Blogi hiljaisella käynnillä

Tämä blogi elää nyt hiljaiseloa. Blogisti kun on sairaalassa hyvässä lääkityksessä, joten proosaa ei pahemmin irtoa. Minulla on käytössä vain tabletti, kotona olisi läppäri ja ulkoinen kovalevy pullollaan tekstejä.

Mutta palaan tekstien muodossa heti kun kotiudun. Sillä välin saatan heittää tänne pienimuotoisia runon tekeleitä, mitä nämä lääketokkuraiset aivot suostuvat tuottamaan.

Se että olet kipeä, ei tee sinusta huonompaa ihmistä. 

Se että sinun vaivasi ei ole näkyvä, ei tee sinusta valehtelijaa. 

Se että et itke kipuasi, ei tee sinusta tunteeton.

Se että et saa 10000 askelta täyteen päivässä, ei tee sinusta laiskaa.

Se että burana ei auta sinua kivussa, ei tee sinusta narkkaria.

Se että olet koko ajan väsynyt ja alakuloinen, ei tee sinusta masentunutta.

Sinä olet vahva, sinä olet kipukroonikko.

Yön pimeinä tunteina sairaalassa

Ilmassa leijuu kipu,
suunnaton kipu.
Kaverikseen saanut on
unettoman yön,
hikisen peiton.

Hoitajien askeleet lempeät,
kuin kuiskien
kertovat sinulle
avusta lämpöisestä.
Ihmisen kosketus iholla,
tuo jo itsessään
avun riutuneelle
kivusta nääntyneelle
sielulle.

Kohtalotoverin
rauhoittava hengitys
valaa uskoa siihen,
että huomenna
on parempi päivä.

Lääke saa
mielen kiertymään,
pään sekaisin.
Kivun loikkimaan
karkuun,
juoksemaan nurkan
taakse odottamaan
hetkeä jolloin
olen heikoimmillaan.

Iskeäkseen taas
hampaansa minun
issiakseen saaden
uuden tuskan aallon
valtaamaan tämän
hiestä märän pedin.

Kirjoitettu yöllä klo 4.37 odottaen kipupiikin vaikutuksen alkamista.

Kuva: Facebookin ryhmä Mietteitä maalta, en omista kuvaa

Vaaleanpunainen pony

Siinä hän seisoi valetulla kaivonkannella lämpimänä loppukesän päivänä. Paita verestä punaisena, isot kyyneleet juoksivat pitkin poskia sekoittuen leuan isosta haavasta pulppuavaan vereen. Tyttö huusi täyttä kurkkua, polki jalkaa koska leukaan koski ja lempipaita jossa oli korissa istuva koira, oli pilalla. Kädessä hän puristi ohikulkijalta saatua veristä nenäliinaa joka ei ollut auttanut tyrehdyttämään haavan verenvuotoa.

Onneksi pihaan kurvasi hopeanhohtoinen Saab jota tytön äiti ajoi. Oli lähellä ettei tytön äiti ajanut autoa muovisen autokatoksen ohi, väistäen keskelle pihaa jätettyä pyörää. Silmät suurina ja sydän kauhua täynnä ryntäsi tytön äiti tyttärensä luokse kysyen mitä on tapahtunut. Nikottelun lomassa sai tyttö kerrottua mitä oli sattunut.

Juuri asfaltoitu tie, jyrkät hiekalla olevat ojanpenkat, pyörän takarengas lipesi ojan puolelle ja lento pyörän ohjaustangon yli. Leuka edelle asfalttiin ja nopeasti bitumiin sekoittui punainen veri. Täyttä kurkkua huutaen ja itkien oli tyttö raahannut pyörää vähän matkan päässä olevaan kotiin. Vastaantulijat yrittivät auttaa häntä, mutta sinnikkäästi tyttö halusi kotiin sanoen että äiti tulisi ihan kohta. Lohdutukseksi tyttö oli saanut ihanalta pariskunnalta ksylitolipurkan, jonka piparmintun maku oli aikoja sitten lakastunut. Pariskunta myös yritti saada verenvuodon tyrehtymään, mutta haava oli iso ja syvä.

Tytön äiti tarttui häntä kädestä ja vei kellariin suihkuun. Suihkussa putsattiin haava, joka näytti pahalta. Taitaa tarvita lääkäriä. Tuumasi työn äiti ja tuuppasi tytön puhtaissa vaatteissa auton takapenkille. Leuan alle punainen pesuvati ettei veri sotkisi tytön vaatteita tai auton harmaata sisustaa. Kaasu pohjaan ja sora ropisi pihalla kun auto syöksyi tielle. Vauhdilla ensiapuun jossa tarvittiin neljä sairaanhoitajaa pitämään tyttöä aloillaan, kun hän kuuli että haava tarvitsi tikkejä. Tytön silmien eteen nousi kuva isosta ompelukoneesta johon hänet laitettaisiin ja sinne hän ei halunnut. Hän huusi, repi, riuhtoi ja puri. Hän huusi kuin syötävä ja hoitajilla oli täysi työ pitää hänet aloillaan. 

Onneksi tytön äiti ymmärsi mistä kenkä painoi ja kysyi tytöltä, että saako haavan ommella, kunhan ei tikkejä laiteta. Vihreät silmät kuivuivat kyynelistä saman tien ja ujo hymy nousi työn huulille. Pieni hikisen pään nyökkäys ja lääkäri lupasi vain ommella. Pian tytön leukaa koristi kolme ommelta, ei tikkiä. Palkaksi lääkäri antoi tikkarin ja tarran. Tytön äiti myös antoi hänen istua etupenkillä ajomatkan kotiin. Lupasi vielä, että kotona tehtäisiin lämpimiä voileipiä ja illalla luettaisiin Pupu Tupunaa iltasatuna. Tytön huulille palasi hymy ja pian ei hän edes muistanut leuan olevan ommeltu.

Pihalle päästyään hän pomppasi autosta ja meni potkaisemaan omaa pyöräänsä. Tyhmä pyörä, hyvin tyhmä pyörä! Hän tuumasi vaaleanpunaiselle Ponylle hiljaa. Hänen äitinsä nappasi tytön kainaloon, huokaisi helpotuksesta ja vannotti tyttöä siitä, ettei enää ikinä lähtisi yksin pyörällä mihinkään ilman lupaa. Tyttö vakuutti hymyillen ja loikki kotitalon rappuset innolla ylös luetellen mitä kaikkea hän halusi lämpimiin voileipiinsä.

Kuva: https://www.flickr.com/photos/surfergirl30/36001791403

Jälki

- Oletko nyt varma? Nyt vielä voit perua. Muhkeapartainen mies nahka-liivissä kysyi käheästi minulta.

                      Nyökkäsin tuskin näkyvästi ja vetäisin henkeä kiivaasti kun mies kiskaisi minun silkkisiä alushousujani alemmaksi paljastaen alaselkäni persikkaisen ihon sekä pakaran kauniin pyöreyden. Nöyryytyksen tunteet palasivat mieleeni, sapenmakuinen oksennus nousi kurkkuun ja minun piti yskäistä, että sain henkeni kulkemaan normaalisti. Puristin rystyset valkoisena nahkatuolia etten löisi miestä. Raapisi häntä kasvoihin ja sylkisi hänen päälle kaikki mahdolliset haukkumasanat sekä syytökset.

Vavahdin tuntiessani hänen kuuman kätensä pakarallani. Sisäinen pako-kauhu valtasi mieleni kun muistot löysivät tiensä takaisin päähäni. Pimeys, veren-maku suussa, sokaiseva kipu nivusissa, pahanhajuinen hengitys kasvoillani, kädet kaulani ympärillä kiristäen otettaan, huulilleni kuivuvat pyynnöt lopettaa.

Sipaisin poskeani, sillä märkää ja suolaista valui valtoimenaan. Pyyhin ne vaivihkaa ettei partajeesus näkisi niitä. Tunsin ensimmäisen iskun, kipu oli pyörryttävä ja haukoin henkeäni. Päätin, että tämän kerran, vielä tämän kerran suostun olemaan hakattavana. Tämän jälkeen kävelisin ovesta ulos ja sulkisin sen perässäni. Ikuisiksi ajoiksi.

Pian kipuun kuitenkin turtui, niin kuin joka kerralla, ja se muuttui tasaisen turruttavaksi, minut kokonaan nieleväksi sykkeeksi. Pian se synkronoituisi minun oman sydämen sykkeeni kanssa. Pupum, pupum. Takoisi korvissani ja sielussani.

Kivun muuttaessa muotoa tulin tietoiseksi sinun tuoksustasi. Siitä tuoksusta mikä oli ennen huumannut minut ja saanut minut himokkaaksi, oli muuttunut pistävän, kärkkääksi myrkyksi nenässäni. Tuoksuksi jonka halusin pestä pois iholtani ja huuliltani. Tuoksun, jonka halusin lukita pimeään kellariin, ettei se enää koskaan viettelisi yhtäkään ihmistä.

