Se vain on niin väärin

Tämän novellin olen kirjoittanut reilu kymmenen, viisitoista vuotta sitten asuessani vielä opiskelupaikkakunnallani. Omasta mielestäni kirjoitustyylini ei ole hirveämmin muuttunut vuosien saatossa, ehkä kiinnitän enemmän huomioita henkilöiden väliseen tunnelmaan, sekä tunnelman kerrontaan. Se onko se hyvä vai huono asia, on aina lukijan päätettävissä.

---------------------------------------------------------------------------------

Heräsin puhelimen vaativaan pirinään, mutta päätin vain kääntää kylkeäni. Haparoin puhelimen sammuksiin ja annoin sen pudota lattialle. Nyt on minun vapaapäiväni, joten haluan nukkua puoleen päivään vaikka taivas putoaisi niskaani. Näihin ajatuksiinkin nukahdin uudestaan. Lopulta heräsin puoli yhden maissa siihen kun hikinen peitto oli liimautunut ihooni. Raahustin keittiöön keittämään teetä. Muistin minut herättäneen soiton ja teemuki kourassa aukaisin luurin. Säikähdin kun puhelin rupesi saman tien pärisemään ja Marika luki näytössä.

- Haloota vaan. Ähkäisin luuriin kun kuuma muki poltti sormiani.

- Joko sinä olet kuullut sen uutisen? Marikan järkyttynyt ääni kysyi minulta.

- Minkä uutisen? Kysyin hiljaa ja puristin kapulaani tiukemmin. Nyt vasta heräsin toden teolla tähän päivään. – Juuri vasta nousin sängystä ja en ole mitään uutissivustoja lukea tälle päivää.

Marika veti syvään henkeä toisessa päässä. – Sen, että Niko on kuollut!

Huomasin puristavani luuria rystysen valkoisena ja suljin silmäni. En voinut uskoa Marikan sanoja. Haukoin henkeä ja tunsin kuinka maailma pyörähti ympärilläni. Lysähdin lattialle ja teemuki kirposi otteestani. Mustikkatee levisi valkoiselle karvamatolle, mutta en edes huomannut sitä.

- Essi soitti minulle aamulla. Oli yrittänyt soittaa sinullekin useaan eri otteeseen, mut sun numeroon ei saanut yhteyttä. Niko on kuulemma ajanut hirvikolarin kasitiellä aamulla ja mitään ei ole ollut tehtävissä. Ajattele mikä suru Essillä on. Kolme kuukautta ne kyyhkyläiset ehtivät olemaan naimisissa. Kuka sitä olisi osannut arvata silloin heinäkuussa, kun heidän häitä tanssittiin.

Sen tilaisuuden minäkin muistin vallan hyvin. Olinhan minä yksi Essin kaasoista. Niissä häissä minäkin itkin, mutta onneksi kaikki luulivat minun olevan onnellinen Essin ja Nikon puolesta. Ajatukseni keskeyttivät Marikan huutelu, että olinko vielä linjoilla kun ei kuulu mitään.

- Ei nyt, en pysty. Vastasin ohuesti ja suljin puhelimen. Makasin makuuhuoneen lattialla ja purskahdin katkeraan itkuun. Kyyneleet valuivat vuolaana virtana pitkin poskiani ja tuntui kuin joku raastaisi sydäntäni irti rinnastani.

Nousin ylös ja otin käteeni Essin ja Nikon hääkuvan hyllyköstä. Essi hymyili kuvassa aurinkoisesti ja katsoi miestään rakastuneesti. Niko seisoi vaimonsa takana kädet hänen lanteilla ja miehen huulilla oli pieni hymynkare. Mutta miehen silmät kertoivat muuta, ne olivat syvän tummat ja huolestuneet.

Niko oli pienen asianajotoimiston kolmas asianajaja minun ja Esiin lisäksi. Toimiston pienissä juhannusjuhlissa minä sitten vihdoin ja viimein tohdin kertoa tunteistani Nikoa kohtaan. Olinkin odottanut sitä oikeaa tilaisuutta yli puoli vuotta, siitä päivästä asti kun olin tajunnut olevani korviani myöten rakastunut työkollegaani. Sinä juhannuksena Niko näki minut naisena eikä työkaverina. Siitä juhannuksesta on yli kolme vuotta aikaa. Olimme onnellinen, rakastunut pari melkein vuoden. Puhuimme jopa kihloihin menosta.

Mutta kohtalo puuttui julmasti peliin, sillä Niko ja Essi rakastuivat. Pum, ja minut jätettiin kuin nalli kalliolle. Minä joka rakastin Nikoa eniten maailmassa, sain jäädä uuden onnen edessä. Ei siinä paljon Nikolta kysytty mielipidettä kun povipommi, superblondi ja upean vartalon omaava Essi pisti tuulemaan. Totta kai Niko miehenä otti ja lankesi tämän kohtalokkaan naisen pauloihin ja Essi sai uuden ruksin allakkaansa, aivan uudesta valloituksesta.

Minun ja Essin välit tulehtuivat, tai sanotaanko paloivat poroiksi, pitkäksi aikaa. Mutta sinnikäs Essi halusi olla kumminkin ystäväni mieheni viennin jälkeenkin. ”Me olemme luodut toisillemme, sillä olemme toistemme sielunkumppanit!” sillä Essi aina puolusti tekoansa. Eipä aikaakaan, kun nuoripari oli jo kihloissa. Kesällä tosiaan vietettiin sitten oikein kunnon kesähäitä.

                 Kaivan lipaston laatikon pohjalta minun tekemän kuvakirjan ja varaan nipun nenäliinoja viereeni. Selaan kirjaa ja lämpimät muistot valtaavat mieleni. Etenkin eräs yhteinen ulkomaanmatkamme sai kyyneleet kihoamaan silmiin katkeran kirvelevinä. Niko oli ostanut meille viikon matkan Kreikkaan toisen kuukautispäivämme kunniaksi. Sen viikon aikana rakastelimme taukoamatta ja nauroimme itsemme kipeiksi. Loma oli todella ihana.

            Suljin paksun kuvakirjan ja tuijotan murtuneena kattoa. Oloni oli todella surkea. Makasin koko päivän sängyssäni ja en kyennyt tekemään yhtään mitään. Olin laittanut puhelimen kiinni, sillä en todellakaan halunnut puhua kenenkään kanssa. Varsinkaan Essin. Jossain vaiheessa iltaa nukahdin kuvakirja kainalossa.

Viikot vierivät ja suru valtasi alaa koko ajan enenevässä määrin. Nikon hautajaiset tulivat ja menivät. Menin väkipakolla kirkkoon vaikken olisi halunnut ja laskin pienen kukkakimpun arkun päälle. Muistotilaisuuteen en kuitenkaan mennyt, sillä siellä päätähtenä oli Essi. Vaimo, jonka pitäisi olla onnensa kukkuloilla, mutta nyt hän onkin leski.

             Marika yritti lohduttaa minua parhaan taitonsa mukaan, mutta suru ei vaan hellittänyt. Edelleen joka ilta itkin itseni uneen. En myöskään ollut missään tekemisissä Essin kanssa, sillä hänen näkemisensä teki vain liian kipeää. Tuon henkilön kanssa elämäni mies oli viettänyt elämänsä viimeiset elinpäivät.

                 Palasin usein ajatuksissani erääseen lämpimään iltaan heinäkuussa. Sen illan muisteleminen sai mieleni täyttymään lämmöllä ja suru hellittikin hetkeksi. Se ilta tulisi aina olemaan elämäni tärkein ja ihanin.

