistani punaposkisen omenan ja astuin ulos aurinkoon. 

Heinän keskellä seisoi liinakkoharjainen vanha hevonen karva kiiltäen. Hevosen suu jauhoi tasaiseen tahtiin tuoretta heinää. Pitkä häntä huiski ötököitä kauemmaksi. Auton oven pamahdus sai läsipään nousemaan heinikosta. Hetken hevonen arpoi tulijaa kunnes tunnisti pellon laidalla seisovan hahmon. Pian hevonen oli korskeassa ravissa ja häntä kaarella höristen juoksi aidan viereen.

Pujahdin lankojen välistä pellolle ja suljin lempeän, vanhan hevosen pään syliini. Nuuhkin tuttua hevosen tuoksua itseeni kuin keräten voimia. Ojensin hevoselle omenan ja kohta oli omenasta vain vaalea vaahto jäljellä hevosen suupielissä.

Hetken mielijohteesta nappasin aimo tukun vaaleita jouhia käteen ja heilautin itseni hevosen selkään. Tovin hevonen haisteli jalkojani, mutta kääntyi pyynnöstäni ympäri nostaen keinuvan laukan. Puristin hevosen paksua harjaa käsissäni ja pysyin kuin pysyinkin selässä laitumen rintille saakka.

Kiitin hevosta rapsuttamalla tätä korvan takaa ja loikkasin alas. Pienen hetken vielä nojailin hevosen lämmintä kuvetta vasten ja imin itseeni pehmeää hevosen tuoksua. Tuoksu vei mennessään vuosien taakse, niin tukkimetsälle kuin rekiajeluille ja uittoreissuille isän kanssa. Oloni oli aina turvallinen isän kyydissä, hevosen askeltaessa varmana edellä minne tahansa isäni pyysi sitä menemäänkin.

Aukaisin rintin ja astuin tutulle pihamaalle. Näin hyvin hoidetun pihan istutuksineen, hedelmäpuineen ja marjapensaineen. Tallin vieressä oli perunamaa jossa perunapenkit oli säntillisesti rivissä. Pihan perällä koivukujan päässä, puiden suojassa oli punainen talo. Pieni talo, jossa oli vain tupa ja keittiö sekä yläkerran vinttikamarit. 

Talon takana kimmelsi sinisenä kesän auringossa järvi, jonka rannalla oli vanha, hiukan vinossa oleva harmaantunut saunarakennus. Kuinka hyvät löylyt sen yli satavuotiaasta kiukaasta tulikaan ja kuinka nautinnollista oli laiturilta loikata viileään veteen kuumien löylyjen jälkeen. Terassilla nautittu saunaolut kuunnellen isäni hevosjuttuja kruunasi kokonaisvaltaisen nautinnon.

Puistelin päätäni, nyt ei ollut aika vaipua muisteloihin saati alkaa lämmittää saunaa. Päättäväisesti suuntasin askeleeni tallia kohti. Tallin ovi oli yhtä raskas kuin ennenkin joten jouduin ponnistelemaan voimani äärimmilleen ennen kuin ovi narahtaen suostui aukenemaan, ja tuttu, turvallinen tallintuoksu lehahti sieraimiini. 

Astuin viileään talliin. Sivelin tallihuoneessa hyvin öljyttyjä ja hoidettuja hevosen varusteita. Suitset olivat uudet, mutta satula oli sama armeijansatula mikä hevosella oli aina ollutkin. Valjaatkin olivat vanhat, mutta silti hyvässä kunnossa ja täysin toimivat. Huokaisten päästin längistä irti.

Kurkkasin tallin puolelle, jossa hyvä järjestys ja siisteys jatkuivat. Käytävällä ei ollut heinänkorttakaan, vesiämpärit olivat omassa nurkassa ja rehut puulaatikoissa omassa paikassaan. Karsinan ovessa roikkuivat siniset päitset ja riimunaru. Korissa olivat harjat putsattuina tarkasti omassa järjestyksessään.

Silitin karsinan ovessa olevaa puisen nimikyltin koholla olevia kirjaimia. Muistan kun isä teki nimikylttiä tuvan pitkän pöydän ääressä. Ori Roope-poika oli silloin vasta tullut taloon ja nuorella herralla oli ikää tuolloin 1,5 vuotta. Talli oli Ropun koti ja orin hyvästä hoidosta vastasi hevosen isäntä vuoden jokaisena päivänä.

Tunsin kuinka kyyneleet pyrkivät silmäkulmiini mutta sain taisteltua ne takaisin. Minulla oli vielä paljon tehtävää, nyt ei ollut itkun aika vaan nappasin tallin seinässä roikkuvasta naulasta ison, ruskean avaimen. Avain painoi paljon kädessäni kuin myös sydämessäni astuessani takaisin pihan lämpöön tallin viileydestä.

Potkaisin kenkäni jalasta ja pyrähdin avojaloin nopein askelin talon rappusille. Nousin huojuvat puurappuset ja siirsin oven edessä merkkinä olevan luudan sivuun. Työnnän avaimen lukkoon ja yllättävän keveästi avain pyörähtää lukkopesässä. Hymähdän kun huomaan aseöljypullon verannan ikkunalla. Olisihan se pitänyt tajuta.

