Meri ja ihminen

Kuin kaksi kaarnaa
käpertyvä toisiinsa
kiinni,
ovat meri
ja ihminen
luotuja toisilleen.

Suolan tuoksu,
lempeä tuuli
kiertyy molempien
ympärille
tehden kahdesta
yhden,
täydellisen.

Myrskyävä meri,
levoton sielu
kulkevat käsi kädessä.
Yhdessä kantaen
äärettömän yli.
Luoden rauhaa
ja vapautta.

Satama on portti
merelle,
aukko ihmisen.
Pimeys ei voi erottaa,
majakka luo valon.

Kantaen yli karikon,
vieden vettä pitkin.
Yli kaipuun,
yli synkkyyden.

Laskien ankkurin
turkoosiin nautintoon.
Antaen kaiken sen.
Rikkauden,
elämän vapauden
ja tunteen.
Olet matkalla.

Omistan tämän kuvan ja sen oikeudet

Vapaa

Valkea ruuna
katsoi kaukaisuuteen,
tunsi tuulen,
näki maailman.
Tiesi että
aika on.
Lähteä, jättää
hyvästit.
Lempeästi hörähti,
puhalsi lämmön
sydämeeni.
Kyynel vierähti,
valkea ruuna
oli vapaa.

Omistan tämän kuvan oikeudet, ei käyttöön

Väärät saappaat

Tunsin jo aamukahvia juodessani, että tänään olisi pitänyt jäädä kotiin. Lukita ovi, vetää verhot ikkunoiden eteen ja hautautua peittoihin koko päiväksi. Mutta vaimoni joka aamuinen narina siitä kuinka hänellä oli tylsää olla työttömänä taas yksi päivä lisää kotona ja kun ei kerta sieltä televisiostakaan tule mitään. Siivotakkaan ei jaksaisi joka päivä ja naapurin Tarjakaan ei enää kutsu kahville.

Olin sanomassa armaalle vaimolleni jo pahasti että eiköhän Tarjakin ole kyllästynyt sinun ruikutukseen elämän epäoikeudenmukaisuudesta ja kulahtaneeseen ulkonäköösi. Ennen niin komean näyttävä nainen huolitellun kampauksen ja meikin ajalta oli vain muisto. Suihkussakaan vaimo ei enää jaksanut käydä kuin kerran viikossa. Kuulemma turhaa kun kotosalla vain on.

Vaimo oli työpaikan konkurssin myötä menettänyt muutakin kuin työnsä, nimittäin todellisuuden tajunsa. Työttömän päivät olisivat olleet aikoja sitten olleet mennen talven lumia, mutta kun ei vaimolle mikä tahansa työ kelvannut. Eihän johdon assistentti voinut alentua tilitoimiston sihteeriksi avaaman postia ja keittämään kahvia.

Niinpä vaimoni oli ollut minun hermojeni riesana jo kohta kaksi vuotta. Olinhan minä ottanut vaimoni toviksi papereita pyörittelemään, hoitamaan posteja ja vastaamaan puhelimeen minun yhden miehen kiinteistönhoito firmaani, mutta kolmessa kuukaudessa oli akka saanut koko lafkan sekaisin ja ajanut meidän liki 20 vuoden avioliiton eron partaalle.

Sitä soppaa setviessä oli vainoni katkeroitunut entisestään ja muuttanut nukkumaan Joonaksen vanhaan huoneeseen. Nytkin se tuossa rasvainen tukka silmille valuen kauhtunut kukkainen aamutakki päällä huutaa mulle työstäni. Kuinka kiitollinen minun pitäisi olla siitä ja kuinka tärkeää se on että ihmisellä on ammatti ja työ.

Joinakin aamuina tuota valitusvirttä kuunnellessa tekisi mieli läpätä ämmää päin näköä ja sanoa suorat sanat, mutta kun Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa olen lupautunut elämään hänen kanssaan niin vasta- kuin myötämäessä, tyydyn pakenemaan ovesta ulos takkia päälle vetäen. Niin kuin tänäkin aamuna.