              - Lähdetään! Naisporukka kailotti ja iloinen kymmenen hengen polttarijoukko suuntasi kohti kaupungin kuumimpia menopaikkoja. Matkalla Essi myi tusinan verran pieniä kukkakimppuja miehille ja antoi kaupan päälle pusun poskelle.

           Kolusimme illan aikana kaikki mahdolliset ja mahdottomat baarit ja juottolat läpi. – Nyt riittää! Essi huudahti viimein ja osa porukasta lähti saattamaan Essiä takaisin kotiin. Minulla ja Marikalla oli vielä menojalassa virtaa, joten me suunnistimme vielä yhteen kuumaan kesäpaikkaan.

        Sisällä oli paljon iloisia ihmisiä ja alkoholi virtasi kuumana kesäyönä. Eräs polttarisakki herätti suurta huomiota omilla jutuilla ja tempauksillaan. Pian tajusimme, että kyseessä oli Niko kavereineen.

             Niko huomasi meidät istumassa kulmapöydässä ja lähti tulemaan kohti.

- No moi Jasmin ja Marika. Niko sanoi selvästi ilahtuneena ja istui muitta mutkitta viereeni. Niko oli korkeintaan vähän huppelissa, mutta humalassa hän ei ollut. Marika ja Niko juttelivat niitä näitä, minä istuin hiljaa ja join siideriäni. Pian Marikan piti lähteä käymään vessassa ja me jäimme kahden pöytään.

           - Miksi olen noin hiljainen ja jotenkin jäykkä? Et edes yritä jutella tai hymyillä. Niko kysyi yllättäen.

         - Mitä vittua? Sähähdin saman tien takaisin. Odottaako herra, että minä hymyilen ja keikistelen sinulle kaiken sen jälkeen mitä sinä olet minulle tehnyt? On miehellä ainakin isot luulot itsestänsä. Huusin naama punaisena ja paiskasin siiderin Nikon naamalle.

        Juoksin mahdollisimman nopeasti ulos, en kestänyt enää Nikon läsnäoloa. Portsari vähän ihmetteli vauhdikasta menoani. Työnsin ukon kouraan viisi euroa ja toivotin hyviä öitä.

           Lopetin juoksuni läheisessä puistossa. Itku kurkussa istahdin läheiselle penkille. – Voi Niko! Parahdin ja kyyneleet lähtivät valumaan pitkin poskiani.

         Yllättäen tunsin käden olkapäälläni. Säikähdin tätä valtavasti ja vilkaisin taakseni. Näin Nikon seisomassa takanani kasvoillaan hyvin huolestunut ilme. Huomasin tuijottavani silmiin joita vieläkin rakastin niin valtavasti. Ratkesin rajuun, katkeraan itkuun. Niko yllättyi reaktiostani, mutta nopeasti sulki minut syliinsä. Itkin isoja, suolaisia kyyneleitä Nikon rintaa vasten. Mies silitti hiuksiani ja puheli minulle hiljaa. Hänen äänensä oli täynnä lämpöä ja samettia. Nostin kasvojani, jotta näkisin Nikon kasvot. Minut täytti suunnaton haku suudella Nikoa ja varovasti, tunnustellen suutelin Nikon lämpimiä huulia. Niko pelästyi ensin, mutta lopulta vastasi suudelmaan syventäen sitä entisestään. Voi, kuinka hyvältä se tuntui niin pitkän ajan jälkeen.

          - Anteeksi! Minun ei olisi pitänyt. Parahdin ja ampaisin penkiltä ylös.

          - Jasmin, älä nyt karkaa. Niko pyysi minulta ja sulki minut uudestaan syleilyynsä penkille.

       Kuin sanattoman sopimuksen sanelemana nousimme penkiltä uuden suudelman jälkeen. Tartuimme toisiamme kädestä ja kävelimme minun, meidän entiseen, kotiin. Eteisessä hyökkäsimme toistemme kimppuun heti kun ovi sulkeutui takanamme. Se oli hätäinen, mutta nautinnollinen pano peiliä vasten.

      Niko nappasi minut syliinsä ja kantoi minut makuuhuoneeseen. Rakastelimme hitaasti ja nautinnollisesti. Nautimme toistemme ihosta ja sen kosketuksesta. Rakastelun lomassa Niko kuiskasi korvaani. – Rakastan sinua vieläkin.

        Nielaisin kyyneleet ja kuiskasin takaisin. – Niin minäkin sinua. Rakastelun jälkeen makasimme sängyssä vierekkäin mitään sanomatta. Niko suuteli minua viimeisen kerran poskelle ja nousi ylös vuoteesta. Käperryin peiton alle ja tovin päästä kuulin kuinka ovi kävi. Nyyhkyttäen nukahdin rauhattomaan uneen.

     Seuraavana aamuna vaihdoin sänkyni lakanat ja löysin patjan välistä Nikon kaulakorun. Kultaisen jalkapallon, jonka olin ostanut Nikolle syntymäpäivälahjaksi silloin kun me vielä seurustelimme. Voimattomana lysähdin lattialle ja huomasin itkeväni jo viidennen kerran sinä päivänä.

       Viikon päästä siitä Meidän yöstä oli häät. Ennen häitä ja häissä välttelin Nikoa sekä hänen katsettansa. Aina kun Niko yritti lähestyä minua, minä pakenin paikalta jonkun tekosyyn lomassa. Vihdoin hääjuhlassa Niko tajusi, että minä välttelin häntä ja jätti minut vihdoin ja viimein rauhaan. Onneksi minun kesälomani alkoi seuraavalla viikolla häistä, joten minun ei tarvinnut edes nähdä Nikoa töissä.

        Kolme viikkoa häiden jälkeen ihmettelin kun kuukautisiani ei ollut kuulunut eikä näkynyt. Söin pillereitä, joten kuukautiseni olivat olleet aina säännölliset kuin kello. Eräällä kauppareissulla ostoskoriin lensi raskaustesti ja tein sen kotiin päästyäni. Tyrmistyneenä huomasin olevani raskaana. Aloin miettimään ja huomasin, että Niko oli ainut henkilö, jonka kanssa olin rakastellut viimeisen kahden kuukauden aikana.

          Lääkäri vahvisti epäilyni ja toivotti minulle onnea. Odotin lasta Nikolle, joka oli Essin kanssa naimisissa. Itkin monta yötä ja mietin mitä oikein tekisin. Pari viikkoa ennen Nikon kuolemaa sain tehtyä päätökseni. Päätin pitää meidän lapsen. Salaisin raskauteni mahdollisimman pitkään ja onneksi mahani ei ollut vielä edes näkyvillä. Kiitin luojaani ettei minulla ollut aamupahoinvointia, joka taatusti olisi herättänyt Essissä ja Nikossa ihmetystä töissä.

     Seuraavaksi mietin, että kertoisinko Nikolle lapsesta. Lopulta päätin olla kertomatta, sillä en halunnut rikkoa Essin ja Nikon avioliittoa. Niko itse oli päättänyt mennä Essin kanssa naimisiin, vaikka viikko ennen häitä oli pettänyt häntä. Tämä osoitti selkeästi sen mikä oli marssijärjestys tällä miehellä. Sitten Niko ajoi sen kohtalokkaan kolarin.

           Eräänä päivänä Nikon hautajaisten jälkeen astelin hautausmaalle. Löysin Nikon haudan helposti, vaikka hautajaispäivästä minulla ei olekaan mitään muistikuvia. Polvistuin haudalle ja asetin pienen, tulipunaisen ruusun hautakiven päälle.

        - Me molemmat tulemme rakastamaan sinua aina. Minä ja meidän lapsemme. Lausuin hiljaa ja painoin käden vatsalleni. 

Helposti syttyvää

Hätkähdin äkillistä ovenpamausta selkäni takana ja äkäistä kysymystä siitä, että mitä oikein teen täällä? Olin ollut aivan varma, että olin ainoa ihminen projektiparakissa tähän aikaan aamusta. Puhumattakaan siitä faktasta, että nyt on sunnuntai jolloin pelkkä vuoron väki on töissä. Mutta ei, nyt olin saanut seuraa ja partaveden tuoksusta päätellen tiesin kyllä tasan tarkkaan että kenestä.

Varmistin asian vielä vilkaisemalla ikkunasta ulos parkkipaikalle ja kyllä. Musta urheiluauto kiilteli kevätauringossa parkkipaikalla. Auton näkeminen sai minut ärtymään entistä enemmän, tyypillinen miehisen miehen auto. Auto, jonka turbomoottorin vihellys huusi seksiä, valtaa ja rahaa. Tätä kaikkea selkäni takana seisova mies oli.

Tämä havainto sai oloni jokseenkin huolestuneeksi sekä vienoisen punan nousemaan poskilleni sillä olinhan loppujen lopuksi luvatta hänen työhuoneessaan. Suljin silmäni enkä antanut epätietoisuuden tai pelon vallata mieltäni. Minulla oli tehtävä, tehtävä jossa minun pitäisi onnistua.

Käännyin ilme tiukkana viivana ympäri ja kohtasin jylhäilmeisen miehen jota en olisi nyt halunnut nähdä lainkaan. Pelkkä miehen näkeminen nosti verenpaineeni huimiin lukemiin ja puristin käsissäni olevia minulle elintärkeitä papereita voimalla, joka taatusti miellyttäisi työterveyshoitajaa käden puristusvoimatestissä. Edessäni nimittäin seisoi hiukset suihkun jäljiltä vielä kosteana tehdasprojektimme voimakastahtoinen projektipäällikkö Erkka. Päällikkö, joka rautaisella otteella ohjasi tätä projektia kohti maalia keinolla millä hyvänsä, nimenomaan kaikilla mahdollisilla keinoilla.

Olin kuullut muilta työntekijöiltä millainen mies Erkka on niin hyvässä kuin pahassa. Vuoro-operaattorit pelkäsivät miestä ja tämän mahtikäskyjä, käskyjä joita heidän ei tarvitsisi edes totella. Silti mies sai jotenkin operaattorit sinkoilemaan sinne tänne minne ikinä hänen armonsa suvaitsi käskeä. Jopa tuleva tehtaanjohtajamme juoksee Erkkaa pakoon pitkin tehdasaluetta peläten oman paikkansa puolesta. Se ei ollut mikään huhu, että kuinka monelle tämä mies oli projektiensa aikana potkut hommannut. Sekin oli valitettavan tuttua, että mies sai alaisensa kyyneliin tylyillä ja kovilla, turhilla kommenteilla. Minusta tämä oli ennennäkemättömän törkeää, itkettää nyt aikuisia ihmisiä työpaikalla.

 Minä, tulevan tehtaan tuotantopäällikkö, olin kuitenkin projektipäällikkömme terävä kivi hänen kengässään. Minä kun en kuvia kumarrellut enkä antanut miehen tittelin säikytellä minulle annettujen tehtävien tekoa. Tein työni niin kuin se minulle oli annettu, mutta päivä päivältä Erkka oli tehnyt siitä vaikeampaa omalla asenteellaan ja käytöksellään. Kiistamme ja taistelumme olivat jo kaikkien huulilla ja tilanne olikin eskaloitunut kokonaisvaltaiseksi sodaksi. Nyt olimme saavuttaneet sen pisteen, että tälle oli tultava loppu. Minä en sietäisi enää ainuttakaan poikkipuolista sanaa tältä työmaan kruunamattomalta keisarilta.

Huoneessa vallitsi syvä hiljaisuus kun Erkka asteli luokseni saalistajan jäntevin askelin. Hänen silmissään kiilui järkähtämätön, jopa pelottava päättäväisyys. En kuitenkaan antanut tämän taivaallisen komean Alexander Skarsgårdin suomalaisen kaksoisolennon hämätä itseäni, vaan pidin oman katseeni visusti kiinni miehen silmissä. Viestitin hänelle uhmakkaasti leuka koholla etten pelkäisi häntä. Olin tullut voittamaan tämän sodan.

- Olet tainnut, Pilvi, eksyä väärään huoneeseen. Erkka lausahti voima äänessään.

- Ehkä olen, ehkä en. Lausuin hitaasti ja tuijotin hievahtamatta miestä hänen tumman sinisiin silmiinsä. Valitettavasti se oli kuitenkin minä kun jouduin painamaan ensimmäisenä katseeni alas. Erkan katse oli häikäilemättömän polttava ja syvälle sieluun asti porautuva. Tämän miehen katseen alla nainen on muovailuvahaa, josta mies muotoilisi sellaisen lopputuloksen joka miellyttäisi vain nimenomaan häntä. Hänelle muut ihmiset olivat kulutustavaraa.

Ympärillemme oli kehkeytynyt sähköä ritisevä kenttä, jonka verkossa me molemmat varovaisesti taiteilimme eteenpäin toistemme liikkeitä seuraten. En tiedä pelkäsinkö enemmän sitä, että saisin sähköiskun näpeilleni vai jäisin toiseksi tämän miehen karismalle. Erkka tiesi tasan tarkkaan millainen hänen vaikutusvaltansa on ihmisiin. Hänen jumalainen ulkonäkönsä teki hänestä pysäyttämättömän ja siihen kun lisätään päälle hänen kykynsä manipuloida ihminen omaan tahtoonsa, hän oli pelottava vastustaja.

- Haluaisin kovin tietää mitä teet työhuoneessani? Mies murahti matalasti ja tuli ihan kiinni minuun. Liian lähelle, jos minulta kysytään mutta pysyin paikoillani. Minua sinä et tuolla tempulla säikäytä.

Tosin kehoni reagoi saman tien Erkan maskuliiniseen charmiin nostaen sydämeni sykettä korvia huumaavalle tasolle. Sydän takoi rinnassani kuin sotarumpu joka lähettäisi urheat soturimiehet kuoleman kentille. Tovin jouduin keräämään ajatuksia niiden hajotessa tuuleen kuin tuhka, etten paljastaisi korttejani miehelle liian aikaisin.

Väläytin vaarallisen, naisellisen hymyn: - Tulin tekemään lopun sinun valtakaudestasi tällä työmaalla. Puristin löytämiäni papereita kädessäni kuin pelastusrengasta. Ne olivat se pelastus, joka toisi rauhan tälle työmaalle. Mutta ennen kaikkea se olisi minulle pelastus, sillä nämä todisteet veisivät tämän vaarallisen miehen kauas minun elämästäni.

Kuulin kuinka mies vetäisi kiivaasti henkeä ja hänen olemuksensa valpastui. Tämä mies rakasti haasteita ja minä olin ollut aina sellainen, nyt vielä enemmän kuin koskaan. Otin meitä erottavan viimeisen askeleen ja painoin sormeni miehen tiivistä rintaa vasten. Tunsin sormeni alla lihaksen hennon värähdyksen ja hymyni syveni entisestään. Osaan minäkin tätä peliä pelata, ajattelin voitontahtoisena.

- Luuletko todella, että sinusta on siihen? Erkka väläytti charmantin hymyn, joka ei kuitenkaan ulottunut silmiin asti. Silmiin, jossa oli vaanijan valpas katse. Tämä mies tässä oli saalistaja luihin ja ytimiin asti. Enkä suunnitellut jääväni saaliiksi tällä kertaa.

       Nyt minun hymyyni tuli aimo annos itsevarmuutta. Puraisin alahuultani ja nojauduin lähemmäksi miehen korvaa kuiskaten hiljaa. – Tiedän että on.