Kastelin verannalla olevat kukat ja hyvin nopeasti ne nostavat nuokkuvat päänsä kurkotellen kohti kesän aurinkoa. Tartun tuvan oven ripaan ja ovi päästää narahduksen kun kiskaisen sen auki. Sisällä on lämmin ja hivenen ummehtunut ilma. Aukaisen pirttipöydän päässä olevan ikkunan päästäen tupaan raikasta kesäilmaa.

Silmäys ympärilleni kertoo kaiken olevan niin kuin ennenkin. Tavarat siististi omilla paikoillaan, äitini nypläämä pitsiliina keskellä tuvan pöytää ja kunniapaikalla suurten hirvensarvien alla valokuva isästäni Ropun kanssa kantakirjanäyttelyssä jossa ori palkittiin ensimmäisellä palkinnolla.

Jokin kuitenkin sotkee tämän täydellisen idyllin. Vanhat ja kuluneet työhanskat ovat unohtuneet penkin päähän. Varovasti otan ne käteeni kuin peläten niiden katoavan ilmaan. Hanskojen nahka on ohueksi kulunutta ja kylmää. Työnsin käteni sisälle suuriin hanskoihin ja saatoin tuntea lämmön. Karheat, paljon työtä tehneet kädet sulkevat minun käteni sisäänsä.

- Voi isä. Meillä on Ropun kanssa sinua niin ikävä ja annoin itkun tulla.

Kuva: https://www.flickr.com/photos/smerikal/7482428208


sunnuntai 24. marraskuuta 2019

Uusin novelli/minikirja, työnimi Timanttinen vasikka

- Iltapäivää. Olen rikoskonstaapeli Mirko Reunaluoma ja hän tässä on rikoskomisario Samuel Härmänmaa Helsingin rikospoliisista. Voimmeko tulla sisään? Näillä sanoin alkoi uuden elämäni ensimmäinen päivä. Tosin ei sellaisen elämän kuin olin kuvitellut itselleni. Olin nimittäin äärimmäisen tyytyväinen oman elämääni sillä hetkellä enkä kokenut tarpeelliseksi muuttaa sitä mitenkään. Mutta aina kun sekaantuu rikollismaailmaan, on riskinä joutua vastuulle teoistaan.
Olin koko ikäni ollut levoton oman tiensä kulkija. Jo ala-asteikäisenä lettipäänä minulla oli omat jutut ja kuviot, en kaivannut muita tyttöjä kanssani ruutua hyppimään tai kikattelemaan poikien typerille tempuille. Peruskoulun suoritin nippa nappa ollen se vaikea nuori. Minulle tuli tutuksi jälki-istunnot ja saarnat rehtorin kansliassa. Se verran minulla oli kuitenkin järkeä päässä että hain kokkikouluun peruskoulun jälkeen, johon ihme kyllä pääsin ensimmäisellä yrittämällä. Joku ammatti sitä piti ihmisellä olla, vaikka maailma vetikin puoleensa seireenin lailla.
Saatuani kokkikoulusta ravintolakokin paperit kouraan, häivyin Suomesta. Ensin menin Ruotsiin töihin, sitten Tanskaan ja sieltä Hollannin kautta Espanjaan. Tein kaikkea mahdollista työtä mitä ravintolassa vain pystyi. Kolme vuotta ennen paluuta takaisin Suomeen, olin Madridissa ison ja suositun ravintolan apulaiskeittiömestari. Vuodet maailmalla takasivat minulle kokemusta, jonka avulla pääsin ravintola Oloon keittiöpäälliköksi.
Elin unelmaani parin vuoden ajan, kunnes jouduin ryöstön kohteeksi kotimatkallani työillan jälkeen. Minulta murtui leukaluu sekä nenä. Makasinkin sairaalassa monta viikkoa ja minulle tehtiin neljä eri leikkausta. Vuosien saatossa luut paranivat, mutta minulle kehittyi kolmoishermosärky sekä basilaarinen migreeni. Kipuni olivat niin kovia, että jäin pitkälle sairaslomalle. Ihme ja kyllä, reilun vuoden taistelun jälkeen pääsin eläkkeelle. Mutta eihän se kipujani poistanut. Eikä myöskään koululääketiede. Sen sata eri nappia tuli vedettyä naamaan, mutta mikään ei auttanut kipuun. Olin jo itsemurhan partaalla, kun migreeni jylläsi ja leukani oli tulessa.
Sitten luin lääkekannabiksesta hermokivun sekä neurologisten sairauksien hoidossa. Yritin ensin laillista tietä, mutta seinä nousi joka puolella vastaan. Minun vaivoihini ei kirjoiteta lääkekannabista ja piste. Tämän kuulin monen lääkärin suusta. Joten ei ollut muuta keinoa kuin tarttua katukaupan tuotteisiin.
Onnekseni tiesin oikeita ihmisiä ja heidän kautta sain käsiini lääkekannabista. Kuinka upea aine olikaan kyseessä, se vei kipuni ja antoi minulle elämäni takaisin. Kipuni ja migreenikohtaukseni pysyivät poissa kun joka toinen ilta poltin sätkän. Tätä kautta tutustuin Jasuun. Pääkaupunkiseudun huumemaailman kiistattomaan kuninkaaseen ja valtiaaseen, joka yllättäen kiinnostui minusta. Jasun takia uin liian syvälle hänen maailmaansa ja minulla ei ollut enää ulospääsyä.
Tosin ei se minua haitannut. Tarvitsimme toisiamme tässä tilanteessa ja Jasu piti huolen, että olin turvassa, kivuton ja sain kaiken mitä halusin. Rahaa, ulkomaanmatkoja sekä hänet. Emme me suinkaan seurustelleet, se oli vain puhdasta himoa ja vetovoimaa. Jasu oli komea, raavas mies. Voiman ja seksin ilmentymä, joten mikä minun oli ollessa.
Koska minulla ei ollut rikosrekisteriä ja olin niin sanotusti puhdas, käytti Jasu minua lähettinä sekä sanansaattajana. Mielelläni tein niitä hommia, sillä sen avulla ylläpidin elämäntyylini. Sairaseläkkeeni oli niin pieni, ettei sillä osteltu lääkekannabista, juhlittu yökerhoissa tai vietetty lomaviikkoja auringon alla.
Mutta se kaikki oli muuttumassa kun poliisit Mirko ja Samuel seivoivat oveni takana. Minua alkoi huimata tajuttuani keitä he olivat, joten otin tukea ovenkarmista. Nopeasti toinnuin tästä ja kysyin, että mitä asia koskee.
- Tulisimme mieluusti sisälle, on mukavampi jutella asiat halki rauhassa. Sanoi nuorempi poliiseista, Mirko, rauhallisesti. Vilkaisin nopeasti tätä vaaleahiuksista miestä, josta tuli skandinaavinen viikinki mieleen. Siinä missä Jasusta huokui raakaa voima ja tahto, Mirkosta paistoi ystävällisyys ja turvallisuus. Miehen jäntevä keho kyllä kieli siitä, että kyllä tämäkin mies tässä olisi tarvittaessa dynamiittia.
Huokaisten päästin poliisit sisemmälle ja mietin kuumeisesti mistä oli kyse. Onneksi lääkkeeni ja sen käyttöön tarvitsemat välineet olivat visusti turvassa makuuhuoneeni lipaston alalaatikossa lukitussa lippaassa. Fiksuina miehinä poliisit riisuivat kenkänsä ja takkinsa eteiseeni, mutta pitivät huolen että minä menin edeltä olohuoneeseen istumaan. Miehet istuivat ympärilleni siten, etten pääsisi karkuun terassin enkä oven kautta.
Näennäisen rauhallisesti tuijotin miehiä, mutta suonissani virtasi veri kuumana. Miksi poliisit olivat luonani? Pian se selvisi kun Samuel laittoi olohuoneen lasipöydälle Jasun kuvan. Minun teki mieli sulkea silmäni, mutta tahdonvoiman rippeillä tuijotin kuvaa välinpitämättömästi.
- Tunnetko tätä miestä? Samuel kysyi varmalla äänellä.
- Pitäisikö? Vastasin hymähtäen virne kasvoillani.

Kuva: https://pixabay.com/fi/photos/ravintola-keitti%C3%B6
-ravitsemus-kokki-4541294/


perjantai 22. marraskuuta 2019

Viimeinen retki

            Ulkona on aurinkoisen lämmintä ja ilmassa tuoksui jo kesä, vaikka eletään vasta toukokuun loppua. Takapihan omena-, kirsikka-, luumu- ja päärynäpuut notkuivat jo kukkien alla. Nurmikko oli Elviiran paljaiden jalkojen alla kuin samettia, pehmeää ja lämmintä. Huomenna pitäisi kaivaa vanha ruohonleikkuri varastosta ja leikata tälle kesää ensimmäisen kerran ruoho. Tänään ei jaksaisi, sillä tänään olisi edessä tärkeä päivä. Pertti tulisi kotiin.
       Elviira laski tyhjän lasin kädestään pihakeinun edessä olevalle myllynkivelle. Se oli ainakin 150 vuotta vanha ja vielä 60 vuotta sitten sillä on jauhettu kylän isäntien viljoja kilometrin päässä olevassa myllyssä. Nykyään myllystä ei ollut jäljellä kuin valokuvia ja tämä Elviiran pihalla oleva iso kivi.
                  Hän silmäili pihapiiriään, jossa hänen lisäkseen olivat asuneet hänen vanhempansa ja isovanhempansa. Hänen jälkeensä taloon astuisi asumaan uusia kasvoja, sillä kukaan sisarusten lapsista ei halunnut riesakseen isoa maataloa korvesta. Joten häneen loppuisi yhden suvun elämä tässä talossa, mutta ei hän ollut siitä murheissaan. Tämä pihapiiri tarvitsi jo uutta verta ja elämää.
            Vanha nainen hieroi kipeitä käsiään. Eilinen ikkunoiden pesu oli ottanut voimille, mutta joka kevät oli talon akkunat pestävä. Muuten ei näkisi kesä tulla taloon, oli äitimuori aikoinaan sanonut opettaen nuorimmalle tyttärelleen oikeaoppisen ikkunanpesun. Muut vannoivat ikkunan pesussa joidenkin mikroliinojen nimeen, Elviira oli vankkumaton sanomalehtien käyttäjä. Niillä sai parhaan kiillon aikaan.
                  Kivisellä pöydällä oli kynän alla allekirjoitettu esisopimus. Naapurin siskonlikka oli perheineen käynyt katsomassa tätä vanhaa maataloa ja sen pihan rakennuksia. Kuinka ihanaa oli kuulla ääniä talossa ja pihalla kun perhe kahden koiran kanssa tutustui paikkoihin. Miiasta oli huomannut heti, että hän oli ihastunut paikkaan. Kuinka nuoren naisen kasvot paloivat innostuksesta kun hän kertoi minulle suunnitelmistaan. Miia kasvatti irlanninsettereitä sekä omisti kaksi hevosta ja tämä paikka oli kuin omiaan siihen elämään. Miian mies, Jan, oli näppärä käsistään ja haaveilikin konesuojaan rakennettavasta omasta autopajasta.
                  Sisällä talossa Miia oli hiljaa katsonut Elviiran kasvattamien koirien voittamia ruusukkeita, todistuksia ja palkintoja. Tämä vanha nainen tässä oli kasvattanut koko elämänsä äärimmäisen kestäviä ja hyviä suomenpystykorvia. Elviiran kasvatustyö olikin huomioitu kennelliiton ja rotujärjestöjen toimesta monta kertaa. Nyt talo oli tyhjänä koirista. Viimeinen pentue oli syntynyt viisi vuotta sitten.
                  Elviira kuuli kuinka auton jarrut kirskahtivat talon päädyssä ja siitä hän tiesi, että Pertti olisi tulossa. Hitaasti nainen nousi keinusta, sillä viime vuonna leikattu lonkka ilmoitteli aina itsestään, jos erehtyi istumaan liian kauan aloillaan. Elviira näki valkoisen auton talon päädyssä ja nuori mies nousi autosta. Nopein askelin mies kiersi auton toiselle puolen ja aukaisi apukuskin oven. Pian mies seisoi Elviiran edessä.
                  - Tässä olisi nyt Pertin uurna. Osanottoni. Nuori mies sanoi ujosti.
             - Kiitos kultaseni. Elviira hymyili ystävällisesti miehelle ja otti valkoisen uurnan käsiinsä. Kovin se oli kevyt, mutta eihän maalliset jäännökset paljon painanetkaan.
                  Hiljaa kävellen Elviira asteli takaisin keinuun ja laski uurnan kivelle istuen takaisin keinuun. Vihdoinkin Pertti oli kotona. Olihan siitä jo reilu viikko kun he Pertin kanssa lähtivät viimeisen kerran yhdessä ovesta ulos. Nyt pitäisi jaksaa käydä vaihtamassa vaatteet sopivammiksi ja lähteä viemään Pertin tuhkat paikkaan, joka merkitsi Pertille kaikkea tässä maailmassa.
            Kaikessa rauhassa Elviira vaihtoi vaatteet sisällä ja varmisti, että puukko oli vyötäisillä. Asekaapista vielä kivääri matkaan, hän kun ei osannut mennä metsään ilman asetta. Se oli ollut uskollinen ystävä siitä saakka kun hän oli metsästyskortin hommannut ja isä oli ostanut hänelle ensimmäisen haulikon hänen täytettyä 16 vuotta.
                  Pihalla Elviira varovasta asetti Pertin uurnan reppuunsa ja heilautti sen selkäänsä. Matkaa olisi reilu viisi kilometriä, mutta onneksi illat olivat jo valoisia. Hänellä ja Pertillä ei ollut kiire mihinkään. Vielä yhdessä he tekisivät tämän viimeisen metsäretken.
                 Elviira oli helposti saanut metsänomistajalta luvan ripotella Pertin tuhkat valitsemaansa paikkaan. Olihan mies ostanut häneltä viisi eri pystykorvaa vuosikymmenien saatossa. Vielä hänellä oli kaksi hänen kasvattiaan hengissä, kerrassaan suloisia pikinokkia.
                  Melkein kaksi tuntia siihen meni ennen kuin Elviira pääsi oikealle paikalle. Kyseessä oli loiva rinne harvassa mäntymetsässä, jossa puiden humina oli humalluttavaa kuunneltavaa. Vanha nainen henkeä haukkoen pysähtyi ison männyn juurelle ja taputti hellästi petäjäistä kylkeä. Kyllä Pertti arvostaa suuresti, että tuhkat ripotellaan tähän. Tämän männyn oksalta Elviira oli ampunut Pertin ensimmäisen metson tämän ollessa vielä poikanen. Liian innokas, mutta geenien muovaama voima oli ajanut eteenpäin koiraa juuri niin kuin piti.
           Pertti oli hänen viimeinen pystykorvansa, parhaimman suvun patriarkka. Kuuden pentueen isä, haukkumestari, käyttövalio sekä muotovalio ja ennen kaikkea hänen paras kaverinsa. 16 vuotta Elviira oli saanut seurata Pertin touhuja, kunnes vanhuus oli vienyt ystävän voimat. Elviira oli luvannut, ettei koiran tarvitsisi kärsiä, niinpä hän oli heidän viimeisenä iltana kantanut Pertin lähimetsään ja yhdellä tarkalla laukauksella lopettanut metsästyskaverin ja elämänsä koiran ison kiven juureen. Niin karvaasti ei ollut vanha nainen itkenyt sitten isänsä hautajaisten yli kolmekymmentä vuotta sitten.
                Varovaisesti Elviira otti uurnan repustaan ja aukaisi uurnan kannen. Sisällä oli hienon hienoa pölyä joka tuulen mukana levisi kauniina, kimaltelevana pilvenä ison männyn ympärille nousten korkealle ennen kuin satoi maahan kuin ensilumi. Lepää rauhassa kanssa metsälintujen rakas ystäväni, Elviira kuiskasi ja tunsi raskaan taakan sydämessään. Nyt hän oli ihan yksin.