Pelkäsin, että hakkaamisesta johtuva kipu veisi minut äärirajojeni ulkopuolelle ja etten enää hallitsisi omaa mieltäni ja kehoani. Mutta isku iskulta tiesin saavani jotakin sellaista joka minut vapauttaisi sinun kahleista. Ikuisiksi ajoiksi.

Harmaahapsinen mies pyyhkäisi alaselkääni kostealla liinalla ja kertoi olevansa valmis. Hän pyöräytti tuolia ympäri, että näkisin tuloksen peilistä. Silmiini kihosivat kyyneleet ja helpottuneena halasin nallekarhumaista, isoa prätkämiestä. Hämillisenä mies hymyili minulle hymyä, joka valaisi mieleni ja sieluni.

Ylpeyttä tuntien astuin ulos kesän kuumuuteen, silmilläni uudet aurinkolasit, jaloissani korkeakantaiset sandaletit jotka nostivat rotusääreni uusiin ulottuvuuksiin ja päälläni oli kepeä kesämekko joka nuoli ihoani. Vihdoin ilman tuskaa, viikkoja kestävää henkistä kidutusta ja sieluani raastavia sanoja, uskalsin kulkea ylväänä, vapaana naisena pitkin katuja.

Toivotin sinut tervetulleeksi oman elämäsi helvettiin ja vankilaan, minä olisin nyt oman elämäni kuningatar. Niin kuin juuri selkääni hakattu tribaalitatuointi teksteineen julistaisi. 

Kuva: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Female_Back_tattoo.jpg

Merestä runo

Olin keväällä kansanopiston luovan kirjoittamisen kurssilla. Se oli upea kurssi joka haastoi kirjoittamaan runon yhdestä sanasta, novellin yhdestä kuvasta tai mitä ikinä opettaja meille keksikään. Tässä tekstissä oleva runo on satoa tuolta kurssilta. Opettaja antoi meille kerran kotitehtäväksi mennä ulos johonkin itselle rakkaaseen paikkaan ja tehdä aistihavaintoja. Niiden pohjalta piti kirjoittaa runo tai tarina.

Itse rakastan merta, joten ajelin meren rantaan eräänä keväisenä päivänä. Minun aistihavainnoista syntyi tämä runo.

Lokin kaarto,

tuulen humina.

Suunnaton vapauden

tunne,

meren tuoksu ja

hiljainen kohina.

Tyhjyys allasi,

tähtitaivas päälläsi.

Sen kaiken kun löydät,

tiedät olevasi kotona.

Meren syleilyssä,

rakkaan kainalossa.

Tervetuloa mukaan mielikuvituksen äärirajoille

Hei ja tervetuloa mukaan Jennin Tarinatupa-blogiin. Tämä blogi tulee olemaan minun kanava jolla jaan mieleni ja mielikuvituksen tuotteita teille kanssaihmisille. Tarkoitus on kirjoittaa tänne minun omia runojani, novellejani sekä muita proosan tuotoksiani.

Olen kovasti kiitollinen jos luettuasi antaisit jonkinlaista palautetta tektistäni, tämä kun auttaa minua muokkaamaan omaa kirjailija-minääni. Myös novellien aiheita, runon aiheita tms. otan enemmän kuin mielellään vastaan. Voidaan joskus jopa vaikka tehdä sellainen leikki että sovitaan joku sana tai lause mistä minä ja sinä kirjoitamme runon tai novellin. Sitten vertaamme niitä keskenään. Jokaisen ihmisen mieli ja mielikuvitus kun on uniikki =)

Otathan huomioon että tekstit ovat minun etkä lainaa niitä ilman lupaani, olisi kohteliasta kysyä että saako jakaa tms. Tekijänoikeudet suojaavat myös blogitekstejä. Verkkomaailmassa kun toisten tekstejä on äärimmäisen helppo kopioida, mutta se ei ole sallittua. Toistenhan kirjoituksia ei siis lainata/kopioida suoraan ilman lähdeviitettä, tämä on vähin mitä voi tehdä. Itse olen sitä mieltä että olisi kohteliasta kysyä että saako lainata. Siteerata tekstejä saa, mutta silloinkin alkuperäinen lähde pitää mainita. Minun blogia ja tässä olevia tekstejä saa linkittää eteenpäin esim. facebookkiin.