Starttasin pakettiauton ja suunnistin kohti toimitilojani. Pyörittelin vaimoni sanomia asioita päässäni samalla kun sukkuloin aamuruuhkassa kohti työmaata. Pitäisikö minun olla kiitollinen siitä, että asiakas on päättänyt syödä ekstratulista chiliä saaden aikaan tukkeutuneen vessan. Siinä käsi kyynärpäitä myöten chililtä haisevassa paskassa on vaikea tuntevansa olevan unelmatyössään. Tai kun känninen pariskunta on taas unohtanut avaimet kotiin ja heidät pitää baari-illan jälkeen päästää sisälle heidän kaatopaikkaa muistuttavaan asuntoon, josta kuitenkin sain tunnin päästä olla avaamassa ovea poliisipartiolle. Vaimo on taas päättänyt lyödä paistinpannulla miestään päähän, joten ilta loppuu siihen kun vaimo päätyy putkaan ja mies ambulanssilla sairaalaan. Nämä elämän karut tosiasiat olivat tulleet minulle tutuiksi työvuosien myötä.

Valitettavasti maallisten murheiden riivaamana en oikein keskittynyt kunnolla minulle tulleeseen aamun ensimmäisen työpuheluun. Myös tavoistani poiketen en muistanut sanoa kriittistä sanaa ”kiinteistöhuolto” nimeni eteen. Yhdellä ainoalla sanalla olisin säästynyt mustelmilta, irronneilta hampaalta, haljenneelta huulelta ja murtuneelta kylkiluulta. Mutta ei juuri sinä aamuna. Minun vaimoni nalkutus oli vienyt minut ajatusteni syvien vesien ääreen ja tästä syystä sain murahdettua suustani vain Korhosen.

Kiihkeä basson mölinä täytti korvani joista tajusin vain sanat Hotakainen, suunnitelma ja valmis. Vajavaisista tiedoista huolimatta päättelin, että eräässä taloyhtiössä asuva hallituksen puheenjohtaja Hotakainen on vihdoin saanut taloyhtiön takapihaa koskevat vihersuunnitelmat valmiiksi. Kuittasin bassoääniselle miehelle että tämä ok johon mies ärähti, että suunnitelmat on haettava tänään. Ja linja hiljeni.

Olipas Hotakaisella huono päivä kun noin käyttäytyi puhelimessa. Päätin kuitenkin kurvata taloyhtiö Leppäkertun kautta ja hakea suunnitelman Hotakaiselta saman tien. Minun olisi pitänyt siinä kohtaa älytä, että nyt ei tainnut asiat olla ihan niin kuin piti, koska ovikellon vaativa rimputus oli herättänyt herra Hotakaisen. Tietenkään hänellä ei todellakaan ollut minulle mitään suunnitelmia vielä annettavaksi. Kohautin kuitenkin hartioitani ja annoin asian olla, jahka olin ensin pahoitellut herätystä Hotakaiselta.

Kurvasin konttorille ja aloitin työpäiväni. Päivän aikana kiireiden keskellä mokoma pikkujuttu pääsi unohtumaan. Ihmettelin vain kovin, kun töiden tohinassa en aina ehtinyt vastaamaan ja puhelin täyttyi tuntemattomasta numerosta tulleisiin soittoihin. Tämäkin osoittautui suunnattomaksi virheeksi, jonka sain karvaasti kokea.

Työpäivän loppupuolella sain oudosta numerosta perin omituisen ja uhkaavan viestin: Tiedoksenne että miljardööri Hotakaisen talon sähkösuunnitelmat olivat olleet aamusta asti valmiina, ja ne pitäisi hakea välittömästi tai ei hyvä seuraisi! Luin viestiä uudelleen ja uudelleen siitä kuitenkaan mitään ymmärtämättä.

Jätin mokoman tekstin oman onnensa nojaan ja taas kohtalo antoi minulle mahdollisuuden muuttaa tulevan iltani suuntaa. Mutta ei, minä poika en moiseen tarjoukseen tarttunut. Pian tuntematon numero jättikin minut rauhaan ja sain vedettyä työpäiväni ilman sen suurempi häiriöitä loppuun. Mitä nyt yhden mummon kissa puri minua sormesta kun oli mummon luona pattereita säätämässä. Mokoma ilves oli sitä mieltä, että oli ruoka-aika ja minun lähimmät nakit helppoa lähiruokaa. Nyt oli kaksi sormea tukevasti laastaroitu mummon toimesta ja autossa odotti lohdutuskonjakkipullo jonka mummo antoi kivun hoitoon.

Tunsin jo konjakin aromin suussani, kun olin sulkemassa konttorini ovea. Pihalla minua odotti autoni luona kaksi gorillan kokoista tummiin vaatteisiin pukeutunutta miestä. Ihmettelin moista mutta reippain askelin lampsein autolleni konjakki suussa maistuen. Toinen tuli minua vastaan raskain askelin. Huomasin hänen isot maiharit sekä tummat reisitaskuhousut, ja siinä kohtaa mietin että mitä hittoa. Mies kysyi minulta möreällä äänellä: - Korhonen? Minä idiootti menin vastaamaan myöntävästi.

Sitten minua vietiin kuin litran mittaa. Kivun, veren ja tuskan keskeltä kuulin miljardööri Hotakaisen terveiset urakoitsija Korhoselle, että hommia ei jätetä puolitiehen. Ennen seuraavaa gorillan antamaa tillikkaa sain rääkästyä, että olin kiinteistöhoitaja Korhonen. Urakoitsija Korhonen majailisi liikekiinteistön toisessa päässä.

Gorilla jähmettyi, auttoi minut pystyyn, työnsi käteeni aimo nipun viisisatasia ja pahoittelivat. Miesten poistuessa autolleen sylkäisin muutaman irtohampaan maahan ja päätin ottaa avioeron.

Kuva: https://www.reddit.com/r/me_irl/comments/bx93rs/me_irl/

Pena

Pena oli niin ajatuksissaan, että törmäsi lyhtypylvääseen.

- Perkeleen perkele! Mies manasi kun airbag oli päsähtänyt päin näköä. Vielä enemmän mies kiroili kun huomasi savun nousevan uuden karhean Jaguarinsa konepellin alta sekä uudelleen muodoiltun veenmallisen keulan.

Viereiseltä pyörätieltä pyrähti paikalle simpsakan näköinen blondi tiukoissa juoksutrikoissaan.  Naisen askel oli ihanan kepeä ja pakaran pehmeä kaareus salpasi Penan hengityksen. Juoksijan ponihäntä heilahteli joka askeleella kutsuvasti puolelta toiselle.

Pena puisteli päätänsä ja takoi takaisin ajatuksiinsa sen tosiasian, että tuollainen hunajapupu oli syypää siihen, että mies oli kesken illallisen rynnännyt autoon ja renkaat ulvoen poistunut ravintola Deluxen pihalta. Puhumattakaan tästä helvetin kolarista. Hiiteen kaikki naiset, Pena manasi edelleen.

- Oletko kunnossa? Näin koko tapahtuman ja soitin jo hätäkeskukseen. Pimu liversi pehmeällä äänellä ja Pena jäi tuijottamaan naisen suloista suppusuuta jonka huulet olivat ihan maukkaan persikan väriset. Kyllä noiden väliin saisi tulemaan, Pena hymähteli tyytyväisenä ja kasseissa vihlaisi himo. Mutta saman tien tajusi mitä pimatsu oli juuri sanonut.

- Voi saatana! Sydän jysähti alas Penan nilkkoihin ja äskeinen himo muuttui katkeraksi punaviinin jälkimauksi. Miten voi kallis ja niin täyteläinen rypäleviinin maku muuttua petolliseksi, Pena ihmetteli nakaten kourallisen mynthoneita suuhunsa hyvin istuvan Hugo Bossin puvuntakin taskusta.

Sivusilmällä Pena huomasi blondin silmäilevän miestä vaivihkaa ja vetävän yhtäkkiä kiihkeästi henkeä niin että rinnat kohosivat yhden kuppikoon verran suuremmiksi juoksutakin alla. Pena suoristi vaistomaisesti ryhtinsä ja vastasi naisen katseeseen häpeilemättömän suorasukaisesti. Blondi punastui hiuspantaansa myöten ja loi nopeasti katseen maahan. Jaahas, se tunnisti! Pena kirosi mielessään lisää.

- Etkös sinä ole se… Nainen suli hymyyn jonka Pena kuitenkin katkaisi tylysti murahtamalla kyllä ja pakenemalla autoonsa. Blondi kaunotar jäi ihmeissään seisomaan paikalleen, mutta älysi kuitenkin olla aukaisematta Jaguarin ovea jonka tummien lasien takana Pena nojasi päätänsä mustaan nahkapenkkiin.

- Puhelin? Missä se helvetin puhelin nyt on? Pena ähkäisi yllättäen ja löysi sen lopulta kuskin jalkatilasta.

Irvokas kuvaviesti oli edelleen näytöllä ja se mokoma oli syypää miehen hetkeksi harhautuneeseen huomioon joka oli johtanut auton ja lyhtypylvään kiihkeään suudelmaan.

Mies sulki viestin vihan vallatessa mielen ja etsi puhelimensa muistista vakuutusyhtiön hätänumeron. Kai se pitää autolle saada hinaus sillä ei se enää metriäkään liikkuisi ajamalla. Puhelua lopettaessa ja Penan vannoessa vakuutusyhtiön tädille olevansa itse kunnossa, mutta autonsa tarviessa hoitoa, huomasi hän lähestyvien sinisten valojen kajon taustapeilistä.

Pena hönkäisi kämmeneensä ja oli haistavinaan siinä vielä vienon kolmen sadan euron punaviinin vivahteen. Monta lasillista hän oli ehtinyt juoda? Kaksi vai kolme? Hätkähtäen Pena heräsi ajatuksistaan siihen kun palomies riuhtaisi oven auki.

Pian mies makasi ambulanssin paareilla kahden ensihoitajan kiinnittäessä häneen piuhoja ja antureita. Penan puhelin pirisi taskussa ja mies hamusi sen käteensä. Manageri luki näytössä ja pahaa aavistaen Pena vastasi siihen. Mutta ennen kuin hän ehti aloittaa kertomustaan niin toinen ensihoitaja nappasi iPhonen miehen kädestä.

- Nyt tutkitaan oletko sinä kunnossa tuon tällin jäljiltä. Puhelimeen ehdit taatusti puhua myöhemminkin. Sanoi tummasilmäinen ensihoitaja Penalle äärimmäisen tiukkaan sävyyn ja tiputti puhelimen lääkelaukkuun.

Pena oli avaamassa suunsa tulikivenkatkuiseen vastalauseeseen kun samassa ambulanssin sivuovi aukeni ja virkapukuinen poliisi änkesi sisään. Poliisin perässä autoon yritti livahtaa ison iltapäivälehden valokuvaaja salamavalo räpsien. Onneksi ulkona seisova poliisi huomasi tilanteen ja lieviä voimakeinoja käyttäen sai valokuvaajan pihalle ambulanssista.

Kolarissa alkanut päänsärky takoi Penan silmien takana sellaisella voimalla, että isompikin seppä olisi kateellinen. Kolarin tuoma kuhmu ei kuitenkaan ollut ainoa syy mikä päänsärkyä aiheutti.

- Voi helvetin kuusitoista! Ettekö te saa noita korppikotkia pidettyä pihalla? Pena karjui naama punaisena poliisille joka pahoittelevasti kohautteli hartioitaan. Kohta kuvat ja uutinen hänen kolaristaan leviäisivät kulovalkean lailla koko suomenmaan läpi ja siitä sitten Eurooppaan.

Penan pään vieressä oleva laite piippasi lukemat 190/120 ruutuun ja aloitti helvetin moisen piipityksen. Tämä sai Penalta puhelimen pois ottaneeseen ensihoitajaan vauhtia.

- Nyt rauhoitut! Sanoi nainen lempeästi ja tuuppasi herran takaisin paareille. Pena tunsi pistoksen kämmenselässä ja pian viileä liuos levisi pitkin Penan kroppaa. Tämä sai pääkivun hellittämään otetta ja pian myös laitteen häiritsevä piipitys vaimeni.

Sitten tuli se hetki mitä Pena oli eniten pelännyt. Alkometrin pilli lähestyi miehen suuta uhkaavasti. Silmät tiukasti viiruiksi puserrettuna mies puhalsi koko keuhkojensa voimalla. Anna olla alle, anna olla alle! Pena hoki mantraa mielessään ja kuuli vihdoin lukeman. 0,35 promillea, tuumasi poliisi jämäkkään äänensävyyn. – Ja ajokortti! Muutama olut on vissiin tultu juotua?

Pena kaivoi pörssinsä povitaskustaan helpotuksen kyyneleet silmissään ja kertoi juoneensa pari lasillista viiniä illallisella. Poliisi hävisi ambulanssista miehen ajokortin kanssa ja ensihoitajat pääsivät jatkamaan Penan tutkimista. Kaikki tuntui olevan kunnossa, lukuun ottamatta pään kuhmua ja aristavaa solisluuta johon turvavyö oli ilkeästi napannut, joten hoitajat olivat valmiita siirtymään potilaansa kanssa kohti sairaalaa. Tämä sopi Penalle oikein hyvin, sillä se saatanan valokuvaaja näytti olevan vieläkin passissa ambulanssin ulkopuolella.

Auton jo käydessä toinen poliiseista tuli vielä palauttamaan Penan ajokorttia. – Kaikki kunnossa, herra Johnson. Poliisi sanoi ihailu silmissään. – Saisinko vielä nimmarin pojalleni. Olet hänen suurin idolinsa. Harvoin sitä yövuorossa törmää Suomen ensimmäiseen F1-maailmanmestariin.

Kuva: https://www.needpix.com/photo/1526823/car-cars-porsche-suv-luxury-luxurious-expensive-auto-autos