Kuva:https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Mets%C3%A4,
_taivas_ja_merikin.jpg 


torstai 29. kesäkuuta 2017

Nimetön novelli

Viime aikoina olen kirjoittanut tällaista novellia kun novellin idea putkahti päähäni. Tämä kirja, jonka prologin tännekin olen laittanut, on vielä työn alla. Kirja on nyt jämähtänyt yhteen aika kriittisen kohtaan ja pääni kaipaa siihen vielä muutamaa ideaa että pääsen eteenpäin. Mutta tosiaan, tällaista novellia olen nyt kirjoitellut... Nimeä kyseisellä teoksella ei vielä ole. Nauttikaahan, olkaa hyvät =)


                        Katkeruus nosti taas päätänsä ja sai mahani kivistämään. Kuka olisi uskonut, että Kia Hannula, Suomen suurin mallilupaus sitten Suvi Koposen, päätyisi viiden vuoden huippumalliuran jälkeen töihin tarjoilijaksi rikkaiden huvittelupaikkaan jossa viinan korvasi kovat huumeet ja rakkauden korvasi maksulliset sylitanssit sekä hikiset kähminnät. Tiesin että osa tytöistä harrasti myös seksiä asiakkaiden kanssa rahasta, se oli ihan fine meidän pomolle Diegolle, mutta itse en sitä harrastanut vaikka sillä olisin lyhentänyt velkaani aikamoisilla harppauksilla. Minulle oli tarpeeksi nöyryyttävää kulkea tässä työasussa, antaa sylitansseja sekä antaa asiakkaiden kouria persettäni.
                      Elämäni muuttui, sillä sekunnilla, kun kansainvälinen mallitoimisto bongasi minut 15-vuotiaana Jokerien jääkiekkopelissä katsomosta. Sitten yksinhuoltaja alkoholistin tytärtä vietiinkin. Ensin kokemusta Suomen mallilavoilta, josta suoraan Milanon muotiviikoille Diorin lavalle. Maailmanvalloitusta jatkettiin Japanissa ja Aasiassa kunnes New York kutsui minua 18-vuotiaana. Kaupunki joka oli minun kutsumukseni ja salainen haaveeni. Olin jo pikkutyttönä sänkyni alla ollessani piilossa kännistä äitiäni ja hänen silloisia panojaan, haaveillut että muuttaisin New Yorkiin heti kun olisin iso. Asuisin Vapaudenpatsaan kruunussa ja joisin Pepsiä joka päivä. Ihana, lapsellinen haave.
                      Päähän siinä meni nuorella tytöllä sekaisin yksin isossa maailmassa, varsinkin kun rahaa ja mainetta alkoi tulla ovista ja ikkunoista. Sen verta minulla oli järkeä päässä kaikessa nousukiidossa, että ostin itselleni tienaamillani rahoilla oman kolmion Manhattanilta. Elämä hymyili nuorelle suomalaistytölle koko komeudessaan, kunnes rikas sijoittaja iski silmänsä minuun. Alkuun yritin vältellä miestä kaikin keinoin, mutta hänen päättäväisyytensä sai minut lopulta lumoihinsa.
Kevin oli ensirakkauteni, jolle menetin ajan kanssa ensin neitsyyteni ja sitten sydämeni. Mies oli kuitenkin addiktoitunut kokaiinin käyttäjä, joka oli koukussa myös uhkapeleihin. Pian huomasinkin eläväni ahdistavassa, väkivaltaisessa parisuhteessa josta minulla ei ollut pakotietä. Sain maksaa kalliit oppirahat tästä parisuhteessa, jokaisella elämäni osa-alueen mittarilla. Se olen huomannut.
                      Kevinin mustasukkaisuus ja nyrkit saivat suunnittelijat pian karttamaan minua ja kohta en enää kelvannut mihinkään näytöksiin. Yhtä nopeasti kuin urani oli alkanut, se loppui. Onneksi Kevin sai luodin päähänsä reilun vuoden seurustelumme jälkeen, kun hänen diilerinsä ei enää jaksanut katsoa hänen maksamattomiaan velkojaan. Sitten hän kiinnitti huomionsa minuun. Menetin kaiken omaisuuteni maksaessani itseäni ulos tästä loukusta. Onneksi sain pitää asuntoni ja henkeni hänen laupeudestaan, kun suostuin hänen omistamaansa yökerhoon tarjoilijaksi kolmeksi vuodeksi. Maksaisin työlläni Kevinin loppuvelan ja saisin vielä Diegon mukaan ruhtinaallisen 2500 dollaria kuussa elämiseen.


Kuva: https://www.flickr.com/photos/giuseppemilo/24213825437 

maanantai 4. tammikuuta 2016

Väärät saappaat

Tunsin jo aamukahvia juodessani, että tänään olisi pitänyt jäädä kotiin. Lukita ovi, vetää verhot ikkunoiden eteen ja hautautua peittoihin koko päiväksi. Mutta vaimoni joka aamuinen narina siitä kuinka hänellä oli tylsää olla työttömänä taas yksi päivä lisää kotona ja kun ei kerta sieltä televisiostakaan tule mitään. Siivotakkaan ei jaksaisi joka päivä ja naapurin Tarjakaan ei enää kutsu kahville.
Olin sanomassa armaalle vaimolleni jo pahasti että eiköhän Tarjakin ole kyllästynyt sinun ruikutukseen elämän epäoikeudenmukaisuudesta ja kulahtaneeseen ulkonäköösi. Ennen niin komean näyttävä nainen huolitellun kampauksen ja meikin ajalta oli vain muisto. Suihkussakaan vaimo ei enää jaksanut käydä kuin kerran viikossa. Kuulemma turhaa kun kotosalla vain on.
Vaimo oli työpaikan konkurssin myötä menettänyt muutakin kuin työnsä, nimittäin todellisuuden tajunsa. Työttömän päivät olisivat olleet aikoja sitten olleet mennen talven lumia, mutta kun ei vaimolle mikä tahansa työ kelvannut. Eihän johdon assistentti voinut alentua tilitoimiston sihteeriksi avaaman postia ja keittämään kahvia.
Niinpä vaimoni oli ollut minun hermojeni riesana jo kohta kaksi vuotta. Olinhan minä ottanut vaimoni toviksi papereita pyörittelemään, hoitamaan posteja ja vastaamaan puhelimeen minun yhden miehen kiinteistönhoito firmaani, mutta kolmessa kuukaudessa oli akka saanut koko lafkan sekaisin ja ajanut meidän liki 20 vuoden avioliiton eron partaalle.
Sitä soppaa setviessä oli vainoni katkeroitunut entisestään ja muuttanut nukkumaan Joonaksen vanhaan huoneeseen. Nytkin se tuossa rasvainen tukka silmille valuen kauhtunut kukkainen aamutakki päällä huutaa mulle työstäni. Kuinka kiitollinen minun pitäisi olla siitä ja kuinka tärkeää se on että ihmisellä on ammatti ja työ.
Joinakin aamuina tuota valitusvirttä kuunnellessa tekisi mieli läpätä ämmää päin näköä ja sanoa suorat sanat, mutta kun Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa olen lupautunut elämään hänen kanssaan niin vasta- kuin myötämäessä, tyydyn pakenemaan ovesta ulos takkia päälle vetäen. Niin kuin tänäkin aamuna.
Starttasin pakettiauton ja suunnistin kohti toimitilojani. Pyörittelin vaimoni sanomia asioita päässäni samalla kun sukkuloin aamuruuhkassa kohti työmaata. Pitäisikö minun olla kiitollinen siitä, että asiakas on päättänyt syödä ekstratulista chiliä saaden aikaan tukkeutuneen vessan. Siinä käsi kyynärpäitä myöten chililtä haisevassa paskassa on vaikea tuntevansa olevan unelmatyössään. Tai kun känninen pariskunta on taas unohtanut avaimet kotiin ja heidät pitää baari-illan jälkeen päästää sisälle heidän kaatopaikkaa muistuttavaan asuntoon, josta kuitenkin sain tunnin päästä olla avaamassa ovea poliisipartiolle. Vaimo on taas päättänyt lyödä paistinpannulla miestään päähän, joten ilta loppuu siihen kun vaimo päätyy putkaan ja mies ambulanssilla sairaalaan. Nämä elämän karut tosiasiat olivat tulleet minulle tutuiksi työvuosien myötä.
Valitettavasti maallisten murheiden riivaamana en oikein keskittynyt kunnolla minulle tulleeseen aamun ensimmäisen työpuheluun. Myös tavoistani poiketen en muistanut sanoa kriittistä sanaa ”kiinteistöhuolto” nimeni eteen. Yhdellä ainoalla sanalla olisin säästynyt mustelmilta, irronneilta hampaalta, haljenneelta huulelta ja murtuneelta kylkiluulta. Mutta ei juuri sinä aamuna. Minun vaimoni nalkutus oli vienyt minut ajatusteni syvien vesien ääreen ja tästä syystä sain murahdettua suustani vain Korhosen.
Kiihkeä basson mölinä täytti korvani joista tajusin vain sanat Hotakainen, suunnitelma ja valmis. Vajavaisista tiedoista huolimatta päättelin, että eräässä taloyhtiössä asuva hallituksen puheenjohtaja Hotakainen on vihdoin saanut taloyhtiön takapihaa koskevat vihersuunnitelmat valmiiksi. Kuittasin bassoääniselle miehelle että tämä ok johon mies ärähti, että suunnitelmat on haettava tänään. Ja linja hiljeni.
Olipas Hotakaisella huono päivä kun noin käyttäytyi puhelimessa. Päätin kuitenkin kurvata taloyhtiö Leppäkertun kautta ja hakea suunnitelman Hotakaiselta saman tien. Minun olisi pitänyt siinä kohtaa älytä, että nyt ei tainnut asiat olla ihan niin kuin piti, koska ovikellon vaativa rimputus oli herättänyt herra Hotakaisen. Tietenkään hänellä ei todellakaan ollut minulle mitään suunnitelmia vielä annettavaksi. Kohautin kuitenkin hartioitani ja annoin asian olla, jahka olin ensin pahoitellut herätystä Hotakaiselta.
Kurvasin konttorille ja aloitin työpäiväni. Päivän aikana kiireiden keskellä mokoma pikkujuttu pääsi unohtumaan. Ihmettelin vain kovin, kun töiden tohinassa en aina ehtinyt vastaamaan ja puhelin täyttyi tuntemattomasta numerosta tulleisiin soittoihin. Tämäkin osoittautui suunnattomaksi virheeksi, jonka sain karvaasti kokea.
Työpäivän loppupuolella sain oudosta numerosta perin omituisen ja uhkaavan viestin: Tiedoksenne että miljardööri Hotakaisen talon sähkösuunnitelmat olivat olleet aamusta asti valmiina, ja ne pitäisi hakea välittömästi tai ei hyvä seuraisi! Luin viestiä uudelleen ja uudelleen siitä kuitenkaan mitään ymmärtämättä.
Jätin mokoman tekstin oman onnensa nojaan ja taas kohtalo antoi minulle mahdollisuuden muuttaa tulevan iltani suuntaa. Mutta ei, minä poika en moiseen tarjoukseen tarttunut. Pian tuntematon numero jättikin minut rauhaan ja sain vedettyä työpäiväni ilman sen suurempi häiriöitä loppuun. Mitä nyt yhden mummon kissa puri minua sormesta kun oli mummon luona pattereita säätämässä. Mokoma ilves oli sitä mieltä, että oli ruoka-aika ja minun lähimmät nakit helppoa lähiruokaa. Nyt oli kaksi sormea tukevasti laastaroitu mummon toimesta ja autossa odotti lohdutuskonjakkipullo jonka mummo antoi kivun hoitoon.
Tunsin jo konjakin aromin suussani, kun olin sulkemassa konttorini ovea. Pihalla minua odotti autoni luona kaksi gorillan kokoista tummiin vaatteisiin pukeutunutta miestä. Ihmettelin moista mutta reippain askelin lampsein autolleni konjakki suussa maistuen. Toinen tuli minua vastaan raskain askelin. Huomasin hänen isot maiharit sekä tummat reisitaskuhousut, ja siinä kohtaa mietin että mitä hittoa. Mies kysyi minulta möreällä äänellä: - Korhonen? Minä idiootti menin vastaamaan myöntävästi.
Sitten minua vietiin kuin litran mittaa. Kivun, veren ja tuskan keskeltä kuulin miljardööri Hotakaisen terveiset urakoitsija Korhoselle, että hommia ei jätetä puolitiehen. Ennen seuraavaa gorillan antamaa tillikkaa sain rääkästyä, että olin kiinteistöhoitaja Korhonen. Urakoitsija Korhonen majailisi liikekiinteistön toisessa päässä.
Gorilla jähmettyi, auttoi minut pystyyn, työnsi käteeni aimo nipun viisisatasia ja pahoittelivat. Miesten poistuessa autolleen sylkäisin muutaman irtohampaan maahan ja päätin ottaa avioeron.


Kuva: https://www.reddit.com/r/me_irl/comments/bx93rs/me_irl/

lauantai 2. tammikuuta 2016

Pena

Pena oli niin ajatuksissaan, että törmäsi lyhtypylvääseen.
- Perkeleen perkele! Mies manasi kun airbag oli päsähtänyt päin näköä. Vielä enemmän mies kiroili kun huomasi savun nousevan uuden karhean Jaguarinsa konepellin alta sekä uudelleen muodoiltun veenmallisen keulan.
Viereiseltä pyörätieltä pyrähti paikalle simpsakan näköinen blondi tiukoissa juoksutrikoissaan.  Naisen askel oli ihanan kepeä ja pakaran pehmeä kaareus salpasi Penan hengityksen. Juoksijan ponihäntä heilahteli joka askeleella kutsuvasti puolelta toiselle.
Pena puisteli päätänsä ja takoi takaisin ajatuksiinsa sen tosiasian, että tuollainen hunajapupu oli syypää siihen, että mies oli kesken illallisen rynnännyt autoon ja renkaat ulvoen poistunut ravintola Deluxen pihalta. Puhumattakaan tästä helvetin kolarista. Hiiteen kaikki naiset, Pena manasi edelleen.
- Oletko kunnossa? Näin koko tapahtuman ja soitin jo hätäkeskukseen. Pimu liversi pehmeällä äänellä ja Pena jäi tuijottamaan naisen suloista suppusuuta jonka huulet olivat ihan maukkaan persikan väriset. Kyllä noiden väliin saisi tulemaan, Pena hymähteli tyytyväisenä ja kasseissa vihlaisi himo. Mutta saman tien tajusi mitä pimatsu oli juuri sanonut.
- Voi saatana! Sydän jysähti alas Penan nilkkoihin ja äskeinen himo muuttui katkeraksi punaviinin jälkimauksi. Miten voi kallis ja niin täyteläinen rypäleviinin maku muuttua petolliseksi, Pena ihmetteli nakaten kourallisen mynthoneita suuhunsa hyvin istuvan Hugo Bossin puvuntakin taskusta.
Sivusilmällä Pena huomasi blondin silmäilevän miestä vaivihkaa ja vetävän yhtäkkiä kiihkeästi henkeä niin että rinnat kohosivat yhden kuppikoon verran suuremmiksi juoksutakin alla. Pena suoristi vaistomaisesti ryhtinsä ja vastasi naisen katseeseen häpeilemättömän suorasukaisesti. Blondi punastui hiuspantaansa myöten ja loi nopeasti katseen maahan. Jaahas, se tunnisti! Pena kirosi mielessään lisää.
- Etkös sinä ole se… Nainen suli hymyyn jonka Pena kuitenkin katkaisi tylysti murahtamalla kyllä ja pakenemalla autoonsa. Blondi kaunotar jäi ihmeissään seisomaan paikalleen, mutta älysi kuitenkin olla aukaisematta Jaguarin ovea jonka tummien lasien takana Pena nojasi päätänsä mustaan nahkapenkkiin.
- Puhelin? Missä se helvetin puhelin nyt on? Pena ähkäisi yllättäen ja löysi sen lopulta kuskin jalkatilasta.
Irvokas kuvaviesti oli edelleen näytöllä ja se mokoma oli syypää miehen hetkeksi harhautuneeseen huomioon joka oli johtanut auton ja lyhtypylvään kiihkeään suudelmaan.
Mies sulki viestin vihan vallatessa mielen ja etsi puhelimensa muistista vakuutusyhtiön hätänumeron. Kai se pitää autolle saada hinaus sillä ei se enää metriäkään liikkuisi ajamalla. Puhelua lopettaessa ja Penan vannoessa vakuutusyhtiön tädille olevansa itse kunnossa, mutta autonsa tarviessa hoitoa, huomasi hän lähestyvien sinisten valojen kajon taustapeilistä.
Pena hönkäisi kämmeneensä ja oli haistavinaan siinä vielä vienon kolmen sadan euron punaviinin vivahteen. Monta lasillista hän oli ehtinyt juoda? Kaksi vai kolme? Hätkähtäen Pena heräsi ajatuksistaan siihen kun palomies riuhtaisi oven auki.
Pian mies makasi ambulanssin paareilla kahden ensihoitajan kiinnittäessä häneen piuhoja ja antureita. Penan puhelin pirisi taskussa ja mies hamusi sen käteensä. Manageri luki näytössä ja pahaa aavistaen Pena vastasi siihen. Mutta ennen kuin hän ehti aloittaa kertomustaan niin toinen ensihoitaja nappasi iPhonen miehen kädestä.
- Nyt tutkitaan oletko sinä kunnossa tuon tällin jäljiltä. Puhelimeen ehdit taatusti puhua myöhemminkin. Sanoi tummasilmäinen ensihoitaja Penalle äärimmäisen tiukkaan sävyyn ja tiputti puhelimen lääkelaukkuun.
Pena oli avaamassa suunsa tulikivenkatkuiseen vastalauseeseen kun samassa ambulanssin sivuovi aukeni ja virkapukuinen poliisi änkesi sisään. Poliisin perässä autoon yritti livahtaa ison iltapäivälehden valokuvaaja salamavalo räpsien. Onneksi ulkona seisova poliisi huomasi tilanteen ja lieviä voimakeinoja käyttäen sai valokuvaajan pihalle ambulanssista.
Kolarissa alkanut päänsärky takoi Penan silmien takana sellaisella voimalla, että isompikin seppä olisi kateellinen. Kolarin tuoma kuhmu ei kuitenkaan ollut ainoa syy mikä päänsärkyä aiheutti.
- Voi helvetin kuusitoista! Ettekö te saa noita korppikotkia pidettyä pihalla? Pena karjui naama punaisena poliisille joka pahoittelevasti kohautteli hartioitaan. Kohta kuvat ja uutinen hänen kolaristaan leviäisivät kulovalkean lailla koko suomenmaan läpi ja siitä sitten Eurooppaan.
Penan pään vieressä oleva laite piippasi lukemat 190/120 ruutuun ja aloitti helvetin moisen piipityksen. Tämä sai Penalta puhelimen pois ottaneeseen ensihoitajaan vauhtia.
- Nyt rauhoitut! Sanoi nainen lempeästi ja tuuppasi herran takaisin paareille. Pena tunsi pistoksen kämmenselässä ja pian viileä liuos levisi pitkin Penan kroppaa. Tämä sai pääkivun hellittämään otetta ja pian myös laitteen häiritsevä piipitys vaimeni.
Sitten tuli se hetki mitä Pena oli eniten pelännyt. Alkometrin pilli lähestyi miehen suuta uhkaavasti. Silmät tiukasti viiruiksi puserrettuna mies puhalsi koko keuhkojensa voimalla. Anna olla alle, anna olla alle! Pena hoki mantraa mielessään ja kuuli vihdoin lukeman. 0,35 promillea, tuumasi poliisi jämäkkään äänensävyyn. – Ja ajokortti! Muutama olut on vissiin tultu juotua?
Pena kaivoi pörssinsä povitaskustaan helpotuksen kyyneleet silmissään ja kertoi juoneensa pari lasillista viiniä illallisella. Poliisi hävisi ambulanssista miehen ajokortin kanssa ja ensihoitajat pääsivät jatkamaan Penan tutkimista. Kaikki tuntui olevan kunnossa, lukuun ottamatta pään kuhmua ja aristavaa solisluuta johon turvavyö oli ilkeästi napannut, joten hoitajat olivat valmiita siirtymään potilaansa kanssa kohti sairaalaa. Tämä sopi Penalle oikein hyvin, sillä se saatanan valokuvaaja näytti olevan vieläkin passissa ambulanssin ulkopuolella.
Auton jo käydessä toinen poliiseista tuli vielä palauttamaan Penan ajokorttia. – Kaikki kunnossa, herra Johnson. Poliisi sanoi ihailu silmissään. – Saisinko vielä nimmarin pojalleni. Olet hänen suurin idolinsa. Harvoin sitä yövuorossa törmää Suomen ensimmäiseen F1-maailmanmestariin.



Kuva: https://www.needpix.com/photo/1526823/car-cars-porsche-suv-luxury-luxurious-expensive-auto-autos