- Iltapäivää. Olen rikoskonstaapeli
Mirko Reunaluoma ja hän tässä on rikoskomisario Samuel Härmänmaa Helsingin
rikospoliisista. Voimmeko tulla sisään? Näillä sanoin alkoi uuden elämäni
ensimmäinen päivä. Tosin ei sellaisen elämän kuin olin kuvitellut itselleni.
Olin nimittäin äärimmäisen tyytyväinen oman elämääni sillä hetkellä enkä
kokenut tarpeelliseksi muuttaa sitä mitenkään. Mutta aina kun sekaantuu
rikollismaailmaan, on riskinä joutua vastuulle teoistaan.
Olin koko ikäni ollut levoton oman tiensä kulkija.
Jo ala-asteikäisenä lettipäänä minulla oli omat jutut ja kuviot, en kaivannut
muita tyttöjä kanssani ruutua hyppimään tai kikattelemaan poikien typerille
tempuille. Peruskoulun suoritin nippa nappa ollen se vaikea nuori. Minulle tuli
tutuksi jälki-istunnot ja saarnat rehtorin kansliassa. Se verran minulla oli
kuitenkin järkeä päässä että hain kokkikouluun peruskoulun jälkeen, johon ihme
kyllä pääsin ensimmäisellä yrittämällä. Joku ammatti sitä piti ihmisellä olla,
vaikka maailma vetikin puoleensa seireenin lailla.
Saatuani kokkikoulusta ravintolakokin paperit
kouraan, häivyin Suomesta. Ensin menin Ruotsiin töihin, sitten Tanskaan ja
sieltä Hollannin kautta Espanjaan. Tein kaikkea mahdollista työtä mitä
ravintolassa vain pystyi. Kolme vuotta ennen paluuta takaisin Suomeen, olin
Madridissa ison ja suositun ravintolan apulaiskeittiömestari. Vuodet maailmalla
takasivat minulle kokemusta, jonka avulla pääsin ravintola Oloon keittiöpäälliköksi.
Elin unelmaani parin vuoden ajan, kunnes jouduin
ryöstön kohteeksi kotimatkallani työillan jälkeen. Minulta murtui leukaluu sekä
nenä. Makasinkin sairaalassa monta viikkoa ja minulle tehtiin neljä eri
leikkausta. Vuosien saatossa luut paranivat, mutta minulle kehittyi kolmoishermosärky
sekä basilaarinen migreeni. Kipuni olivat niin kovia, että jäin pitkälle
sairaslomalle. Ihme ja kyllä, reilun vuoden taistelun jälkeen pääsin
eläkkeelle. Mutta eihän se kipujani poistanut. Eikä myöskään koululääketiede.
Sen sata eri nappia tuli vedettyä naamaan, mutta mikään ei auttanut kipuun.
Olin jo itsemurhan partaalla, kun migreeni jylläsi ja leukani oli tulessa.
Sitten luin lääkekannabiksesta hermokivun sekä
neurologisten sairauksien hoidossa. Yritin ensin laillista tietä, mutta seinä
nousi joka puolella vastaan. Minun vaivoihini ei kirjoiteta lääkekannabista ja
piste. Tämän kuulin monen lääkärin suusta. Joten ei ollut muuta keinoa kuin
tarttua katukaupan tuotteisiin.
Onnekseni tiesin oikeita ihmisiä ja heidän kautta
sain käsiini lääkekannabista. Kuinka upea aine olikaan kyseessä, se vei kipuni
ja antoi minulle elämäni takaisin. Kipuni ja migreenikohtaukseni pysyivät
poissa kun joka toinen ilta poltin sätkän. Tätä kautta tutustuin Jasuun.
Pääkaupunkiseudun huumemaailman kiistattomaan kuninkaaseen ja valtiaaseen, joka
yllättäen kiinnostui minusta. Jasun takia uin liian syvälle hänen maailmaansa
ja minulla ei ollut enää ulospääsyä.
Tosin ei se minua haitannut. Tarvitsimme toisiamme
tässä tilanteessa ja Jasu piti huolen, että olin turvassa, kivuton ja sain
kaiken mitä halusin. Rahaa, ulkomaanmatkoja sekä hänet. Emme me suinkaan
seurustelleet, se oli vain puhdasta himoa ja vetovoimaa. Jasu oli komea, raavas
mies. Voiman ja seksin ilmentymä, joten mikä minun oli ollessa.
Koska minulla ei ollut rikosrekisteriä ja olin
niin sanotusti puhdas, käytti Jasu minua lähettinä sekä sanansaattajana.
Mielelläni tein niitä hommia, sillä sen avulla ylläpidin elämäntyylini. Sairaseläkkeeni
oli niin pieni, ettei sillä osteltu lääkekannabista, juhlittu yökerhoissa tai
vietetty lomaviikkoja auringon alla.
Mutta se kaikki oli muuttumassa kun poliisit Mirko
ja Samuel seivoivat oveni takana. Minua alkoi huimata tajuttuani keitä he
olivat, joten otin tukea ovenkarmista. Nopeasti toinnuin tästä ja kysyin, että
mitä asia koskee.
- Tulisimme mieluusti sisälle, on mukavampi
jutella asiat halki rauhassa. Sanoi nuorempi poliiseista, Mirko, rauhallisesti.
Vilkaisin nopeasti tätä vaaleahiuksista miestä, josta tuli skandinaavinen
viikinki mieleen. Siinä missä Jasusta huokui raakaa voima ja tahto, Mirkosta
paistoi ystävällisyys ja turvallisuus. Miehen jäntevä keho kyllä kieli siitä,
että kyllä tämäkin mies tässä olisi tarvittaessa dynamiittia.
Huokaisten päästin poliisit sisemmälle ja mietin
kuumeisesti mistä oli kyse. Onneksi lääkkeeni ja sen käyttöön tarvitsemat
välineet olivat visusti turvassa makuuhuoneeni lipaston alalaatikossa lukitussa
lippaassa. Fiksuina miehinä poliisit riisuivat kenkänsä ja takkinsa eteiseeni,
mutta pitivät huolen että minä menin edeltä olohuoneeseen istumaan. Miehet
istuivat ympärilleni siten, etten pääsisi karkuun terassin enkä oven kautta.
Näennäisen rauhallisesti tuijotin miehiä, mutta
suonissani virtasi veri kuumana. Miksi poliisit olivat luonani? Pian se selvisi
kun Samuel laittoi olohuoneen lasipöydälle Jasun kuvan. Minun teki mieli sulkea
silmäni, mutta tahdonvoiman rippeillä tuijotin kuvaa välinpitämättömästi.
- Tunnetko tätä miestä? Samuel kysyi varmalla
äänellä.
- Pitäisikö? Vastasin hymähtäen virne kasvoillani.
 |
| Kuva: https://pixabay.com/fi/photos/ravintola-keitti%C3%B6 -ravitsemus-kokki-4541294/ |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti