Ulkona
on aurinkoisen lämmintä ja ilmassa tuoksui jo kesä, vaikka eletään vasta
toukokuun loppua. Takapihan omena-, kirsikka-, luumu- ja päärynäpuut notkuivat
jo kukkien alla. Nurmikko oli Elviiran paljaiden jalkojen alla kuin samettia,
pehmeää ja lämmintä. Huomenna pitäisi kaivaa vanha ruohonleikkuri varastosta ja
leikata tälle kesää ensimmäisen kerran ruoho. Tänään ei jaksaisi, sillä tänään
olisi edessä tärkeä päivä. Pertti tulisi kotiin.
Elviira laski tyhjän lasin
kädestään pihakeinun edessä olevalle myllynkivelle. Se oli ainakin 150 vuotta
vanha ja vielä 60 vuotta sitten sillä on jauhettu kylän isäntien viljoja
kilometrin päässä olevassa myllyssä. Nykyään myllystä ei ollut jäljellä kuin
valokuvia ja tämä Elviiran pihalla oleva iso kivi.
Hän silmäili pihapiiriään,
jossa hänen lisäkseen olivat asuneet hänen vanhempansa ja isovanhempansa. Hänen
jälkeensä taloon astuisi asumaan uusia kasvoja, sillä kukaan sisarusten
lapsista ei halunnut riesakseen isoa maataloa korvesta. Joten häneen loppuisi
yhden suvun elämä tässä talossa, mutta ei hän ollut siitä murheissaan. Tämä
pihapiiri tarvitsi jo uutta verta ja elämää.
Vanha nainen hieroi kipeitä
käsiään. Eilinen ikkunoiden pesu oli ottanut voimille, mutta joka kevät oli
talon akkunat pestävä. Muuten ei näkisi kesä tulla taloon, oli äitimuori
aikoinaan sanonut opettaen nuorimmalle tyttärelleen oikeaoppisen ikkunanpesun.
Muut vannoivat ikkunan pesussa joidenkin mikroliinojen nimeen, Elviira oli
vankkumaton sanomalehtien käyttäjä. Niillä sai parhaan kiillon aikaan.
Kivisellä pöydällä oli kynän
alla allekirjoitettu esisopimus. Naapurin siskonlikka oli perheineen käynyt
katsomassa tätä vanhaa maataloa ja sen pihan rakennuksia. Kuinka ihanaa oli
kuulla ääniä talossa ja pihalla kun perhe kahden koiran kanssa tutustui
paikkoihin. Miiasta oli huomannut heti, että hän oli ihastunut paikkaan. Kuinka
nuoren naisen kasvot paloivat innostuksesta kun hän kertoi minulle
suunnitelmistaan. Miia kasvatti irlanninsettereitä sekä omisti kaksi hevosta ja
tämä paikka oli kuin omiaan siihen elämään. Miian mies, Jan, oli näppärä
käsistään ja haaveilikin konesuojaan rakennettavasta omasta autopajasta.
Sisällä talossa Miia oli
hiljaa katsonut Elviiran kasvattamien koirien voittamia ruusukkeita,
todistuksia ja palkintoja. Tämä vanha nainen tässä oli kasvattanut koko
elämänsä äärimmäisen kestäviä ja hyviä suomenpystykorvia. Elviiran kasvatustyö
olikin huomioitu kennelliiton ja rotujärjestöjen toimesta monta kertaa. Nyt
talo oli tyhjänä koirista. Viimeinen pentue oli syntynyt viisi vuotta sitten.
Elviira kuuli kuinka auton
jarrut kirskahtivat talon päädyssä ja siitä hän tiesi, että Pertti olisi
tulossa. Hitaasti nainen nousi keinusta, sillä viime vuonna leikattu lonkka
ilmoitteli aina itsestään, jos erehtyi istumaan liian kauan aloillaan. Elviira
näki valkoisen auton talon päädyssä ja nuori mies nousi autosta. Nopein askelin
mies kiersi auton toiselle puolen ja aukaisi apukuskin oven. Pian mies seisoi
Elviiran edessä.
- Tässä olisi nyt Pertin
uurna. Osanottoni. Nuori mies sanoi ujosti.
- Kiitos kultaseni. Elviira
hymyili ystävällisesti miehelle ja otti valkoisen uurnan käsiinsä. Kovin se oli
kevyt, mutta eihän maalliset jäännökset paljon painanetkaan.
Hiljaa kävellen Elviira asteli
takaisin keinuun ja laski uurnan kivelle istuen takaisin keinuun. Vihdoinkin
Pertti oli kotona. Olihan siitä jo reilu viikko kun he Pertin kanssa lähtivät
viimeisen kerran yhdessä ovesta ulos. Nyt pitäisi jaksaa käydä vaihtamassa
vaatteet sopivammiksi ja lähteä viemään Pertin tuhkat paikkaan, joka merkitsi Pertille
kaikkea tässä maailmassa.
Kaikessa rauhassa Elviira
vaihtoi vaatteet sisällä ja varmisti, että puukko oli vyötäisillä. Asekaapista
vielä kivääri matkaan, hän kun ei osannut mennä metsään ilman asetta. Se oli
ollut uskollinen ystävä siitä saakka kun hän oli metsästyskortin hommannut ja
isä oli ostanut hänelle ensimmäisen haulikon hänen täytettyä 16 vuotta.
Pihalla Elviira varovasta
asetti Pertin uurnan reppuunsa ja heilautti sen selkäänsä. Matkaa olisi reilu
viisi kilometriä, mutta onneksi illat olivat jo valoisia. Hänellä ja Pertillä
ei ollut kiire mihinkään. Vielä yhdessä he tekisivät tämän viimeisen
metsäretken.
Elviira oli helposti saanut
metsänomistajalta luvan ripotella Pertin tuhkat valitsemaansa paikkaan. Olihan
mies ostanut häneltä viisi eri pystykorvaa vuosikymmenien saatossa. Vielä
hänellä oli kaksi hänen kasvattiaan hengissä, kerrassaan suloisia pikinokkia.
Melkein kaksi tuntia siihen
meni ennen kuin Elviira pääsi oikealle paikalle. Kyseessä oli loiva rinne
harvassa mäntymetsässä, jossa puiden humina oli humalluttavaa kuunneltavaa.
Vanha nainen henkeä haukkoen pysähtyi ison männyn juurelle ja taputti hellästi
petäjäistä kylkeä. Kyllä Pertti arvostaa suuresti, että tuhkat ripotellaan
tähän. Tämän männyn oksalta Elviira oli ampunut Pertin ensimmäisen metson tämän
ollessa vielä poikanen. Liian innokas, mutta geenien muovaama voima oli ajanut
eteenpäin koiraa juuri niin kuin piti.
Pertti oli hänen viimeinen
pystykorvansa, parhaimman suvun patriarkka. Kuuden pentueen isä, haukkumestari,
käyttövalio sekä muotovalio ja ennen kaikkea hänen paras kaverinsa. 16 vuotta
Elviira oli saanut seurata Pertin touhuja, kunnes vanhuus oli vienyt ystävän
voimat. Elviira oli luvannut, ettei koiran tarvitsisi kärsiä, niinpä hän oli
heidän viimeisenä iltana kantanut Pertin lähimetsään ja yhdellä tarkalla
laukauksella lopettanut metsästyskaverin ja elämänsä koiran ison kiven juureen.
Niin karvaasti ei ollut vanha nainen itkenyt sitten isänsä hautajaisten yli
kolmekymmentä vuotta sitten.
Varovaisesti Elviira otti uurnan
repustaan ja aukaisi uurnan kannen. Sisällä oli hienon hienoa pölyä joka tuulen
mukana levisi kauniina, kimaltelevana pilvenä ison männyn ympärille nousten
korkealle ennen kuin satoi maahan kuin ensilumi. Lepää rauhassa kanssa
metsälintujen rakas ystäväni, Elviira kuiskasi ja tunsi raskaan taakan
sydämessään. Nyt hän oli ihan yksin.
 |
| Kuva:https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Mets%C3%A4, _taivas_ja_merikin.jpg |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti