Jossain vaiheessa aamua Thor
tuli tuuppimaan Crisiä hereille. Paniikissa mies pomppasi sängyssä istumaan ja
etsimään puhelinta peittojen alta. Hän sen löysikin ja huokaisi helpotuksesta,
kun puhelimessa ei ollut vastaamattomia puheluita. Lopen uupuneena mies
raahautui keittiöön antamaan koirille aamupalan ja keittämään itselleen kahvia.
Vahvaa kahvia.
Puolille päivin asti Cris
joutui odottamaan puhelua sairaalasta. Tarkkailuosaston päähoitaja soitti
kertoen, että minut oli tuotu sinne. Kuulemma viettäisin siellä tämän päivän ja
jos mitään muutosta huonompaa ei tapahdu, pääsisin huomenna normaalille
osastolle.
- Saanko tulla Ainoa
katsomaan? Mies kysyi varovasti, joka nauratti hoitajaa kovin.
- Toki, mutta vain vähäksi
aikaa. Hän on vielä kovin väsynyt eilisestä koettelemuksesta.
Vauhdilla mies oli täysissä pukeissa ja pian
bemarin nokka osoittikin kohti Fredericiaa. Miehen rintaa puristi se, että hän
näkisi minut huonossa kunnossa, mutta tieto että pahin on nyt ohi, oli
lohduttavaa. Minusta oli tullut jo niin osa Crisin jokapäiväistä elämää, ettei
hän kärsisi menettää minua. Häntä puistatti ajatus kodista niin, etten minä
olisi siellä. Hänen kanssaan.
Nukuin kun mies tuli
viereeni, havahduin hereillä kun miehen lämpimät huulet koskettivat minun kuumaa
poskeani. – Min elskede. Cris kuiskasi korvaani. Sanat lämmittivät mieltäni,
mutta en vastannut hänen tervehdykseen muulla kuin hymyllä.
- Kuinka sinä voit? Cris
istuutui sängyn vieressä olevalle tuolille.
- Kuin minut olisi valssattu
paperikoneen läpi. Kahdesti. Ei vaan, väsyttää ja vähän ovat paikat arkana.
Sain sanotuksi puolivakavalla naamalla.
- Tuo on hyvä merkki, kun
jaksat vitsailla. Mies nauroi, mutta vakavoitui nopeasti.
- Joko sinulle on kerrottu
mitä sinulle tapahtui? Cris kysyi katse minussa. Minusta tuntui kuin se vähäinenkin
happi olisi imaistu keuhkoistani. Cris tietää, Cris todellakin tietää minun
olleen raskaana. Perkele, tämä ei ole hyvä juttu!
Niin, olin vähän aikaa
sitten kuullut mitä minulle oli tapahtunut: Kohdun ulkopuolinen raskaus,
revennyt munanjohdin, sisäinen verenvuoto ja menetetty munanjohdin. Olin vain
nyökännyt lääkärille ja yrittänyt olla surullisen näköinen. Todellisuudessa
sisimmässäni olin vain äärimmäisen kiitollinen, että en ollut enää raskaana.
Myöskään en surrut menetettyä torveani. Olin jo luopunut vauva-haaveista kun ei
tuota isäntääkään tupaan ollut ilmestynyt, joten mitäpä minä silläkään tekisin.
- Kyllä, sisäinen verenvuoto
joka uusiutui jonkun suonen jäätyä vuotamaan. Sanoin mahdollisimman
diplomaattisesti katsoen miestä.
- Aino, sinä tiedät kyllä
mitä tapahtui tarkemmin ja sinä tiedät, että minä tiedän. Joten lopetetaanko
kaartelu, käykö? Sano minulle, ettet tiennyt tästä raskaudesta ja että se tuli
sinulle yhtä isona yllätyksenä kuin minullekin.
- Tiesin raskaudesta. Tein
testin tuossa reilu kuukausi sitten. Totesin kärkkäänä miehelle. Halusin
satuttaa häntä niin kuin hän on satuttanut minua, ja nyt minulla oli ase siihen.
Cris on äärimmäisen lapsirakas, hänellä oli monta lasta eri naisten kanssa. En
edes tiennyt kaikkia hänen lapsiaan, enkä halunnutkaan. Silloin kun olimme
yhdessä, olin ollut tekemisissä vain kahden kanssa. Agnetan ja Crisin lasten,
Klauksen ja Klaran.
- Arvasin. Minä jotenkin
arvasin tämän. Sinulla ei sitten ollut mitään ehkäisykapselia käytössä? Näin
että sanomiseni oli osunut ja uponnut mieheen, sillä Cris murjotti selkeästi.
- Oli, otatin sen pois puoli
vuotta sitten kun ei ollut seksielämää. Naurahdin muistolleni kun kapselia pois
ottava mieslääkäri erehtyi kysymään miksi otin pois toimivaa kapselia. Hyvä oli,
ettei tämä herra vetänyt skalpellilla lisävetoa käteeni. Minä kun kerroin että
minun toosani kasvoi jo sammalta, kun ei ole vieraita sillä saralla.
- Aino, miten sinä voit
ottaa tämän näin kevyesti? Oletko jossain shokissa tai kieltämisen tilassa?
Cris juputti minulle hiljaa.
- Yksi torvi sinne tai
tänne. Mitä tulee tähän raskauteen niin parempi se on näin. Sinä tiedät tasan
tarkkaan kuinka olisit käyttänyt sitä minua vastaan. Joten nyt sinä et vain
saanut lisäaseita. Sihahdin kuivien huulieni välistä.
Onneksi hoitaja tuli samalla
paikalle sanoen, että minun pitäisi levätä. Cris nousi ylös ja suuteli minua
poskelle kuiskaten korvaani, ettei tämä jäisi tähän. Hymyilin vain leveästi
miehelleni ja huikkasin perään, että huomenna on syytä tuoda kukkia ja suklaata
kun olen normiosastolla. Se ilme minkä Cris loi minuun ovelta, ennen lähtöään
oli korvaamaton.
- Saisinko vettä, kurkkua
kuivaa? Kysyin hoitajalta ennen hänen lähdettyään vuoteeni viereltä.
- Toki kultaseni. Jos saan
sanoa, niin kyllä sinulla on sitten komea sulhanen ja äärimmäisen rakastava.
Nainen huokaisi ja katsoi Crisin perään. Hyvä ettei itsellä mennyt vedet
kurkkuun, kun tämän kuulin. Oli lähellä etten sanonut tälle noin 40-vuotiaalle
hoitsulle, että ota vain sillä saat tuon miehen viedä ihan milloin haluat.
Loppupäivä menikin
torkkuessa pienessä kuumehoureessa ja televisiota katsoessa. Illasta otettiin
jo kipupumppu pois ja suurin osa tippaletkuistakin hävisi. Antibiootit menivät
edelleen neljän tunnin välein ja pissapussi pysyi samoin kuin neste-tippapussi.
Minä kun en saanut vielä sängystä nousta. Tämä tarkoitti tietenkin sitä, että
ruokani oli nestemäistä. Sekös mua korpesi, sillä kroppani huusi kunnon ruokaa.
Helvetti, täältä kun mä pääsen niin Cris saa viedä minut Burger Kingiin. Se on
päätetty se.
Olin myös huomannut, että
minun sairaalarannekkeessa oli nimenä Aino Aho. Ovela veto Crisiltä, sillä
minun oma nimeni, Aino Elf, olisi taatusti herättänyt jonkun huomion jossain
kohtaa. Jostain syystä en alkanut tätä korjaamaankaan, varsinkin kun eihän
minulla ollut mitään virallisia papereita mukanani täällä Tanskassa. Jos
alkaisin höristä, että minut on kidnapattu tänne, niin voisin löytää itseni
aivan muualta kuin kirurgian osastolta.
Aamulla minut siirrettiin
normaalille osastolle, jossa vihdoin saan syödä kunnon ruokaa ja luvan nousta
jalkeille kunhan pissapussi oli ensin poistettu. Tämä tapahtui tosin kahden
hoitajan avustamana, mutta kylläpä teki hyvää seistä. Alavatsaa pikkaisen
kivisti ja tikit kiristivät, mutta ihan sama sillä olin jalkeilla. Sain myös
luvan käydä vessassa, mutta vain avustettuna joten joka kerta minun pitäisi
soittaa kelloa.
Makoilin sängyllä ja mietin,
että kuinkahan kauan joutuisin täällä happanemaan kun huoneen ovi aukeni ja
Cris tuli ovesta peremmälle. Great, just great! Mä en jaksaisi alkaa vääntää
miehen kanssa sitten alkuukaan. Ja sitä oli tulossa, sen näki miehen naamasta.
- Kuinkas täällä voidaan?
Mies sanoi kärkkäästi. Huoh, että tuolla linjalla. Sehän tätä asiaa helpottaa
järin paljon.
- Oikein hyvin. Olen saanut
ruokaa ja teetä, käynyt aamukävelyllä ja vessassa. Entäs sinä? Kysyin pirteästi
pää kallellaan Crisiä katsoen.
- Yksi elämäni surkeimmista
öistä. Mies tunnusti ja siitä tiesin, että olin onnistunut satuttamaan häntä.
Jes, piste minulle. Saapahan mies maistaa omaa lääkettänsä, mokomakin
sydämenmurskaaja ja unelmian talloja. Minun elämäni pilaaja.
- Sellaista se on välillä.
Minä nukuin mainiosti, kiitos kysymästä. Lisäsin vettä myllyyn.
- Miksi teit sen? Miksi
salasit raskautesi? Me olisimme voineet välttyä tältä jos olisimme käyneet
positiivisen raskaustestin jälkeen lääkärissä. Mies tivasi surun murtamana.
- Siksi kun minä EN HALUA
lasta sinun kanssasi. Minä en halua mitään tätä. Sinua, meitä. Minä haluan vain
kotiin, takaisin omaan elämääni. Oliko se nyt tarpeeksi suoraan sanottu?
Sähisin kiukkuisena mulkoillen miestä.
- Niin minä asian arvelinkin
olevan, mutta kuulla se nyt noin suoraan. Cris huokaisi ja nojasi kasvonsa
käsiinsä.
 |
| Kuva: https://pxhere.com/en/photo/609317 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti